Konkurssi

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Konkurssipesä)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Konkurssi on lakisääteinen menettely, jossa selvitetään maksukyvyttömän velallisen ja hänen kaikkien velkojiensa taloudelliset suhteet.[1] Konkurssissa velallisen kaikki omaisuus siirtyy konkurssipesälle velkojien määräysvaltaan.[2] Varat muutetaan rahaksi ja jaetaan velkojille lain mukaisessa järjestyksessä.[3]

Konkurssissa yrityksen liiketoiminta tavanomaisesti lakkaa. Liiketalouden näkökulmasta konkurssi poistaa markkinoilta toimijat, joiden liiketoiminta ei ole kannattavaa. Luottotappioriskin ja yleisen luotettavuuden vuoksi konkurssilla varmistetaan, että vain riittävän maksukykyiset yritykset saavat toimia markkinoilla.[4]

Konkurssi ei ole rangaistus. Konkurssi, johon ei liity väärinkäytöksiä, on luonnollinen osa markkinoiden toimintaa.[4]

Konkurssin nimitys tulee latinan sanasta concursus. Sana viittaa velkojien väliseen kilpailuun maksunsaannista.[4]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jo varhainen roomalainen oikeus tunsi konkurssin. Jos omaisuus ei kattanut velkoja, velallinen vastasi veloistaan ruumiillaan. Jo ennen ajanlaskun alkua konkurssi muuttui niin, että se kohdistui velallisen omaisuuteen ja vapauteen velkavankeutena.[4]

Keskiajan lopulla konkurssioikeus kehittyi Pohjois-Italian kaupunkivaltioissa. Konkurssi käsitti muun muassa velkojien valitsemat toimijat varojen hoitamiseen ja realisointiin, tuomioistuinmenettelyn ja julkisen haasteen. Italiankielinen nimitys banca rotta tarkoittaa kauppiaan rikkilyötyä kauppapaikkaa tai -penkkiä. Ranskassa konkurssioikeus kehittyi italialaisen järjestelmän pohjalta 1600-luvulta alkaen.[4]

Ruotsi-Suomen konkurssioikeus kehittyi 1600-luvun lopulla italialais-ranskalaisen konkurssioikeuden vaikutuksesta. Vuoden 1734 kauppakaari kokosi konkurssia sisältävät määräykset (16 ja 17 luku). Suomessa annettiin konkurssisääntö vuonna 1868. Sen esikuva oli Ruotsin konkurssilaki 1862, joka rakentui italialais-ranskalaiselle konkurssitraditiolle. Konkurssisääntö korvattiin Suomessa konkurssilailla vasta vuonna 2004. Velkavankeus poistettiin jo 1895.[4]

Konkurssi Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konkurssin tarkoitus on maksukyvyttömän yrityksen toiminnan lopettaminen ja varojen jako velkojien kesken. Tätä kutsutaan likvidaatioksi. Konkurssilla ei tavoitella liiketoiminnan jatkamista paitsi, jos sillä turvataan paremmat jako-osuudet velkojille.[4]

Konkurssimenettelyä säätelee erityinen konkurssilaki. Suomessa nykyisin voimassa oleva konkurssilaki tuli voimaan 1. syyskuuta 2004. Sitä ennen oli voimassa vuonna 1868 säädetty konkurssisääntö.[5]. Konkurssin eräitä vaikutuksia koskevia määräyksiä löytyy useista muistakin laeista kuten muun muassa työsopimuslaista.

Konkurssiin asettaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotta velallinen voidaan asettaa konkurssiin, sen tulee olle konkurssikelpoinen. Konkurssikelpoisia ovat luonnolliset henkilöt ja usemmat yhteisöt. Konkurssikelpoisia ovat osuuskunta, osakeyhtiö, avoin yhtiö, laivanisännistöyhtiö, henkilöstörahasto, sijoitusrahasto, maksulaitos sekä luotto- ja vakuutuslaitokset, mukaan lukien työeläkevakuutuslaitokset, tiekunta, uittoyhteisö, ojitusyhteisö ja keskivedenkorkeuden alentamista varten perustettu yhteisö. Konkurssikelpoisia ovat myös säätiö, rekisteröity yhdistys, asumisoikeusyhdistys, yliopisto ja kuolinpesä. Myös konkurssipesä voidaan asettaa konkurssiin. Oikeushenkilö säilyy konkurssikelpoisena, vaikka se olisi purettu tai poistettu rekisteristä.[4]

Konkurssikelpoisia eivät ole valtio, kunta, Ahvenanmaan maakunta, valtion liikelaitos, itsenäinen julkisoikeudellinen laitos (muu kuin yliopisto) tai evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko tai näiden seurakunta tai seurakuntayhtymä. Konkurssikelpoisia eivät myöskään ole rekisteröimätön yhdistys, yrityksen sivuliike tai muu epäitsenäinen osa, siviiliyhtiö (yhteisomistussuhde), elinkeinoyhtymä tai verotusyhtymä.[4]

Konkurssiin asettamisen edellytyksenä on, että velallinen on maksukyvytön. Maksukyvyttömyys tarkoittaa, että velallinen on muutoin kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä. Yritysten välisissä suhteissa tilapäinen maksukyvyttömyys ei voi kestää muutamaa kuukautta pidempään. Merkiksi maksukyvyttömyydestä käy muun muassa maksujen julkinen lakkauttaminen, tulokseton ulosotto ja konkurssiuhkaisen maksukehotuksen maksamatta jättäminen. Viime mainitulla tarkoitetaan, että velkoja on todistettavasti lähettänyt velalliselle maksukehotuksen selvästä ja erääntyneestä saatavasta, ja velallinen ei ole sitä viikon kuluessa maksanut. Maksukehotuksessa on mainittava konkurssin uhka.[3]

Velallinen asetetaan konkurssiin joko velallisen omasta tai velkojan hakemuksesta. Kun velkoja hakee konkurssia, hakemukseen on liitettävä selvitys saatavasta, jonka perusteella konkurssia haetaan. Kun velallinen itse hakee konkurssia, riittää normaalisti se, että velallinen ilmoittaa olevansa maksukyvytön. Konkurssiasian käsittelee se tuomioistuin, jonka alueella yhtiön hallintoa Suomessa pääasiassa hoidetaan; konserniin kuuluvan yhtiön hakemus voidaan käsitellä myös siinä käräjäoikeudessa, joka olisi toimivaltainen samaan konsernin kuuluvan toisen yhtiön konkurssissa.[3]

Konkurssipesä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menettelyn aluksi määräysvalta omaisuudesta siirtyy velalliselta konkurssipesälle. Määräysvaltaa pesässä käyttävät velkojat. Heillä on oikeus päättää omaisuuden realisoinnista ja kanteiden nostamisesta pesän nimissä. Määräysvaltaa velkojat käyttävät saataviensa suhteessa siten, että yksi euro tuottaa yhden äänen. Usein kuitenkin suurimmat velkojat tekevät päätökset eivätkä pienvelkojat ole päätöksenteossa mukana.[2]

Tuomioistuin määrää konkurssipesälle pesänhoitajan samalla, kun velallinen asetetaan konkurssiin. Velkojat ja velallinen voivat tehdä ehdotuksia, kenet tehtävään valitaan. Pesänhoitajaksi pääsyyn ei ole tutkintovaatimusta, mutta suurin osa on asianajajia. Pesänhoitajan tehtävänä on huolehtia konkurssihallinnosta. Yleistä päätösvaltaa hänellä ei ole, vaan se kuuluu velkojille. Pesänhoitajan tulee toimia velkojien yhteiseksi eduksi. Vaikka suurimmilla velkojilla on käytännössä sananvaltaa pesänhoitajan valintaan, hänen on oltava puolueeton. Tarvittaessa pesänhoitajia voidaan määrätä useampia kuin yksi; se voi olla tarpeen pesän laajuuden perusteella.[4]

Pesänhoitajan tehtäviin kuuluu pesän selvittäminen, valvontoihin, jakoluetteloon ja tilitykseen liittyvät tehtävät, omaisuuden realisointi sekä juokseva hallinto ja muut tehtävät.[4] Pesänhoitajan tulee ottaa haltuunsa konkurssipesän omaisuus, laatia pesäluettelo ja velallisselvitys.

Velkojat tekevät päätökset tehdään velkojainkokouksessa. Kokouksia pidetään ainakin kaksi: alkukokous ja loppukokous. Tarvittaessa pidetään myös välikokouksia. Alkukokous voidaan jättää pitämättä, jos konkurssi tulee raukeamaan tai pesäluetteloa ei voida laatia. Kokouksen päätökseksi tulee mielipide, joka saa enemmistön annetuista äänistä. Velkojan äänimäärän peruste on konkurssisaatavan pääoma ja ennen konkurssia kertynyt korko. Ne lasketaan euroissa sentin tarkkuudella. Konkurssin jälkeen kertynyt korko otetaan huomioon vain etuoikeutetuilta saatavilta. Viimesijaiset saatavat eivät tuota äänioikeutta, jos on ilmeistä, ettei saatavalle kerry jako-osuutta; näin on käytännössä aina.[4]

Velkojat voivat asettaa velkojatoimikunnan, joka neuvoa-antavana elimenä avustaa pesänhoitajaa, valvoo pesänhoitajan toimintaa sekä suorittaa ne tehtävät, jotka velkojainkokous on sille antanut. Laajassa konkurssipesässä velkojatoimikunta on asetettava, jollei sen asettamatta jättämiseen ole erityistä syytä.

Velat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Velkojien on valvottava saatavansa, jotta ne voivat käyttää konkurssipesässä oikeuksiaan ja saada jako-osuutta. Valvonta tarkoittaa, että velkojien on ilmoitettava pesänhoitajalle saatavansa tämän asettamaan valvontapäivään mennessä. Jos valvontaa ei tehdä, tapahtuu prekluusio eli velka lakkaa suhteessa konkurssipesään. Tällöin velkoja menettää velkojan asemansa pesässä ja oikeutensa jako-osuuteen.[2]

Jos velkoja jättää saatavansa valvomatta määräajassa, on hänellä mahdollisuus jälkivalvontaan. Jälkivalvonta on maksullista. Maksua ei peritä, jos velkojalle ei ole ilmoitettu valvonnasta, velkojalla on laillinen este tai jos velkoja on yksityishenkilö ja maksun periminen olisi kohtuutonta.[3]

Vaikka velkoja olisi laiminlyönyt valvonnan ja saatava jäisi konkurssin ulkopuolelle, velallisen vastuu velasta ei pääty. Velkoja voi periä saatavaansa niistä varoista, joita velallinen konkurssin jälkeen hankkii tai saa.[3]

Valvonnan perusteella pesänhoitaja laatii jakoluettelon. Jakoluettelo vahvistetaan tuomioistuimessa. Vahvistettu jakoluettelo on velkaselvittelyn päätepiste. Jakoluettelo määrää lopullisesti, mitkä saatavat ovat oikeutettuja jako-osuuteen.[3]

Varat ja niiden jakaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konkurssipesään kuuluu koko omaisuus, joka velallisella on konkurssin alkaessa, sekä myös omaisuus, joka sinne saadaan palautettua. Konkurssipesän varallisuuteen lasketaan myös pesän mahdollisesti harjoittaman liiketoiminnan tuotto. Konkurssipesällä on melko paljon harkintavaltaa omaisuuden myynnin suhteen. Omaisuutta voidaan myydä pakkohuutokaupalla tai yrityksen jotkin osat voidaan myydä toimivina kokonaisuuksina. Myynnistä on tavoitteena paras mahdollinen tulos.

Varat jaetaan velkojille saatavien keskinäisessä suhteessa. Varat kohdistetaan saataville etuoikeusjärjestyksessä niin kauan kuin varoja riittää. Etuoikeusjärjestys on seuraava:[2]

  1. Panttisaatavat. Velkojilla, joilla on esinevakuusoikeus, on oikeus saada suoritus suoraan vakuusesineestä siltä osin kuin vakuusesineen arvo kattaa saatavan. Jos esineen arvo ei kata koko saatavaa, loppuosa on tavallista etuoikeudetonta saatavaa.
  2. Yrityssaneerauksesta syntyneet saatavat, jos yritys on haettu konkurssiin ennen sen saneerausohjelman päättymistä.
  3. Elatusapusaatavat luonnollisen henkilön konkurssissa.
  4. Yrityskiinnityksen alaiset saatavat (50 %). Puolet jäljellä olevasta omaisuudesta kohdistetaan yrityskiinnityssaataville. Summa jaetaan järjestyksessä yrityskiinnitysten keskinäisen etuoikeuden mukaan. Toinen puoli omaisuudesta jaetaan normaalisti etuoikeudettomien saatavien kesken.
  5. Tavalliset etuoikeudettomat saatavat. Näihin kuuluvat kaikki saatavat, joille ei ole säädetty erityistä etuoikeutta. Tavallisia saatavia ovat mm. vakuudettomat lainat, ostovelat, työeläkevakuutusmaksut ja verot. Normaalisti tavalliset saatavat ovat suurin saatavaryhmä. Tavalliset saatavat voivat saada jako-osuuden vasta, kun kaikki edellä luetellut etuoikeutetut saatavat korkoineen ovat saaneet täyden maksun.
  6. Viimesijaiset saatavat: tavallisten saatavien viivästyskorko, eräät sanktiomaksut, joukkovelkakirjaan perustuva saatava sekä pääomalaina.

Etuoikeutettujen saatavien korko saa saman etuoikeuden kuin etuoikeutetun saatavan pääomalla on. Sen sijaan etuoikeudettomien saatavien korko kuuluu viimesijaisiin saataviin.[2]

On tavallista, että maksuvaikeuksien tullen tavanomaista lainaa joudutaan muuttamaan pääomalainaksi. Sen asema konkurssissa on erittäin huono.[2]

Työntekijäsaatavilla tai veroilla ei ole konkurssissa etuoikeutta. Etuoikeus on poistettu vuonna 1993.[2]

Konkurssin raukeaminen ja julkisselvitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos konkurssipesän varat ovat vähäiset, konkurssi raukeaa. Raukeamisesta päättää tuomioistuin. Raukeaminen voi tapahtua kahdella perusteella: kun pesän omaisuuden arvo alittaa konkurssimenettelyn kustannukset eikä kukaan velkojista halua maksaa vajetta tai kun etuoikeudettomille velkojille jaettava määrä jäisi epätarkoituksenmukaisen pieneksi. Konkurssiasian neuvottelukunnan vuoden 2005 suosituksen mukaan pesässä tulisi pääsääntöisesti olla vapaita varoja vähintään noin 20 000 euroa.[4]

Kun konkurssipesä raukeaa, omaisuus vapautuu vallintarajoituksista. Ulosmittaus on kuitenkin mahdollista sen sijaan, että varat palautettaisiin velalliselle.[4]

Raukeamisen sijaan konkurssi voi jatkua julkisselvityksenä. Tuomioistuini voi päättää julkisselvityksestä, jos on tarvetta selvittää velallisen tai konkurssipesän toimia tai väärinkäytöksiä.[4]

Takaisinsaanti konkurssissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Takaisinsaannilla konkurssissa tarkoitetaan takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (26.4.1991/758) mukaisia tilanteita, joissa velallisen tekemiä konkurssia edeltäneitä oikeustoimia (kuten velan maksu) voidaan peräyttää eli palauttaa konkurssipesään.[6]

Yleisimmin takaisinsaantia haetaan takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 5 §:n yleisen takaisinsaantiperusteen avulla. Oikeustoimen peräyttäminen edellyttää tällöin, että sillä on sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella, siirretty omaisuutta pois velkojien ulottuvilta tai lisätty velkoja velkojien vahingoksi. Lisäedellytyksenä on myös se, että velallinen oli oikeustointa tehtäessä maksukyvytön tai että oikeustoimi osaltaan johti maksukyvyttömyyteen ja että toinen osapuoli oli tai tämän olisi pitänyt olla tietoinen maksukyvyttömyydestä tai ylivelkaisuudesta taikka oikeustoimen merkityksestä velallisen taloudellisille oloille sekä seikoista, joiden vuoksi oikeustoimi oli sopimaton.[7]

Myös ennen konkurssia tehty velan maksu voidaan peräyttää takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 10 §:n perusteella mikäli se on tehty kolme kuukautta ennen määräpäivää eli konkurssihakemuksen jättämistä. Tällöin velan maksun peräyttämisen osalta edellytyksenä on, että velka on maksettu epätavallisin maksuvälinein tai ennenaikaisesti taikka määrällä, jota pesän varoihin nähden on pidettävä huomattavana. Maksu ei kuitenkaan peräydy, jos sitä voidaan pitää olosuhteen huomioon ottaen tavanomaisena. Lisäedellytykseksi on lisäksi oikeustieteellisessä keskustelussa asetettu se, että velan maksusta on aiheutunut muille velkojille vahinkoa. Takaisinsaannista konkurssipesään annettuun lakiin sisältyy myös omat säännöksensä mm. lahjan ja osituksen peräyttämiseen konkurssipesään.[7]

Tehokkuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilastollisesti konkurssi on tehotonta velkavastuun täytäntöönpanoa. Vailla etuoikeutta olevat niin sanotut tavalliset velkojat saavat keskimäärin vain 4–5 prosentin jako-osuuden saatavastaan. Tehottomuus johtuu konkurssin kustannuksista ja omaisuuden rahaksi muuttamisessa syntyvistä tappioista.[3]

Useimmat konkurssit päättyvät Suomessa kahden vuoden kuluessa siitä, kun velallinen asetettiin konkurssiin. Tavallinen syy konkurssin pitkittymiseen ovat oikeudenkäynnit.[3]

Suomessa verottaja tai vakuutusyhtiö tekevät 90 prosenttia kaikista konkurssihakemuksista.[8] Taloustaantuman vuoksi Elinkeinoelämän keskusliitto on vaatinut verottajaa muuttamaan käytäntöään ja antamaan yrityksille lisää maksuaikaa turhien konkurssien välttämiseksi.[9]

Luonnollisen henkilön konkurssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konkurssiin voidaan Suomessa asettaa myös luonnollinen henkilö. Konkurssilla ei kuitenkaan vapaudu vastaamasta veloista eikä kyseessä siten ole henkilökohtainen konkurssi.[10] Luonnollisen henkilön konkurssin tarkoituksena on saada parempi selko henkilön varallisuudesta esimerkiksi ulkomailla.[11]

Konkurssiin voidaan asettaa kenet tahansa: ulkomaan kansalainen, lapsi tai vajaavaltainen, ilmeisesti ei kuitenkaan diplomaattia. Merkitystä ei ole sillä, toimiiko henkilö yrittäjänä vai ei. Jos henkilö kuolee ennen konkurssia, kuolinpesä voidaan asettaa konkurssiin. Jos henkilö kuolee konkurssin aikana, kuolinpesästä tulee konkurssivelallinen.[4]

Luonnollisen henkilön konkurssipesään kuuluu koko hänen omaisuutensa konkurssin alkamishetkellä. Omaisuus tai tulo, jonka hän saa konkurssin jälkeen, ei kuulu konkurssipesään. Luonnollisen henkilön konkurssissa ei siten pyritä hyödyntämään velallisen ansaintakykyä. Uutta tuloa tai omaisuutta voidaan kuitenkin periä normaaliin tapaan ulosotolla.[4]

Konkurssi Yhdysvalloissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Yhdysvalloissa vallitseva konkurssilainsäädäntö poikkeaa olennaisesti suomalaisesta. Katso pääartikkelit Chapter 7 ja Chapter 11 (lisäksi Chapter 12, joka on maanviljelijä- ja kalastajayrittäjille mahdollinen erityinen konkurssimenettely sekä Chapter 13, joka on yksityishenkilöiden- tai yhtiöiden velkojen uudelleenjärjestely- / lainanhoito-ohjelmamenettely). Konkurssimenettelypetoksesta voidaan rangaista sakolla ja/tai korkeintaan viiden vuoden vankilatuomiolla.

Konkurssimenettelyssä velkoja ei pääse kaikkiin omaisuuden muotoihin käsiksi. Exemption-listaksi kutsuttuja menettelyitä on sekä liittovaltion tasolla, että osavaltioiden tasolla. Niistä voidaan käyttää jompaakumpaa (ellei osavaltiolistaa ole säädetty pakolla käytettäväksi, kuten noin 40 osavaltiossa on tehty). Esimerkiksi henkilökohtaiset tavarat kuten vaatteet eivät joudu konkurssissa likvidoitavaksi ja joissakin tapauksissa myös ammatinharjoittamiseen liittyvä omaisuus on suojattu. Joissakin osavaltioissa myös koti ja auto sekä niiden varustukseen kuuluva omaisuus on turvattu. Tapauskohtaisesti osan turvaamattomasta omaisuudesta voi jopa muuttaa turvattuun muotoon ennen konkurssimenettelyyn hakeutumista.

Kulttuurisesti konkurssin läpikäyminen ei ole samalla tavoin leimaavaa kuin Suomessa, vaan sitä voidaan pitää jopa positiivisena oppimiskokemuksena.

Konkurssi Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Ruotsissa konkurssin (ruots. konkurs) voivat käydä läpi sekä yritykset että yksityishenkilöt. Joko velkoja tai velallinen itse voivat hakea konkurssia. Henkilö tai yritys eivät pääse käsiksi varoihinsa konkurssissa, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. On tavanomaista että yritykset vähentävät velkojaan konkurssimenettelyn kautta. Entinen tai uusi omistaja perustaa uuden yrityksen joka ostaa konkurssiin menneeltä yritykseltä tärkeimmän omaisuuden jättäen velat jälkeensä.

Muodollista konkurssia harvoin tehdään yksityishenkilöille. Velkojat voivat hakea rahaa viranomaisten avulla muutenkin, ja velalliset eivät hyödy siitä mitenkään koska kuluja tulee lisää ja velat säilyvät. Todella maksukyvyttömät voivat saada velka-armahduksen velanpuhdistusprosessin (ruots. skuldsanering) kautta. Jätettyään hakemuksen he saavat maksusuunnitelman, jossa he maksavat niin paljon kuin kykenevät viiden vuoden ajan, jonka jälkeen kaikki jäljellä oleva velka armahdetaan. Tämä prosessi tuli mahdolliseksi vuonna 2006, sitä ennen kaikki velat säilyivät läpi elämän.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”konkurssi”, Taloustiedon taloussanasto. Taloustieto r.y., 1987.
  2. a b c d e f g Bräysy, Pia: Perintä käytännössä. Kauppakamari, 2013.
  3. a b c d e f g h Koulu, Risto & Lindfors, Heidi: Velkavastuun toteuttaminen luottoyhteiskunnassa. Oikeustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto, 2016.
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q Könkkölä, Mikko & Linna, Tuula: Konkurssioikeus. Helsinki: Talentum, 2013.
  5. Konkurssilaki, 24. luvun 1 §
  6. Laki takaisinsaannista konkurssipesään 26.4.1991/758
  7. a b Kontturi Mikko: Velan maksun vahingollisuus konkurssitakaisinsaannissa, Oikeustieto 2/2011 s. 23 – 26.
  8. Konkurssit kiihtyvässä kasvussa 27.5.2012. Yleisradio. Viitattu 19.11.2012.
  9. Fagernäs vaatii yritysten maksuille lykkäystä. Turun Sanomat.
  10. Oikeusministerin vastaus kirjalliseen kysymykseen
  11. Asiakastieto.fi

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]