Boma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Boma on kaupunki Kongon demokraattisessa tasavallassa. Se oli Belgian Kongon (nyk. Kongon demokraattisen tasavallan) pääkaupunki vuosina 18861926. Vuonna 1926 Boman korvasi pääkaupunkina Kinshasa. Kaupungin nykyinen asukasluku on noin 350 000.

Boma sijaitsee Kongo-joen pohjoisrannalla, noin 90 kilometrin päässä mereltä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alun perin Boman seutua asuttivat kongoihin kuuluvan mboma-heimon jäsenet. Kaupungin nimi oli alkujaan Mbanza Mboma ja sitä hallitsi kuningas, ntinu, jota kutsuttiin nimellä mani-mboma, Boman valtias. Mani-mboma maksoi veroa Kongon kuningaskuntaa hallitsevalle mani-kongolle, mutta muuten hän hallitsi ruhtinaskuntaansa itsenäisesti. Tämä järjestely oli vielä voimassa vuonna 1848, kun unkarilainen tutkimusmatkailija Laszló Magyar vieraili Bomassa.

Bomasta tuli jo varhain monikansallinen kaupunki. 1800-luvun alkupuolella Bomassa asui vain noin 500 ihmistä. Seutu oli harvaan asuttua, koska orjakauppiaat ottivat alueen asukkaita orjikseen ja väkeä pakeni sisämaahan turvaan. Kun länsivaltojen mielenkiinto siirtyi orjakaupasta luonnonvaroihin, he tarvitsivat enemmän työvoimaa kuin mitä alueella oli saatavilla. Työläisiä piti värvätä Länsi-Afrikasta ja naapuriheimoista (mm. yombet, woyot ja solongot). Lisäksi kaupungissa toimi siirtomaavirkailijoita ja lähetystyöntekijöitä useista Euroopan maista ja Yhdysvalloista. Tällaiset olosuhteet olivat suotuisat kauppakielenä käytetyn kituban leviämiselle. Siirtomaa-aikana väestö kasvoi nopeasti tuhansiin asukkaisiin. Varsinainen väestöräjähdys tapahtui kuitenkin vasta 1960-luvulta alkaen, Kongon itsenäistymisen jälkeen.

1886 Bomasta tuli Kongon vapaavaltion toinen pääkaupunki. Sitä ennen pääkaupunkina toimi vuoden verran Matadin läheisyydessä sijaitseva Vivi. 1908 Bomasta tuli Belgian Kongon pääkaupunki, kun siirtomaan hallinta siirtyi kuningas Leopoldilta Belgian valtiolle.

Liikenneyhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boma on satamakaupunki, josta kuljetetaan mm. puutavaraa, banaaneja, kaakaota ja palmutuotteita.

Boma on Mayomben rautatien eteläinen pääteasema. Pohjoinen pääteasema on 140 kilometrin päässä Tshelassa. Kaupungista on maantieyhteys itään Matadiin ja länteen Muandaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Khonde Ngoma Di Mbumba Côme: Boma, 1ère Capitale de l'Etat Indépendant du Congo. L'Harmattan, 2005.
Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.