Anti-Masonic Party

Anti-Masonic Party
Perustettu	1828
Lopetti	1840
Ideologia	vapaamuurarien vastustus Andrew Jacksonin vastustus
Infobox OKNimi-testi OK

Anti-Masonic Party (Vapaamuurarien vastainen puolue) oli Yhdysvalloissa 1820-luvun lopulta 1830-luvun loppuun toiminut puolue, joka vastusti jyrkästi vapaamuurareita. Se oli Yhdysvaltojen ensimmäinen kolmas puolue. Vapaamuurarien vastaisuutta tärkempää puolueelle oli todellisuudessa Andrew Jacksonin vastustaminen.

Taustaa

Puolue sai alkunsa New Yorkin Bataviassa asuneen vapaamuurari William Morganin salaperäisestä katoamisesta vuonna 1826. Morgan oli tullut tyytymättömäksi veljeskuntaansa ja aikoi julkaista sen salaisuudet. Kun hänen aikomuksensa tuli vapaamuurareiden tietoon, Morgania painostettiin, ja lopulta syyskuussa 1826 hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin salaa Fort Niagaraan, josta hän katosi. Hänen kohtaloaan ole koskaan selvitetty tyydyttävästi. Vapaamuurariuden vastustajat väittivät, että Morgan oli murhattu ja hänen ruumiinsa heitetty Niagara-jokeen. Katoamisen tutkimukset eivät tuottaneet tulosta. Noihin aikoihin osavaltion kuvernööri oli korkeimman asteen vapaamuurari, ja luultavasti suurin osa virkamiehistä oli myös vapaamuurarijärjestön jäseniä. Tapahtuma aiheutti suurta kohua ja sai monet uskomaan, että vapaamuurarius ja kunnon kansalaisuus olivat ristiriidassa keskenään. Kirkot ryhtyivät vastustamaan vapaamuurariutta eräänlaisena uskonnollisena ristiretkenä, ja siitä tuli myös paikallispoliittinen kysymys Länsi-New Yorkissa, jossa monet kansalaiskokoukset päättivät alkuvuodesta 1827, etteivät tukisi vapaamuuraria julkiseen virkaan. Kansalliset republikaanit olivat tuohon aikaan New Yorkissa hyvin heikko järjestö, ja nokkelat poliittiset johtajat päättivät hyödyntää vapaamuurarinvastaista kiihkoa luodakseen uuden ja voimakkaan puolueen vastustamaan Andrew Jacksonin demokraattipuoluetta. Heitä auttoi se, että Jackson oli vapaamuurari ja ylisti usein veljeskuntaa.

Vuoden 1828 vaaleissa uusi puolue osoittautui odottamattoman vahvaksi, ja se käytännössä syrjäytti New Yorkin kansallisen republikaanipuolueen. Vuonna 1829 vapaamuurareiden vastaisuuden lisäksi siitä tuli suojatullien kannattaja. New Yorkista liike levisi muihin keskiosavaltioihin ja Uuteen-Englantiin, ja siitä tuli erityisen voimakas Pennsylvaniassa ja Vermontissa. Kansallista järjestöä suunniteltiin jo vuonna 1827, jolloin New Yorkin johtajat yrittivät tuloksetta saada Henry Clayn, joka oli vapaamuurari, luopumaan veljeskunnasta ja johtamaan liikettä. Syyskuussa 1831 Baltimoressa pidetyssä valtakunnallisessa kokouksessa puolue nimitti ehdokkaikseen presidentiksi ja varapresidentiksi Marylandin William Wirtin ja Pennsylvanian Amos Ellmakerin, ja seuraavan vuoden vaaleissa se sai Vermontin osavaltion seitsemän valitsijamiestä. Puolue pystyi myös demokraattien järjestäytymättömyyden vuoksi hallitsemaan väliaikaisesti Pennsylvaniaa, ja se oli vahva Ohiossa ja Massachusettsissa. Tämä oli sen kukoistuksen huippuvaihe. New Yorkissa sen jäsenet yhdistyivät vähitellen muiden Jacksonin demokrattien vastustajien kanssa muodostaen Whig-puolueen. Muissa osavaltioissa puolue säilyi kuitenkin jonkin verran pidempään, mutta vuoteen 1836 mennessä suurin osa sen jäsenistä oli liittynyt whigeihin. Puolueen viimeinen ponnistus kansallisessa politiikassa oli William Henry Harrisonin asettaminen ehdolle presidentiksi ja John Tylerin asettaminen varapresidentiksi Philadelphiassa marraskuussa 1838 pidetyssä puoluekokouksessa.

Vapaamuurarinvastaisen liikkeen kasvu johtui pikemminkin ajan poliittisista ja yhteiskunnallisista olosuhteista kuin Morganin tapauksesta. Vapaamuurarien vastaisuudella kyvykkäät johtajat yhdistivät ne, jotka olivat tyytymättömiä vallitseviin poliittisiin oloihin. Pelkkä vapaamuurariuden vastaisuus oli pian vähäinen tekijä, joka piti koossa puolueen eri suuntaukset. Monet poliitikot, jotka myöhemmin toimivat kahdessa pääpuolueessa, kuten Thurlow Weed ja William H. Seward, olivat hetken puolueen jäseniä.