Kalevi Korpi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kalevi Johannes Korpi (3. lokakuuta 1927 Miehikkälä6. huhtikuuta 2013[1]) oli suomalainen laulaja. Alun perin taidelaulajaksi tähdännyt Korpi voitti Yleisradion tenorikilpailun vuonna 1955 ja piti seuraavana vuonna ensikonserttinsa. 1950- ja 1960-lukujen aikana hän levytti Pohjoismaiselle Sähkölle laulaen samaan aikaan myös Trubaduurit-kvartetissa. Hän oli tuolloin lisäksi Veikko Ahvenaisen yhtyeen laulusolisti. Korpi on myös laulanut Radiokuorossa sekä muun muassa Radion sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin solistina. 1960-luvun alussa hän teki myös oman orkesterinsa kanssa kiertueita muihin Pohjoismaihin. Lisäksi hän on toiminut yksityisenä laulunopettajana. 1970-luvulla hän oli maineikkaan Dallapé-orkesterin laulusolistina.[2]

Korven laulutuotanto käsittää iskelmien ohella myös hengellistä musiikkia, joululauluja ja operettisävelmiä. Kaikkiaan levytyksiä on noin 280, joiden lisäksi Yleisradion arkistoissa on useita tallenteita joilla Korpi esiintyy.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kalevi Korpi (1968)
  • Dallapé-orkesteri: solisteina Kalevi Korpi ja Johnny Forsell (1971)
  • Konkaritanssit 2: Dallapé-orkesteri, solisteina Kalevi Korpi ja Martti Suuntala (1972)
  • Konkaritanssit 5: Dallapé-orkesteri, solisteina Kalevi Korpi, Berit ja Johnny Forsell (1974)
  • Dallapé 50: solisteina Kalevi Korpi, Georg Malmstén, Tauno Palo ja Kauko Käyhkö (1975)
  • Rakkaudella (1976)
  • Kauneimmat lauluni (Satsanga 1977)
  • Tangoystävälle (JP-Musiikki 1982)
  • Muistathan kai (JP-Musiikki 1984)
  • Kotiseutuni – Muistojen Miehikkälä (Kalevi Korpi, Reijo Taipale ja Erkki Pärtty) (1987)
  • Lumous, 20 suosikkia (Warner Music 2000)
  • Tulipunaruusut (Salix 2009)
  • Levytyksiä vuosilta 1977-1982 (Rocket Records 2015)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kalevi Korpi on kuollut IS.fi. Viitattu 7.4.2013.
  2. STT: Dallapé-solisti Kalevi Korpi on kuollut Turun Sanomat. Viitattu 8.4.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.