Kongot
Kongot ovat Keski-Afrikan suurin kansa, jolla on pitkä ja merkittävä historia sekä itsenäisenä että alistettuna kansana.
Maantieteellinen sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kongot kansoittavat Afrikan länsirannikkoa ja Kongo-joen vartta. Heidän asuma-alueensa ulottuu pohjoisessa Gabonin eteläosiin noin Mayumbaan saakka, etelässä Angolan pääkaupunkiin Luandaan ja idässä Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupunkiin Kinshasaan. Kongojen asuma-alue käsittää yli 250 000 km², eli melkeinpä Suomen kokoisen alueen. Kongoja on noin 11 miljoonaa, mikä tekee heistä Keski-Afrikan väestömäärältään suurimman kansan. He ovat enemmistö Kongon tasavallassa, yksi suurimmista kansoista Angolassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa ja vähemmistökansa Gabonissa.
Suurimpia kongojen asuttamia kaupunkeja ovat miljoonakaupungit Kinshasa, Brazzaville ja Pointe-Noire sekä yli sadan tuhannen asukkaan Matadi, Boma, Mbanza Ngungu, Cabinda ja Uige. Kongojen vanha pääkaupunki Mbanza Kongo on nykyään pienempi kuin loistonsa aikoina.
Heimot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kongot jakautuvat useaan heimoon, jotka kunnioittavat omia esi-isiään, vaalivat omia tapojaan ja useimmissa tapauksissa myös puhuvat omaa kieltään tai murrettaan. Kongon kielellä ei ole yhtä, yleisesti hyväksyttyä yleismuotoa, vaan se on murrejatkumo, jonka kaikki murteet eivät ole keskenään ymmärrettäviä. Kongoja yhdistää toisiinsa pitkä yhteinen historia Kongon kuningaskunnan kansalaisina. Kongo-kansan heimot ovat: bembe, bwende, dikidiki, dondo, humbu, kakongo, kamba, kunyi, ladi, lula, manianga, mbata, mbeko, mbinsa, mboma, mfinu, mpangu, ndibu, ntandu, solongo, sundi, yombe, vili, vungana ja zombo. Näistä heimoista suurimpia ja historiallisesti merkittävimpiä ovat vilit, yombet, ladit, ndibut ja maniangat.[1]
Vilit ja yombet asuttavat rannikkoa, jossa portugalilaiset tutkimusmatkailijat ja kauppamiehet pitkään toimivat uuden ajan alussa. Cabindan mulattiväestö eli fiotit polveutuvat portugalilaisista, vileistä ja yombeista. Ladit kansoittavat Brazzavillea ja sen ympäristöä ja he ovat suurin yksittäinen kansanryhmä Kongon tasavallassa.
Ndibut kansoittavat entisen pääkaupungin Mbanza Kongon ympäristöä. Heillä oli määräävä asema Kongon kuningaskunnassa, ja heidän kieltään pidetään klassisena kongon kielenä. Maniangat asuvat Kongo-joen varrella. Historiassa heillä oli tärkeä välittäjän rooli Kongon kuningaskunnan ja ylävirran kansojen välisessä kaupankäynnissä. Kielitieteilijä Salikoko Mufwenen arvion mukaan juuri heidän kielensä oli esiaste kongojen nykyisen yleiskielen, kituban, muotoutumisessa, kun taas jotkut muut ovat korostaneet rannikolla puhutun fiotin kielen asemaa.[2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kongot muuttivat koillisesta nykyisille asuinsijoilleen 1200-luvulla Wene-nimisen tarunomaisen päällikön johdolla. He pystyttivät useita kuningaskuntia 1300-luvulla, joista Kongon kuningaskunta oli mahtavin ja pitkäikäisin. Se sai alkunsa kun pääkaupunki siirrettiin sisämaahan, Mbanza Kongon kaupunkiin. Vasallikuningaskunnat reunustivat sitä, Kakongo ja Luangu pohjoisessa ja Ngola etelässä. Idän teket ja jakat olivat usein sodassa kongojen kanssa.
Portugalilaiset purjehtivat Kongo-joen suulle vuonna 1482. Kun he myöhemmin vierailivat Mbanza Kongossa, he hämmästelivät kaupungin suurta kokoa ja kehittyneisyyttä. Vaikka teknisesti kongot eivät olleet yhtä kehittyneitä kuin eurooppalaiset, he olivat luoneet keskitetyn kuningaskunnan, jonka pääkaupunki veti vertoja sen ajan eurooppalaisille suurkaupungeille. Portugalilaiset solmivat diplomaattiset suhteet Kongon kuningaskunnan kanssa, ja ylhäiset kongolaiset omaksuivat portugalilaisilta kristinuskon ja eurooppalaisia tapoja.
Portugalilaiset kävivät kauppaa norsunluusta ja orjista. Aluksi kongot olivat heidän liittolaisiaan, mutta myöhemmin, kun portugalilaiset olivat perustaneet tukikohdan Luandaan, he alistivat Ngolan kuningaskunnan ja alkoivat vangita kongoja orjiksi. Kongoja vietiin orjiksi erityisesti Karibian alueelle, missä on säilynyt jälkiä heidän kielestään ja kulttuuristaan erityisesti uskonnollisissa rituaaleissa aina näihin päiviin saakka. Esimerkiksi voodoossa on piirteitä kongojen uskonnosta.
Portugalilaiset kukistivat Kongon kuningaskunnan lopullisesti 1500-luvun jälkipuoliskolla, eikä se enää koskaan palannut kukoistukseensa. 1800-luvun lopulla uusia siirtomaavaltoja tunkeutui kongojen asuttamalle alueelle. Portugali sai pitää Angolan ja Cabindan, Ranska otti haltuunsa Kongo-joen pohjoispuolen ja Belgia Keski-Kongon alueen. Siitä lähtien keinotekoiset valtioiden väliset rajat ovat erottaneet kongoja toisistaan ainakin teoriassa. Siirtomaavallan kausi oli taloudellisen hyväksikäytön aikaa, jolloin kongoja pakotettiin pakkotyöhön mm. kantajiksi ja sotilaiksi. Suurten rautatierakennusprojektien (Matadi–Kinshasa ja Pointe-Noire–Brazzaville) takia alueelle tuli ulkopuolista työvoimaa Länsi-Afrikasta, Itä-Afrikasta ja Kongon keskiosista. Kansainvaelluksia on tapahtunut myöhemminkin poliittisten levottomuuksien vuoksi, ja pakolaisvirrat kongojen alueen sisällä ovat olleet ajoittain voimakkaitakin.
Siirtomaavalta sortui Ranskan ja Belgian osalta 1960-luvulla ja Portugalin osalta 1970-luvulla, jolloin kongojen keskuudessa heräsi ajatuksia kongojen omasta valtiosta. Nämä ajatukset ovat kuitenkin jääneet näihin päiviin saakka ideologisten ja valtiollisten vastakkainasettelujen taakse. Esimerkiksi Angolan kongojen itsenäisyysliike FNLA sulautui ajan myötä marxilaiseen UNITA:an. Myös alueellisia itsenäisyysliikkeitä on ollut, kuten Cabindan itsenäisyyttä ajava liike. Sinällään ajatus kongojen itsenäisestä valtiosta on järkeenkäyvä, koska he ovat säilyttäneet yhteisen kansallisen identiteettinsä.
Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kongojen yhteiskunnassa polveutuminen on matrilineaarista eli äidin mukaan kulkevaa, mutta se ei tarkoita, että naisilla olisi miehiä korkeampi asema yhteiskunnassa. Esimerkiksi Kongon kuningaskunnan hallitsijat olivat yleensä miehiä.
Kongojen kalenteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kongojen kalenterissa vuosi on 364 päivää pitkä. Siinä on kolmetoista 28-päiväistä kuukautta. Kuukaudessa vuorostaan on seitsemän viikkoa, jotka ovat neljä päivää pitkiä. Viikonpäivien nimet vaihtelevat kongon murteissa:
- nkandu tai nkoyi
- nkenge tai buduka
- nsona tai mpika
- konzo tai konso
Kolme päivää omistettiin työlle, joista yksi oli myös markkinapäivä. Neljäs päivä pyhitettiin levolle ja uskonnolle.
Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Henkiuskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kongojen perinteinen uskonto on yksijumalainen ja sen symboli on risti, jonka kaikki haarat ovat yhtä pitkiä. Tämän pintapuolisen yhteneväisyyden vuoksi kongot omaksuivat kristinuskon helposti, mutta he myös sekoittivat siihen oman uskontonsa piirteitä. Tämä näkyy muun muassa kongon kielen kristillisessä sanastossa, jossa kongojen oman uskonnon sanoja on sovellettu kristinuskon käsitteistöön. Esimerkiksi pappia tarkoittava sana nganga tarkoitti alun perin šamaania.
Kongojen risti on nimeltään yowa, ja se kuvaa ntangun eli auringon tai ajan neljää vaihetta. (Kongon kielellä ntangu tarkoittaa sekä aurinkoa että hetkeä.) Vaakaviivan toinen kärki merkitsee auringon nousua, toinen auringon laskua, yläkärki merkitsee keskipäivää ja alakärki yötä. Symbolisessa merkityksessä auringonnousu tarkoittaa syntymää ja lasku kuolemaa. Auringon kiertokulku kuvaa jälleensyntymistä. Ristin vaakaviiva on jakoviiva elävien ja kuolleiden maailman välillä. Viivan yläpuolella on elävien maailma ja viivan alapuolella on kuolleiden maailma. Yhdysvaltojen syvässä etelässä on kongolaisten orjien hautoja, joissa on T:n muotoinen risti, mikä merkitsee kongojen katsannossa tuonpuoleisuutta.[3]
Kongot uskovat myös luonnonvoimaan, joita he kutsuvat nimellä inkisi. Se voi toimia sekä hyvän että pahan välineenä. Sekä nganga eli šamaani että ndoki eli noita voivat hallita inkisiä ja se voi olla myös sidottuna amuletteihin ja muihin taikakaluihin.[4]
Kristinusko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Portugalilaiset esittelivät kristinuskon kongolaisille, mutta italialaiset kapusiinimunkit harjoittivat enemmän lähetystyötä. Useat lähetystyöntekijät olivat mulatteja. Lähetystyön uusi aalto alkoi 1800-luvun lopulla, jolloin useat katoliset ja protestanttiset kirkkokunnat alkoivat tehdä lähetystyötä erityisesti Kongon vapaavaltiossa.
Kristinusko on saanut kongojen keskuudessa omaperäisiä muotoja. Esimerkiksi krusifiksejä on käytetty nkisin kaltaisina taikakaluina. Kongon kuningaskunnassa raivonneen sisällissodan aikana kansan keskuudesta nousi nainen nimeltä Ndona Kimpa Vita (1684–1706), joka perusti uskonnollisen näyn johdattamana oman uskonnollisen liikkeensä antonianismin ja johdatti kansan sodan myllerryksissä tuhottuun ja hylättyyn pääkaupunkiin yrittäessään yhdistää kansan uudelleen. Kimpa Vita poltettiin kerettiläisenä roviolla, mutta hänen liikkeensä jäi elämään.
Toinen kongojen piirissä virinnyt tärkeä kristillinen liike on kimbangulaisuus, jonka Simoni Kimbangu perusti 1920-luvulla. Kimbangulaisuus on tiukkalinjainen uskonnollinen liike, joka kieltää väkivallan, moniavioisuuden, tupakan, alkoholin, taikuuden ja tanssin. Kimbangua palvotaan pyhimyksenä ja hänen jälkeläisillään on kirkossa erityisasema. Kimbangulaisuus on saanut useita miljoonia kannattajia Keski-Afrikassa.
Ilmeisesti Jehovan todistajien lähetystyöstä alkunsa saanut kitawala-liike on kulkeutunut Katangan kuparikaivosalueilta myös kongojen keskuuteen, mutta sen asemasta ei ole tarkempia tietoja.
Poliittiset liikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
ABAKO eli Association des Bakongo oli Joseph Kasavubun 1950-luvulla perustama itsenäisyysliike, joka ajoi sekä koko Belgian Kongon että pelkästään kongojen asuttaman osan itsenäistymistä. Sen nykyinen vastine on Bundu dia Kongo, joka ajaa Keski-Kongon itsenäistymistä sekä Kongon kuningaskunnan rajojen palauttamista. Molempien liikkeiden keskeisiä arvoja ovat kongojen historia, kulttuuri ja kieli. ABAKO tuki kimbangulaisuutta, joka on kongojen keskuudessa syntynyt kristillinen lahko, kun taas Bundu dia Kongo pitää kongojen perinteistä uskontoa tärkeimpänä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Léon de Saint Moulin: Conscience nationale et identités ethniques: Contribution à une culture de la paix, Congo-Afrique, nro 330, 1998, 587–630. [1]
- ↑ Salikoko Mufwene: Kitúba. Teoksessa Sarah Thomason (toim.): Contact Languages, a wider perspective. 1997.
- ↑ Kara Ann Morrow: Bakongo Afterlife and Cosmological Direction: Translation of African Culture into North Florida Cemeteries. 2002. [2]
- ↑ Richard Edward Dennett: Notes on the Folklore of the Fjort. 1898. [3]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kongot Wikimedia Commonsissa
