Islamilainen kirjallisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ali Baban veli Cassim yrittää palauttaa mieleensä taikasanaa "Sesam aukene". Maalaus vuodelta 1909.

Islamilainen kirjallisuus on mitä tahansa kirjallisuutta, joka on kirjoitettu islaminuskon näkökulmasta. Suuri osa siitä on myös arabiankielistä. Keskiajan islamilais-arabialainen kirjallisuus sai vaikutteita vanhemmasta seemiläisestä kirjallisuudesta, esi-islamilaisesta Persiasta ja hellenistisestä maailmasta ja antoi puolestaan vaikutteita Lähi-itään ja Afrikkaan ja Eurooppaan. Islamilais-arabialaisen kirjallisuuden kehitysvaiheet ovat vain osittain yhteneviä arabihistorian vaiheiden kanssa. [1] Arabialaisen kirjallisuuden runsaasti keskustelua herättänyt ilmiö on esi-islamilainen runous. Sitä kirjattiin muistiin runsaasti 700-luvulta lähtien, [1] mutta toisten tutkijoiden mielestä kyse on myöhemmin tehdystä runoudesta, joka on virheellisesti ja osittain myös väärentäen sijoitettu varhaisempaan aikaan.[2]

Islamilais-arabialaisen kirjallisuuden tunnetuimpia teoksia on persiasta arabiaksi käännetty tarinakokoelma Tuhat ja yksi yötä. Arabiankieliseen maailmaan romaanien kirjoittaminen kantautui vasta 1900-luvulla.

Runous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esi-islamilainen runous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niin sanottu esi-islamilainen arabialainen runous käsittää kymmeniä tuhansia säkeitä, jotka julkaistiin antologioina. Niistä tunnetuin on Hammadin (k. 772) kokoamaksi kerrottu Mu'allaqat, joka sisältää seitsemän runoa. Antologian runoilijoista on kuitenkin eri mielipiteitä.[1][3]

1900-luvun alussa niin sanotun esi-islamilaisen runouden alkuperä herätti runsaasti keskustelua. Vuonna 1925 D.S. Margoliouth katsoi, ettei koko laajan runoaineiston aitoudesta ollut riittävästi näyttöä.[4] Hän muun muassa kysyi, miten runot olisivat pystyneet säilymään oletetut 200 vuotta vain suullisena perintönä, ja oliko niin sanottuja rawi -oppipoikia lainkaan olemassa, joiden kerrottiin opetelleen runot ulkoa. John Wansbroughn mukaan tietoja näiden runojen kokoamisesta on vasta 800- ja 900-luvuilta. Tekstejä myös käsiteltiin niin, että niiden muodolliset ja sisällölliset (monoteismi) piirteet sopisivat yhteen Koraanin kanssa.[5] Jaakko Hämeen-Anttila toteaa, että esi-islamilaiselta ajalta ei ole säilynyt kirjoitettua kirjallisuutta.[6] Eräät tutkijat pitävät kuitenkin edelleen runojen varhaista ajoitusta aitona.[1]

Islamilaisen kauden runous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Al-Ma’arri, (k. 1057) oli syyrialainen sokea runoilija. Hänen maineensa syntyi muun muassa balladista, missä runoilija nousee Paratiisiin ja löytää sieltä pakanakirjailijoita, joille Jumala on antanut anteeksi.[7][8]

Omar Khaijam (1048–1131) oli persialainen matemaatikko ja tähtitieteilijä, jonka runoja on julkaistu myös suomeksi (mm. Teltantekijä). Monet runot ovat elämäniloisia ja torjuvat ahtaan uskonnollisuuden. On epäilty, että niiden tekijät ovat tuntemattomia, ja runot pantu varmuudeksi Omar Khaijamin nimiin tämän nauttiman korkean arvostuksen takia.[9]

Koraani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koraani on islamilaisen kirjallisuuden varhaisin teos, pituudeltaan suunnilleen puolet Uudesta Testamentista. Se koostuu 114 "suurasta", joiden pituudet vaihtelevat muutamasta säkeestä useisiin sivuihin. Lyhyet suurat ovat runomuotoisia, mutta pidemmät ovat proosatekstiä, joka sekin on koottu yhteen erillisistä, usein pienistä katkelmista. Koraani sisältää runsaasti lainauksia aikaisemmasta kirjallisuudesta, etenkin Toorasta (Mooseksen kirjoista), evankeliumeista ja aprokryfisistä evankeliumeista. Theodor Nöldeken mukaan lainaukset ovat siirtyneet suullisesti, sillä ne ovat lyhentyneet ja muuttuneet. [10] Muslimit arvostavat Koraania myös sen tyylin johdosta, mutta ei-muslimin näkökulmasta sen teksti vaikuttaa vaurioituneelta, mihin osasyynä on puutteellinen merkkijärjestelmä. Sanaan käsikirjoituksen tutkija Gerd-R. Puin on arvioinut, että viidesosa Koraanista on käsittämätöntä millä kielellä tahansa.[11]

Varhaisimmat Koraanin lyhyet käsikirjoituskatkelmat ovat 600-luvulta, mahdollisesti jo 500-luvun lopulta, [12][13] mutta muussa kirjallisuudessa Koraaniin viitataan kirjana vasta 800-luvulla.[14] Tämän takia mm. Schacht ja Wansbrough ovat katsoneet, että Koraani on kanonisoitu vasta paljon oletettua myöhemmin eli arviolta 800-luvun taitteessa.[15] Islaminuskon mukaan Koraani on ollut ikuisesti olemassa, ja sen on välittänyt ihmiskunnalle profeetta Muhammed. Historiakriittiset tutkijat, kuten Wansbrough, on arvioinut, että Koraanin tekstit ovat peräisin eri vuosisadoilta. Matemaattisen tyylianalyysin nojalla ranskalainen tutkija J-J. Walter on päätellyt, että Koraanin tekstien tuntemattomia kirjoittajia olisi saattanut olla 30–100.[16]

Islamilaisen kirjallisuuden nousu 800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taulukko 1: Muhammedia koskeva tärkein varhainen kirjallisuus [17]
Tekijä Teoksen nimi Syntymäkaupunki Kuolinvuosi
Ibn Ishaq (kadonnut) Medina 767
Al-Waqidi Sotaretkien historia Medina 822
Ibn Hisham Sirat Rasul Allah Irak 834
Ibn Sa'ad Sukupolvet Irak 845
At-Tabari Vuosikirjat ym. Iran 922
Al-Bukhari Sahih al-Bukhari Uzbekistan 870
Muslim Sahih Muslim Iran 875
An-Nasa'i Sunan An-Nasa'i Iran 951
Abu Dawud Sunan Abi Dawud Iran 888
At-Tirmidhi Jami at-Tirmidhi Turkmenistan 892
Ibn Majah Sunan Ibn Majah Iran 886

Nykyaikaan säilynyt islamilainen kirjallisuus alkaa Koraanin joitakin irtolehtiä lukuun ottamatta 800-luvulta, jolloin tapahtui oikea informaatioräjähdys profeetta Muhammedia koskevan kirjallisuuden tuottamisessa (Taulukko 1). Kirjoittajien ilmoitetut kotikaupungit ovat melkein kaikki itäisessä Iranissa tai Keski-Aasiassa, ja kirjoittajat ovat joko siellä asuneita arabeja tai persialaisia. Islamilaisen uskonnollisen kirjallisuuden klassikot ovat siten melkein kaikki peräisin Iranin suunnalta. Sama voi koskea myös kahta varhaisinta kirjoittajaa, joiden syntymäkaupungiksi Medina on voitu merkitä vain poliittisista syistä. K-H. Ohlig on arvellut, että myös Koraani voisi olla pääosin peräisin Iranista.[18]

Arabialainen proosakirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koraania lukuun ottamatta arabialainen proosakirjallisuus syntyy huomattavasti runoutta myöhemmin. Sen yleisin laji on anekdootti, harvoin edes sivun mittainen, usein huvittava proosakertomus. Anekdoottikirjallisuus syntyy suullisena, ja myöhemmin muistiinmerkityt anekdootit voidaan usein jäljittää vuosiin 600–800. Parin seuraavan vuosisadan aikana arabialaiset kirjailijat muokkasivat aineistoa hyvin vapaasti ja loivat parhaimmillaan italialaista renessanssinovellia muistuttavia pienoiskertomuksia. Sittemmin anekdoottikirjallisuus taantui ja perittyä aineistoa siirrettiin kokoelmateoksesta toiseen hyvin vähäisin muutoksin, eikä varsinaisesta luovasta kirjallisuudesta voi juuri puhua.[19]

Arabialainen anekdootti pyrkii lähes aina näyttämään historialliselta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että anekdootit ovat joko historiallisia (mm. tosikertomukset historiallisista henkilöistä), pseudohistoriallisia (historiallisten henkilöiden nimiin pantuja tarinoita) tai historiasta irrallaan (päähenkilöt ovat tyyppejä: eräs beduiini, muuan orjatyttö). Varsinaiset avoimen sepitteelliset tarinat ovat anekdoottikirjallisuudessa harvinaisia.

Adab-kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termillä Adab tarkoitetaan kirjallisuudenlajia, jossa yhdistyy erilaista sivistyneen miehen kasvatukseen liittyvää ainesta, runonsäkeitä, anekdootteja, mallikirjeitä, puheita, puhtaasti filologista ainesta, sananlaskuja jne. Usein adabin tehtäväksi on määritelty huvittaminen ja opettaminen.

Adab-kirjallisuuden syntyyn vaikuttivat persialaisesta kirjallisuudesta saadut vaikutteet; kirjoitetun adabin voi sanoa syntyneen 750 tienoilla persialaisten satujen, hovietikettiin liittyvän kirjallisuuden ja sananlaskujen tultua tunnetuiksi arabialaisina käännöksinä. Adabin syntyvaiheessa Ibn al-Muqaffa (k. 757) oli keskeisessä asemassa: persialaissyntyinen kirjailija käänsi mm. eläinsatukokoelman Kalila ja Dimna ja sepitti varhaisimman arabialaisen ruhtinaspeilin al-Adab al-kabir. Kuuluisimpia filologisia adab-kirjailijoita on vuonna 868 kuollut tyylitaituri ja polygrafi al-Jahiz. Al-Jahiz käsitteli teoksissaan lähes kaikkea maan ja taivaan välillä, kuten käy ilmi valikoimasta hänen teostensa nimiä: Saiturit, Eläinkirja, Kirja kaunopuheisuudesta, muulit, Miksi neekerit ovat parempia kuin valkoiset, Salaisuuksien säilyttämisestä ja kielen kurissa pitämisestä, Kiista tyttöjen ja poikien paremmuudesta (rakastettuina), Kirjurien huonot tavat jne.[20]

Kuuluisimpia arabialaisia kertomuksia on Tuhat ja yksi yötä. Kokoelman varhaisin tunnettu muoto on persiasta arabiaksi käännetty versio 900-luvulta nimellä Hezär afsäneh, Tuhat kertomusta. Nykyisen muotonsa kokoelma sai Egyptissä viimeisten mamelukkisulttaanien aikana (1300–1400-luvuilla), jolloin tuntematon toimittaja järjesti sadut kokoelmaksi Alf laila wa laila, Tuhat yötä ja yksi yö. Kokoelman persialaista alkutekstiä tai kokoonpanoltaan alkuperäistä arabialaista käsikirjoitusta ei ole löydetty. Euroopassa Tuhat ja yksi yötä tuli yleisesti tunnetuksi vasta 1700-luvun alussa, kun ranskalainen Antoine Galland käänsi sen ranskaksi 1500-luvulta peräisin olevasta käsikirjoituksesta. Myöhemmin Euroopassa toimitetuissa lastenkirjoissa alkuperäisten tarinoiden avointa seksuaalisuutta ja raakaa väkivaltaa on karsittu.

Ibn Tufail (k. 1185) kirjoitti ensimmäisen arabiankielisen romaanin Hayy ibn Yaqdhan (Philosophus Autodictatus) vastauksena Ghazalin teokselle Tahāfut al-Falāsifaʰ. Ibn Tufailin teoksen latinankielinen käännös ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1671. Myöhemmin teos käännettiin myös englanniksi, saksaksi ja hollanniksi. Käännökset inspiroivat Daniel Defoeta, jonka teosta Robinson Crusoe pidetään ensimmäisenä englanninkielisenä romaanina.[21][22][23][24] Ibn Tufailin teoksella oli vaikutus myös Jean-Jacques Rousseau'n teokseen Émile eli kasvatuksesta sekä Mowglin ja Tarzanin tarinaan Rudyard Kiplingin teoksessa Viidakkokirjat.[25]

Ibn al-Nafis (k. 1288) kirjoitti romaanin Theologus Autodictatus vastauksena Ibn Tufailin romaanille. Molemmissa teoksissa päähenkilöt olivat itseoppineita villilapsia, jotka elivät eristyksissä autiolla saarella. Theologus Autodictatus on ensimmäinen esimerkki tieteisfiktioromaanista.[26][27] Se käsittelee erilaisia tieteisfiktion elementtejä, kuten elämän alkuperää, tulevaisuudentutkimista, maailmanloppua ja tuomiopäivää, ylösnousemusta ja tuonpuoleista. Yliluonnollisten tai mytologisten selitysten sijaan Ibn al-Nafis yritti selittää nämä juonen elementit senaikaisella tieteellisellä tiedolla biologiasta, astronomiasta, kosmologiasta ja geologiasta. Hän tarkoituksenaan oli selittää islamin uskonnolliset opetukset tieteen ja filosofian avulla.[28]

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanikirjallisuus alkoi arabiankielisissä maissa vasta 1900-luvulla.[29] Laaja islamilainen kulttuuripiiri ei nykyaikana ole tuottanut juurikaan kirjailijoita, jotka olisivat herättäneet kansainvälistä huomiota. Kirjallisuudessa Nobelin on saanut vain kaksi muslimia. Toinen palkituista, turkkilainen Orhan Pamuk, ei kuitenkaan pitänyt itseään uskovaisena,[30] ja toinen, egyptiläinen Naguib Mahfouz, yritettiin murhata profeetan pilkkaamisesta.[31] Kumpaakaan ei voi pitää "islamilaisena" kirjailijana.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Jaakko Hämeen-Anttila: Klassinen arabialainen kirjallisuus. Teoksessa: Heikki Palva & Irmeli perh (toim.) Islamilainen kulttuuri, s. 361. Otava, 2016.
  2. Ibn Warraq: The consequences of authenticity. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) Koranic Allusions. The Biblical, Qumranian, and Pre-islamic Background to the Koran, s. 21. Prometheus Books, 2013.
  3. Ibn Warraq, 2013, 27
  4. D.S. Margoliouth: The Origins of Arabic Poetry. Teoksessa: Ibn Warraq (toim), s. 173–201. Prometheus Books, 2013 (alkuperäinen artikkeli 1925).
  5. John Wansbrough: Quranic Studies, s. 97. Prometheus Books, 1977/2004.
  6. Jaakko Hämeen-Anttila: Jeesus Allahin profeetta. Tutkimus islamilaisen Jeesus-kuvan muotoutumisesta, s. 13. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja, 1998.
  7. Al-Maʿarrī Encyclopaedia Britannica. The Editors of Encyclopaedia Britannica. (englanniksi)
  8. Ilkka Lidstedt: Ati-religious viewa in the works of Ibn al-Rāwandi and Abu l-ʿaLāʾ al-Maʿarr. Studia Orientalia 111, s. 131–157, 2011.
  9. Omar Khayyam Encyclopaedia Britannica. The Editors of Encyclopaedia Britannica. (englanniksi)
  10. Clement Huart: A New Source of the Koran. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) Koranic Allusions. The Biblical, Qumranian, and Pre-islamic Background to the Koran,, s. 51. Prometheus Books, 2013.
  11. Toby Lester: What is the Koran? January 1999. The Atlantic.
  12. University of Birmingham: Birmingham Qur'an manuscript dated among the oldest in the world. birmingham.ac.uk. 2015.
  13. Jussi Nurminen: Maailman vanhimpiin lukeutuvat Koraanin tekstit unohtuivat vuosisadaksi brittikirjastoon 27.7.2015. YLE.
  14. Wansbrough, 1977/2004, 44
  15. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state., s. 11. Prometheus Books, 2003.
  16. J.J. Walter: Analysis of the Koran using mathematical code theory. Teoksessa: M. Gross ja K-H. Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion IV. Mohammed – Geschichte oder Mythos?, s. 859. Hans Schiler, 2007.
  17. K-H. Ohlig: Von Ostiran nach Jerusalem und Damaskus. Teoksessa: Schlaglichter. (toim. Markus Gross & K-H. Ohlig, s. 14. Hans Schiler, 2008.
  18. K-H. Ohlig: Von Bagdad nach Merw. Teoksessa: Vom Koran zum Islam. (toim. Markus Gross & K-H. Ohlig), s. 88. Hans Schiler, 2009.
  19. Palva, Heikki: Islamilainen kulttuuri, s. 376–377. Otava, 2005. ISBN 9789511133155
  20. Palva, Heikki: Islamilainen kulttuuri, s. 382. Otava, 2005. ISBN 9789511133155
  21. Nawal Muhammad Hassan (1980), Hayy bin Yaqzan and Robinson Crusoe: A study of an early Arabic impact on English literature, Al-Rashid House for Publication.
  22. Cyril Glasse (2001), New Encyclopaedia of Islam, p. 202, Rowman Altamira, ISBN 0-7591-0190-6.
  23. Amber Haque (2004), "Psychology from Islamic Perspective: Contributions of Early Muslim Scholars and Challenges to Contemporary Muslim Psychologists", Journal of Religion and Health 43 (4): 357–377 [369].
  24. Martin Wainwright, Desert island scripts, The Guardian, 22 March 2003.
  25. Latinized Names of Muslim Scholars, FSTC.
  26. Dr. Abu Shadi Al-Roubi (1982), "Ibn Al-Nafis as a philosopher", Symposium on Ibn al-Nafis, Second International Conference on Islamic Medicine: Islamic Medical Organization, Kuwait (cf. Ibn al-Nafis As a Philosopher, Encyclopedia of Islamic World).
  27. Nahyan A. G. Fancy (2006), "Pulmonary Transit and Bodily Resurrection: The Interaction of Medicine, Philosophy and Religion in the Works of Ibn al-Nafīs (d. 1288)", p. 95–101, Electronic Theses and Dissertations, University of Notre Dame.
  28. Dr. Abu Shadi Al-Roubi (1982), "Ibn Al-Nafis as a philosopher", Symposium on Ibn al Nafis, Second International Conference on Islamic Medicine: Islamic Medical Organization, Kuwait (cf. Ibnul-Nafees As a Philosopher, Encyclopedia of Islamic World).
  29. Onniselkä ym., 2020, s. 246
  30. Pederson, Joshua: The Writer as Dervish: Sufism and Poetry in Orhan Pamuk's "Snow". Religion & Literature, Vol. 45, No. 3, s. 133–154, 2013. Artikkelin verkkoversio.
  31. STT - Reuter: Egyptiläinen kirjallisuuden nobelisti Naguib Mahfouz toipuu murha- yrityksestä Helsingin Sanomat. 5.12.1994. Viitattu 7.1.2021.
Tämä kirjallisuuteen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.