Joensuun rannat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee huomionarvoisia yleisessä virkistyskäytössä olevia rantoja Joensuun kantakaupungin alueella.

Pataluodon ranta

Hiekkarannat (uimarannat)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnunlahden uimaranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnunlahden uimaranta sijaitsee Laulurinteen ja leirintäalueen lähistöllä Linnunlahdella, aivan ruutukaava-alueen kulmalla. Ranta on ollut alun perin ollut paljon suurempi, mutta sen päälle on rakennettu Laulurinne, ravirata ja pienvenesatama. Keskeisestä sijainnistaan johtuen Linnunlahden ranta on edelleen suosituin. Ranta on lahden pohjukassa, ja siellä vaihtuu vesi hitaasti. Tämän vuoksi vesi on lämpimämpää, mutta siinä on havaittu joinakin vuosina haitallisia bakteeripitoisuuksia. Rannalla on pukukopit ja käymälä sekä lentopalloverkot. Mataluudesta johtuen ranta sopii parhaiten pienten lasten uimapaikaksi. Laululavan paikalle kasattiin aiemmin jätemaata, joka peitettiin 1970 luvun alussa ja tämän päälle rakennettiin laululava.

Honkaniemen uimaranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linnunlahden kaupunginosassa on toinenkin uimaranta, Honkaniemessä. Rannalle pääsee autolla Vainoniemen huvilalle vievää Vainoniementietä pitkin. Ranta koostuu useasta hietikosta, joita erottavat suurista luonnonkivistä kootut aallonmurtajat. Hietikoiden lisäksi aallonmurtajatkin soveltuvat auringonottoon. Hyvällä säällä keskimmäisellä rantakaistaleella on eniten väkeä, kun reunimmaisilla on rauhallisempaa. Rannalla on pukukopit ja käymälä. Ranta on vasten järvenselkää, joten vesi on puhdasta. Pienempi rantakaistale on pienen lahden reunalla, ja siellä vesi on lämpimämpää. Rannan ympärillä on luonnontilaista rantaa, ja metsiä, joihin on istutettu eksoottisia puu- ja muita kasvilajeja. Metsien läpi kulkee polkuja ja pyörätie.

Koululaisten kalastuspäivä Ilosaaren laguunissa 2008.

http://maps.google.com/maps?f=q&source=s_q&hl=fi&geocode=&q=62.606599,+29.715920

Aavaranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noljakassa on Aavarannan uimaranta. Hiekkarantaa on vähän, mutta nurmikkoalue on laaja. Koska vesi syvenee hitaasti, ranta on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Rannalla on pukukopit ja käymälä.

Pataluodon ranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikautinen asuinpaikka on muun muassa näiden männynjuurten alla
Koivuniemen asukastalon rannasta lähtee suosittuja latureittejä.
Pyhäsaari on tärkein kaikille avoin virkistyspaikka Pyhäselällä.

Rantakylässä on Pielisjoen rannalla, Pataluoto-nimisen pikkusaaren kohdalla, entinen uimaranta. Sinne pääsee Ranta-Mutalantieltä. Rannalla ei ole pukukoppeja. Rannan lähellä, missä ovat mäntyjen juurakot näkyvillä, on kivikautinen asuinpaikka, joka on lailla rauhoitettu. Uimaranta ei ole enää yleinen uimaranta; se on suljettu Pielisjoen vaarallisten virtausten takia. Aikuinen mies on hukkunut täällä jäätyään virran viemäksi.

Karsikon uimaranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karsikossa on pienvenerannan vieressä uimaranta Pielisjoella. Rannalle pääsee Pohjolankadulta. Rannalla on pukukopit. Joen virtaus on vaarallinen myös uimarannan kohdalla.

Ilosaaren uimaranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilosaaressa, jonne pääsee Itäsillalta, on laguuni, jossa on hiekkaranta. Rannalla on pukukopit. Uimarantaa on paranneltu 2000-luvulla. 1900-luvulla saaressa oli oikea uimala paviljonkeineen. Puiset hyppytorni ja 25 metrin "rata" lähtökorokkeineen purettiin 1970-luvulla.

Utran uimaranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Utran uimaranta on rakennettu korvaamaan Pataluodon uimaranta. Ranta sijaitsee joen rannassa kirkon lähellä. Lähettyvillä on myös vanha suosittu uimapaikka, mattolaituri.

Koivuniemen uimaranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivuniemen uimaranta sijaitsee Hukanhaudan ja Vehkalahden lähellä Pyhäselän rannassa. Se palvelee myös Niinivaaran, ja Penttilän asukkaita. Rannalla on myös alueen asukkaiden asukastalo ja siellä järjestetään asukasiltoja.

Vehkalahden uimaranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vehkalahden ranta on Vehkalahdessa, lähellä pitseria Elfiä ja avantouintiseura Jääkarhujen avantouimapaikkaa.

Marjalan ranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudelle asuinalueelle Marjalaan rakennettiin uimaranta vuonna 1995. Se sijaitsee alueen elämänsuoneksi rakennetussa kanavassa, Kuunvirrassa.

Muut rannat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalmanniemi eli Kalmoniemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalmanniemen kalliota

Penttilässä Kuhasalon niemen päässä, on Kalmanniemi eli Kalmoniemi -niminen erikoinen kallioranta. Paikan nimi vaihtelee jonkin verran eri lähteissä. Paikka soveltuu retkeilyyn, auringon ottoon ja luonnon ihasteluun, varsinkin lasten tutkittavaksi ja ihmeteltäväksi. Suurin osa rantaa on kalliota tai moreenia. Siksi veteen kannattaa mennä vain uimataitoisten. Uida voikin sitten vaikka läheiseen pikkusaareen. Niemen päässä on luvallinen nuotiopaikka. Ympäröivä Kuhasalo on viihtyisä ulkoilualue, jonka luonto on poikkeuksellisen monimuotoinen alueen kokoon nähden. [1]

Rannassa on massiivisista kivistä ja tukeista tehty kymmenien metrien pituinen laituri tai aallonmurtaja, joka tekosaarten rivistön ohella suojaa takanaan olevaa Pielisjoen suuta, laivareittiä, ja Joensuun venerantoja ja satamia pyhäselän ulapan myrskyiltä.

Kalliossa on ilmeisesti keskiaikaiseen erämaaluostariin liittyvä kalliokaiverrus, jonka merkitystä tai symboliikkaa ei kuitenkaan tiedetä. Kalmanniemi, joka tunnetaan myös Kalmoniemenä, on saanut nimensä viimeistään erämaaluostarin aikoihin Kuhasalossa sijainneesta kalmistosta, ortodoksisesta hautausmaasta.

Huomattavia rantoja Joensuun välittömässä läheisyydessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vierevänniemi Kontiolahdessa. Höytiäisen kanavan puhjettua esiin tullut hietikko, jonka hiekka on erityisen hienoa. Paikalla on käymälät, luvallinen grillaus-ja nuotiopaikka, lentopalloverkko ja opastettu polku, joka tutustuttaa muun muassa alueen geologiaan. Ranta nimensä mukaisesti vierii eli kuluu hitaasti veteen. Rannan muoto muistuttaa porrasta, koska se on entinen vedenalaisen syvänteen ja matalikon reuna. Ylempänä rannalla on toinen "porras", joka on ylemmän vedenpinnan aikainen rantatöyräs, "muinaisranta". Sen juurella on iso pirunpelto. Kolmas "porras" on nykyisen vedenpinnan mukaisen syvänteen reuna, joka on huomattavan kaukana rannasta.
  • Kuorinka Liperissä on erityisen kirkasvetinen järvi, jolla on hyvät hiekkarannat. Sinne pääsee Joensuusta kevyen liikenteen väylääkin pitkin.

Joensuun pyykkilaiturit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin ylläpitämiä pyykkilaitureita on seuraavilla rannoilla:

  • Entinen luotsiasema, Siihtala
  • Pötkä
  • Kalastajakadun pää
  • Linnunlahti
  • Pohjolankatu, Karsikko
  • Marjalan kanava

Kalastajankadun sekä Lasitehtaantien päässä on maapesupaikka ja mattomankeli.