Kemin kaupungintalo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kemin kaupungintalo
Kemin kaupungintalo
Kemin kaupungintalo
Osoite Valtakatu 26
Sijainti Kemi
Koordinaatit 65°44′07″N, 24°34′14″E
Valmistumisvuosi 1940
Suunnittelija Bertel Strömmer
Rakennuttaja Kemin kaupunki
Käyttäjä Kemin kaupunki
Julkisivumateriaali Laattamainen betonielementti
Korkeus 52 m
Kerrosala 6 033 m²
Tilavuus 33 705 m³
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Kemin kaupungintalo on Kemin kaupungintalo, vesitorni ja maamerkki. Talo on 52 metriä korkea[1]. Kaupungintalo valmistui vuonna 1940 ja siihen on myöhemmin tehty laajennuksia. Kaupungintalo on otettu modernin arkkitehtuurin tutkimus- ja suojelujärjestö Docomomon kohdelistalle vuonna 2010[2].

Talon katolla on näköalatasanne ja kahvio.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungintalo räjäytysyrityksen jälkeen.

Kemin ensimmäinen kaupungintalo valmistui vuonna 1896. Koska samaan rakennukseen siirtyivät myös kaupunginkirjasto ja kansakoulu, alettiin taloa kutsua lukuhuoneentaloksi. Vuosina 1905–1930 rakennus oli Kemin Suomalaisen Porvari-yhteiskoulun käytössä. Kun yhteiskoulu sai oman koulurakennuksen, kunnostettiin lukuhuoneentalo uudelleen kaupungin virastotaloksi. Kauan eivät virastot ehtineet lukuhuoneentalossa sijaita, kun talo tuhoutui tulipalossa 13. helmikuuta 1931.[3]

Kaupungin virastoja varten tarvittiin tiloja, mutta lisäksi kasvavassa kaupungissa ei ollut vielä vesitornia ja vesijohtoverkostoa. Kaupunginjohto päätti yhdistää nämä hankkeet yhteen tornitaloon. Talon suunnitteleminen annettiin Tampereen kaupunginarkkitehdille Bertel Strömmerille. Strömmerin suunnitelmat hyväksyttiin huhtikuussa 1939 ja niiden pohjalta päästiin rakentamaan uutta kaupungintaloa nykyiselle paikalleen. Rakennus valmistui kesällä 1940. Rakennukseen tuli 13 maanpäällistä kerrosta, joista ylimmät neljä kerrosta sisälsivät 500 m³:n suuruisen vesisäiliön. Näin Kemin kaupunki sai kaupungintalon lisäksi vesitornin.[4]

Lapin sodan aikana 1944 saksalaiset joukot yrittivät räjäyttää talon, mutta kuin ihmeen kaupalla se jäi pystyyn. Tämä johtui siitä, että saksalaiset eivät olleet tietoisia vesitornin tyhjentämisestä, joka vähensi ratkaisevasti ylimpien kerrosten painoa. Myös rakennuksen luja raudoittaminen rakennusvaiheessa esti romahdusta. Räjäytysyrityksestä on muistolaatta talon vanhanosan kivijalassa. Muistolaatassa lukee: ”7. lokakuuta 1944 Hitlerin joukot yrittivät tuhota räjäyttämällä tämän talon, mutta rakentajien työ kesti.”[5]

Sodan jälkeen kaupungintalo kunnostettiin ja siihen rakennettiin Strömmerin suunnitelmien pohjalta nelikerroksinen lisäosa.

Kemin kaupunki järjesti syksyllä 1963 suunnittelukilpailun kaupungintalon laajentamiseksi. Kilpailuun kutsuttiin arkkitehdit Aarne Ervi, Risto-Veikko Luukkonen ja Heikki Siren. Kilpailun parhaaksi valittiin Ervin suunnitelma Kehittyvä Kemi, jonka pohjalta Ervi laati lopulliset suunnitelmat. Rakennustyöt aloitettiin helmikuussa 1965 ja rakennuksen lopputarkastus pidettiin helmikuussa 1969. Laajennuksen yhteydessä remontoitiin myös rakennuksen vanha osa. Vanhan osan valkeaksi rapatut julkisivut päällystettiin samanlaisilla laattapintaisilla betonielementeillä kuin uudisosakin. Uuteen osaan sijoitettiin kolme 500 kuution vesisäiliötä, joten kaupungintalon vesisäiliöiden kokonaistilavuus on 2 000 kuutiota.

Vuonna 2013 kaupungintalon seinälle asetettiin valotaideteos Majakka.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kemin kaupungintalon historiaa (PDF) 21.5.2010. Kemin kaupunki.
  2. Heljala, Minna; Seppälä, Sirkka-Liisa ja Elo Tiina: Meren ja teollisuuden kaupunki, s. 58. Suomen ympäristö 15/2013. Helsinki: Ympäristöministeriö, 2013. ISBN 978-952-11-4252-9. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.4.2014).
  3. Kemin historia kuvina Kemin kaupunki. Viitattu 24.2.2009.
  4. Virpi Limatius: Jatuli XXI:Kemin kaupungintalon historiaa, s. 31-37. Pohjolan Sanomat, 1990. ISSN 0357-3583.
  5. Virpi Limatius: Jatuli XXI:Kemin kaupungintalon historiaa, s. 33,37. Pohjolan Sanomat, 1990. ISSN 0357-3583.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]