Heimopataljoona 3

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heimopataljoona 3 (HeimoP 3) oli jatkosodan (1942–1944) aikana Suomen Puolustusvoimissa toiminut pataljoona, jonka miehistö oli pääosin suomalaisten sotavangeiksi jääneitä, puna-armeijassa palvelleita, aunuksen-, tverin-, ja vienankarjalaisia sekä inkeriläisiä ja vepsäläisiä sotilaita. Pataljoonassa palveli myös suomalaisia, siperiansuomalaisia, amerikansuomalaisia, ainakin yksi ruotsinsuomalainen (mahdollisesti meänmaalainen, sillä hän oli kotoisin Haaparannalta), ainakin yksi virolainen ja ainakin yksi saamelainen.[1][2]

Pataljoonan perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylipäällikkö hyväksyi Päämajassa 12.11.1942 Heimopataljoonan perustamisen. Pataljoonan tuli käskyn mukaan olla määrävahvuinen 10.12.1942. Pataljoonan vahvuuteen määrättiin suomalainen runkomiehistö, 119 upseeria, aliupseeria ja miestä.

Suomensukuisten heimoihin kuuluneiden määrä perustamisvaiheen loppupuolella oli 1 070 miestä, jakaantuen seuraavasti:

  • Inkeriläisiä 423 (39,5 %),
  • Aunuksenkarjalaisia 380 (35,5 %),
  • Tverinkarjalaisia 101 (9,5 %),
  • Vienankarjalaisia 94 (8,8 %),
  • Suomalaisia 30 (2,8 %), vapaussodan päättyessä Neuvostoliittoon siirtyneitä puna-armeijassa palvelleita suomalaisia
  • Vepsäläisiä 24 (2,2 %) sekä
  • muita kansallisuuksia 18. [2]

Yksiköt (päälliköt perustettaessa)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • EK/HeimoP 3, päällikkö kapteeni Ruuskanen
  • 1.K/HeimoP 3, päällikkö kapteeni Leinonen
  • 2.K/HeimoP 3, päällikkö kapteeni Laakso
  • 3.K/HeimoP 3, päällikkö luutnantti Rossi
  • 4.K(KKK)/HeimoP 3, päällikkö luutnantti Paavola
  • KrhJ/HeimoP 3, johtaja luutnantti Leppämäki
  • TäydK/HeimoP 3, päällikkö luutnantti Kasanen [3]

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kapteeni Emil Pekkanen 16.11.1942–29.1.1943
  • Majuri Paavo Pyökkimies 30.1.1943–26.11.1943
  • Everstiluutnantti Ludvig Mäntylä 27.11.1943–3.11.1944

Heimopataljoonan toiminta perustamisen jälkeen ja osallistuminen taisteluihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pataljoonaa koulutettiin perustamisen jälkeen Säämingin Aholahdessa huhtikuun 1943 loppuun. Koulutuksen aikana pataljoonassa järjesttiin kaksi aliupseerikurssia ja kahdeksalle puna-armeijassa upseerina palvelleelle annettiin heimoupseerin arvo.

Pataljoona keskitettiin junakuljetuksena 30.4.–3.5.1943 Savonlinnasta Metsäpirttiin ja alistettiin 15. Divisioonalle. Kustakin pataljoonan komppaniasta oli aluksi yksi joukkue kerrallaan etulinjassa saamassa taistelukokemusta. Tässä vaiheessa pataljoonasta karkasi neljä miestä vihollisen puolelle.

22.5.1944 pataljoona alistettiin Jalkaväkirykmentti 7:lle (JR 7) ja se otti rintamavastuun Ohdan lohkon keskilohkosta.

1.6.1944 pataljoonassa paljastui 40 miehen salaliittoryhmä. Sen tarkoituksena oli tuhota oma tukikohta ja viedä mukanaan yksi suomalainen upseeri vihollisen puolelle.

Suurhyökkäyksen alkaessa Heimopataljoona 3 oli mukana 2. Divisioonan viivytyksessä Ohdasta Siiranmäen kautta Äyräpäähän ja Vuosalmelle.

Heinäkuun puolivälin jälkeen pataljoona siirrettiin varustelutöihin. Rintaman hiljetessä 4.9.1944 pataljoona toimi sadonkorjuussa 4.9–7.10.1944 Ruokolahdella

8. lokakuuta 1944 pataljoona alistettiin 15. Divisioonalle ja siirrettiin Ouluun, josta sen matka jatkui Yli-Tornioon.

25. lokakuuta ilmoitettiin, että pataljoona kotiutetaan ja se siirrettiin Oulun kautta Raaheen. Todellisuudessa Valvontakomission vaatimuksesta pataljoonassa palvelleet Neuvostoliiton kansalaiset piti palauttaa Neuvostoliittoon. Tätä ei ilmoitettu pataljoonan miehille.

Pataljoona purettiin Raahessa 3. marraskuuta 1944. Kun miehille selvisi määräasema, pataljoonan heimosotureista karkasi jo Raahessa 14 miestä. Juna lähtiessä Raahesta kohti Naarajärven sotavankileiriä, sen kyydissä lähti 650 miestä. Perille Naarajärvelle tuli noin 200 miestä, loppujen karatessa välillä Raahe–Pieksämäki. Osin tähän syynä oli se, että suomalaiset tarkoituksella hiljensivät junan vauhtia, jotta petetyt aseveljet pääsevät pakenemaan.[4] Pataljoonan miehistä pääsi pakenemaan Ruotsiin ainakin 172.[5]

Pataljoonan miesten kohtalosta tämän jälkeen voi lukea kohdasta heimosoturit jatkosodassa

Pataljoonan tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pataljoona menetti kaatuneina ja haavoittuneina taistelujen aikana 367 miestä.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pentti Syrjä: Isänmaattomat, Heimosoturit jatkosodassa 1941-1944. Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö, 1991. ISBN 951-0-17405-X.
  • Eino Hanski: Heimopataljoona. Tukholma: Finn-Kirja, 1982. ISBN 91-7428-031-7.
  • Risto Husa: Alikersantti Antti Rokka. Tampere: MC-Pilot oy, 2000. ISBN 952-5452-25-5.
  • Martti Soikkeli: Vaitelias mies. Helsinki: Edita Publishing oy, 2008. ISBN 978-951-37-5314-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sisäasiainministeriön yleiskirjeet www.genealogia.fi. Viitattu 13.4.2018.
  2. a b Pentti Syrjä: "Isänmaattomat" s.56
  3. Martti Soikkeli: "Vaitelias mies" s.222
  4. Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): ”Kotro, Arto: Ulkomaalaiset ja heimokansat Suomen armeijassa”, Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 309. Werner Söderström Osakeyhtiö, 2007.
  5. Martti Soikkeli: "Vaitelias mies" s.230
  6. Martti Soikkeli: "Vaitelias mies" s.228