Ketunhäntä kainalossa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ketunhäntä kainalossa
Ketunhäntä kainalossa -elokuvajuliste.jpg
Ohjaaja Hugo Hytönen
Käsikirjoittaja Palle
Tuottaja Erik Blomberg
Säveltäjä George de Godzinsky
Kuvaaja Erik Blomberg
Leikkaaja Erik Blomberg
Lavastaja B. Joni
Pääosat Mirjami Kuosmanen
Arvo Lehesmaa
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Eloseppo Oy Ab
Ensi-ilta 29. joulukuuta 1940
Kesto 99 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ketunhäntä kainalossa on Hugo Hytösen ohjaama suomalainen musiikillinen komediaelokuva vuodelta 1940. Pallen eli Reino Palmrothin käsikirjoitukseen perustuva revyy-ilottelu rakentuu kommelluksien, väärinkäsitysten ja romanttisten kisailujen varaan. Elokuvan tekoa varjostivat Palmrothin ja tuottaja Blombergin erimielisyydet. Ketunhäntä kainalossa sai niin huonon yleisö- ja kriitikkovastaanoton, että Eloseppo-yhtiö lakkautti toimintansa sen myötä.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinkiin päätynyt viipurilaisevakko Valle perustaa sota- ja asuinkaverinsa Jallen kanssa trion. Pianistiksi pestataan naapurin Nalle, varakkaan Kontiokorven pariskunnan poika. Kontiokorpien avioliitto on kriisiytynyt Ines-vaimon yhytettyä Mauri-miehensä korkeatasoisen konttoristi Sirkun seurasta. Ineksen vaatimuksesta konttorin naistyöntekijät – Sirkku, Mirkku ja Irkku – saavat kenkää.

Valle, Jalle ja Nalle tapaavat sattumalta Sirkun, Mirkun ja Irkun. Valle on Sirkun suuri rakkaus; lisäksi Jallen ja Mirkun sekä Nallen ja Irkun välille alkaa kehittyä romanttista säpinää. Erikoisten sattumien seurauksena Ineksen kettupuuhka joutuu Vallen haltuun ja Valle pidätetään. Myöhemmin ollaan ravintola Punaisessa Myllyssä, jossa orastavat rakkaudet puhkeavat kukkaan.

Ines puolestaan saa tietää, että hänen kettupuuhkansa alkuperä on hämärä. Mauri selvittää tilanteen parhain päin. Ines lupaa ottaa naiskolmikon takaisin konttoriin ja niinpä kaikki ovat onnellisia. Naiset päättävät vielä luovuttaa kihlasormuksensa Suomen hyväksi – eletäänhän poikkeuksellisen vaikeita aikoja.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Mirjami Kuosmanen  … Sirkku  
 Arvo Lehesmaa  … Valdemar  
 Aune Häme  … Mirkku  
 Leo Lähteenmäki  … Napoleon, Nalle  
 Juliska Koka  … Irkku  
 Martti Lohikoski  … Jalmar  
 Aino Angerkoski  … Ines Kontiokorpi  
 Onni Veijonen  … Mauri Kontiokorpi  
 Emmi Jurkka  … Emmi  
 Hertta Leistén  … povariakka  
 Verna Piponius  … kuulo-ongelmainen nainen  
 Lida Salin  … Varpu  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välirauhan aikana valmistuneen Ketunhäntä kainalossa -elokuvan taustalla oli tuottaja Erik Blombergin halu hyödyntää Pallen eli Reino Hirvisepän (Palmrothin) kirjailijamainetta. Elokuvan hahmot olivat esiintyneet Pallen 1930-luvulla kirjoittamissa revyissä. Elokuva valmistui epäonnisten tähtien alla: kuvaukset tehtiin hutaisten ja Palle ja Blomberg riitaantuivat.[1]

Kymmenkesäinen Jussi Jurkka näytteli Ketunhäntä kainalossa -elokuvassa ensimmäisen elokuvaroolinsa: hänellä oli kreditoimaton rooli juoksupoikana.[1]

Ketunhäntä kainalossa lavastajanimimerkin B. Joni takana oli Jan Tschiftschis (1911–1986). Useat hänet lavastamistaan elokuvista ovat tuhoutuneet kokonaan tai osittain. Tschiftschis teki myös pari pientä elokuvaroolia, kuten ensimmäinen oluenjuoja Valentin Vaalan melodraamassa Laveata tietä.[2]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan yleisömenestys oli surkea ja se jäi Elosepon viimeiseksi elokuvaksi. Epäonnen takia jäi tekemättä yhtiön seuraavaksi kaavailtu elokuva Laulava tuhkimo, jossa olisi ollut pääroolissa tuolloin kuusitoistavuotias Maaria Eira.[1]

Aikalaiskriitikot tyrmäsivät Ketunhäntä kainalossa -teoksen. Helsingin Sanomien Paula Talaskivi kirjoitti tylyssä arviossaan: ”--- tämä 'vuoden 1941 revyy', on ikävintä nähtävää, mitä ylimalkaan valkokankaalle saattaa kuvitella pantavan”. Aamulehden Pallas (Olavi Vesterdahl) katsoi, että elokuva olisi toiminut paremmin puhtaana revyy-teoksena ilman juonta, jota hän piti vaikeaselkoisena. Kauppalehden E. T. rinnasti elokuvan seuranäyttämöiden iltamiin. Savon Sanomat oli kritiikissään yleistä linjaa suopeampi ja piti elokuvaa riemastuttavana ”sillisalaattina”.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ketunhäntä kainalossa (html) (Taustaa) 2013. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 30.7.2015.
  2. Jan Tschiftschis (html) 2013. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 30.7.2015. (suomeksi)
  3. Ketunhäntä kainalossa (html) (Lehdistöarvio) 2013. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 30.7.2015.