Know Nothing

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Know Nothing oli Yhdysvalloissa vuosina 1844-1860 toiminut oikeistopopulistinen puolue, joka pyrki vastustamaan maahanmuuttoa etenkin Irlannista ja Saksasta suuntautunnutta katolilaista siirtolaisuutta.

Katolilaisia Irlantilaissiirtolaisia pidettiin amerikkalaisvastaisina ja paavin käskyvallan alaisina . Puolueen toiminta oli aktiivisimmillaan vuodesta 1854 vuoteen 1856. Puolueen merkitys jäi kuitenkin vähäiseksi, sillä ei ollut vahvaa johtajaa ja sen kannattajat olivat jakautuneet orjuuden lopettamisen suhteen.Lisäksi puolue vastusti rautatieverkostoa ja julkista koululaitosta ja kannatti dollarin sitomista hopeakantaan kultakannan sijasta.

Puolueen sai alkunsa New Yorkissa 1843 ja se levisi muihin osavaltioihin nimellä Native American Party. Siitä tuli kansallinen puolue vuonna 1845. Vuonna 1855 se vaihtoi nimekseen American Party. Nimitys Know Nothing juontaa juurensa puolueen puolisalaisesta organisaatiosta. Jäsenen tuli puolueen toimintaa koskeviin kysymyksiin vastata I know nothing eli ’en tiedä mitään’. Puolue yhdistyi vuonna 1860 Perustuslaillisen puolueen kanssa.

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Know Nothingien kannatus oli suurimmillaan vuoden 1854 edustajainhuoneen vaaleissa, jolloin he saivat 52 paikkaa 234:stä. Vuoden 1856 presidentinvaaleissa he saivat 21,5 % äänistä, mikä riitti kolmanteen sijaan. Se on Yhdysvaltain historian toiseksi suurin kolmannen puolueen ääniosuus presidentinvaaleissa.[1]

Väkivaltaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Know Nothingien kannattajat syyllistyivät useisiin väkivallantekoihin, joista tunnetuin on Louisvillen mellakka vuodelta 1855. Siinä kuoli 22 ihmistä ja useita loukkaantui.[2] Samoihin aikoihin eri puolilla Yhdysvaltoja poltettiin katolisia kirkkoja, ja ainakin yhdessä tapauksessa pyöriteltiin pappia tervassa ja höyhenissä.[3] Myös Baltimoressa oli verisiä mellakoita, joissa käytettiin aseistuksena jopa kanuunoita.[4]

Termin myöhempi käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Know Nothing -termi on ollut käytössä Yhdysvaltain politiikassa nykyaikaan asti. Sillä on yleensä haluttu korostaa poliittisen vastustajan fanaattisuutta, tietämättömyyttä tai esimerkiksi uskonnollisten ja etnisten ryhmien vastaista ennakkoluuloisuutta. Vuonna 2010 nimityksellä viitattiin kampanjaan joka kyseenalaisti Yhdysvaltain 44. presidentin Barack Obaman syntyperäiseksi Yhdysvaltain kansalaiseksi[5].

Vuonna 2016 nimityksellä on viitattu erityisesti Donald Trumpin maahanmuuttovastaisiin kommentteihin koskien etenkin meksikolaisiin maahanmuuttajiin.[6][7][8][9][10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Robertson, Andrew et al.: Encyclopedia of U.S. Political History vol. 3, s. 159. CQ Press, 2010. ISBN 978-0-87289-320-7.
  2. Bloody Monday Memorial Ancient Order of Hibernians.
  3. Catholic Encyclopedia: Knownothingism New Advent.
  4. Ford, Martin: Gangs of Baltimore Humanities.
  5. Egan, Timothy. "Building a Nation of Know-Nothings", The New York Times, elokuu 27, 2010.
  6. John Cassidy "Donald Trump Isn't a Fascist; He's a Media-Savvy Know-Nothing", The New Yorker, 2015-12-28, Retrieved on 2016-01-16
  7. James Nevius "Donald Trump is an immigration Know-Nothing, and dangerous for Republicans", The Guardian, 2015-08-15, Retrieved on 2016-01-16
  8. Helen Raleigh "Is Trump Turning the GOP Into the 'Know Nothing' Party?", Townhall ,2015-09-19, Retrieved on 2016-01-16
  9. Laura Reston "Donald Trump Isn't The First Know Nothing to Capture American Hearts", The New Republic, 2015-07-30, Retrieved on 2016-01-16
  10. Scott Eric Kaufman "Former NY Governor George Pataki: Donald Trump is the 'Know Nothing' candidate of the 21st Century", Salon (website), 2015-12-16, Retrieved on 2016-01-16


Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Know Nothing
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.