Kolmas Harkovan taistelu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kolmas Harkovan taistelu
Osa toisen maailmansodan itärintamaa
Third Battle of Kharkov sector.png
Päivämäärä:

19. helmikuuta – 15. maaliskuuta 1943

Paikka:

Harkova, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto

Lopputulos:

Saksan voitto

Osapuolet

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Komentajat

Natsi-Saksan lippu Erich von Manstein
Natsi-Saksan lippu Paul Hausser
Natsi-Saksan lippu Eberhard von Mackensen
Natsi-Saksan lippu Hermann Hoth

Neuvostoliiton lippu 1923–1955 Filipp Golikov
Neuvostoliiton lippu 1923–1955 Nikolai Vatutin
Neuvostoliiton lippu 1923–1955 Konstantin Rokossovsky

Vahvuudet

70 000

346 000

Tappiot

11 500 kuollutta, haavoittunutta tai kadonnutta

45 219 kuollutta
41 250 haavoittunutta

Itärintaman taistelut toisessa maailmansodassa
Barbarossa (1. Harkova · Kiova · Sevastopol · Leningrad · Rostov · Moskova) · Talvioffensiivi (Demjansk · 2. Harkova) · Sininen (Voronež · Stalingrad) · 3. Harkova · Kursk · 4. Harkova · Korsun · Krim · Narva · Bagration · Varsovan kansannousu · Budapestin piiritys · Veiksel–Oder · Itä-Preussi · Berliini

Kolmas Harkovan taistelu oli Saksan ja Neuvostoliiton joukkojen välinen taistelu Ukrainassa sijaitsevan Harkovan kaupungin hallinnasta vuonna 1943. Se oli yksi saksalaisten viimeisistä voitoista itärintamalla. Voitto mahdollisti Saksan offensiivin Kurskissa.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaisten kärsittyä tappion Stalingradin taistelussa oli aloite itärintamalla siirtynyt Neuvostoliitolle, jolle Stalingradin motin laukeamisen jälkeen vapautunut runsaasti joukkoja, jotka Josif Stalin määräsi hyökkäämään useisiin eri tavoitteisiin. Etelässä taisteltiin Mustanmeren rannalla puolustautuvia saksalaisia vastaan, pohjoisempana Stalin painosti hyökkäämään eri suunnilla oleviin tavoitteisiin, kohti Dneprin mutkaa, Harkovaa ja Kurskia. Saksalaiset kärsivät tappion toisessa Harkovan taistelussa menettäen kaupungin.

Hitler onnittelee Erich von Mansteinia Harkovan valtauksesta

Alueesta vastannut komentaja, sotamarsalkka von Manstein, piti päänsä kylmänä ja veti joukkojaan taaksepäin ja keskitti niitä hyökkäyskykyisiksi yksiköiksi. Von Manstein joutui toistuvasti perustelemaan taktiikkaansa saadakseen Adolf Hitlerin hyväksynnän. Viivytystaktiikka kuitenkin toimi ja vasta helmikuussa 1943 Hitler itse saapui erottamaan von Mansteinia. Syntipukiksi jo leimattua von Mansteiniä erottamaan saapunut Hitler oli kuitenkin neuvoton tilanteen vaikuttaessa toivottomalta. Saksalaisten tilannetta kuvastaa, ettei heillä ollut koko itärintamalla tammikuun lopussa 1943, kuin 495 toimintakuntoista panssarivaunua.

Von Manstein esitti häntä erottamaan tulleelle Hitlerille, ettei vastahyökkäyksiin lähdettäisi ennen kuin juuri ennen kelirikon alkua. Kun muutakaan neuvoa ei tilanteen selvittämiseksi ollut tarjolla, antoi Hitler von Mansteinille vapaat kädet toimia.

Saksalainen panssarintorjuntavaunu Marder III Harkovan lähellä helmikuussa 1943, LSSAH

Stalin kannusti ja painosti kenraalejaan jatkamaan hyökkäyksiä yhä pitemmälle, vaikka osa joukoista oli jo edennyt 800 kilometriä, jolloin niiden huolto oli venytetty äärimmilleen. Uhkauksiakaan säästelemättä Stalin vaati Voronežin rintaman joukkoja etenemään yhä lännemmäksi, jolloin niiden sivustat kävivät yhä haavoittuvammiksi.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Von Mansteinin vastahyökkäys venäläisten hyökkäyskärjen katkaisemiseksi alkoi 19. helmikuuta 1943, jolloin pohjoisesta hyökkäsi II SS-panssariarmeijakunta ja etelästä kaksi panssariarmeijakuntaa. Kiivaiden taistelujen jälkeen saksalaiset valtasivat Harkovan ja länsipuolelle edenneet neuvostojoukot jäivät mottiin. Neuvostoliitto menetti 600 panssaria, usein ammusten ja polttoaineen loputtua.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hitler myönsi von Mansteinille tammenlehvät liitettäväksi ritarinristiin, ja Stalin erotti Voronežin rintaman komentajan.

Voitto avasi saksalaisille mahdollisuuden samanlaiseen pihtiliikkeeseen Kurskin alueella olevien joukkojen motittamiseksi, ja von Manstein vaatikin hyökkäystä suoritettavaksi heti liejukauden loputtua. Hitler halusi kuitenkin keskittää alueelle suuremmat joukot, mikä lykkäsi hyökkäyksen aloittamisen heinäkuuhun asti.

Von Mansteinin toiminta oli klassista salamasodan puolustustaktiikkaa, jossa hyökkäyskiila katkaistiin, motitettiin ja tuhottiin.

LSSAH:n Panzer IV Harkovassa maaliskuussa 1943
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  • Merkinnän syy: taistelukuvaus puuttuu, samoin kuin joukkojen kuvaukset varsinkin puna-armeijan osalta.