Naarajärven sotavankileiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Naarajärven sotavankileiri, virallisemmin Sotavankien järjestelyleiri n:o 2 (Sv.Jär.leiri 2) oli suomalainen jatkosodan aikainen sotavankileiri Pieksämäellä. Leiri toimi vuosina 1941–1944, jolloin sen kautta kulki lähes 10 000 sotavankia, enimmillään vankiluku oli noin 2 500.[1] Järjestelyleiriltä vangit lähetettiin varsinaisille sotavankileireille. Leiri sijaitsi Naarajärven kylässä Pieksämäen länsipuolella, Naarajärvi-nimisen järven liepeillä.

Leirin perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leiri perustettiin vuonna 1941 Pieksämäen maalaiskunnan Hietamäen kylään. Perustamistöitä johti eversti Hans Kalm venäjän kielen taitoisena. Kalmilla oli alaisinaan alueelta koottu vartiokomppania johtajanaan vänrikki Pentti Pullinen.

Kaikkiaan leirille rakennettiin 30 parakkirakennusta.[1] Leirin oli määrä tulla toimeen varsin itsenäisenä yksikkönä, joten leiriin rakennettiin esimerkiksi paja, suutarin- ja räätälinverstas sekä sairaalaparakki.[2] Leirin komentajana ensin toimi Karl Hilesmaa, mutta hänet vaihdettiin jo lokakuussa everstiluutnantti August Alliin vankien suuren kuolleisuuden vuoksi. alkuvuodesta 1942 leirin komentajaksi vaihdettiin kapteeni Kalle Vierto. Vierto oli palvellut vapaussodassa samassa yksikössä Hans Kalmin kanssa.[3][4]

Vankileiritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestelyleirin päätarkoitus oli luetteloida ja kuulustella vangit, ja jaotella heidät eri ryhmiin sotilasarvonsa, poliittisten mielipiteidensä ja etnisen taustansa perusteella; esimerkiksi kommunistit, suomensukuiset ja juutalaiset oli määrä seuloa esiin. Vangit lähetettiin sen jälkeen kyseiselle ryhmälle varattuun sotavankileiriin.[5][2]

Ensimmäiset vangit tuotiin leiriin heinäkuussa 1941. Vankiluku kasvoi nopeasti jatkosodan hyökkäysvaiheessa, ja kuten muillakin suomalaisilla sotavankileireillä, vankien ravitsemus- ja terveystilanne talvella 1941–1942 oli erittäin vaikea. Vankiluku oli liian suuri, ruokaa ei ollut riittävästi ja hygienia oli huono. Kesällä hyökkäysvaiheessa otetut vangit oli puettu kevyisiin sotilasasuihin, joten suuren joukon vaatettamisessa talvea varten oli vaikeuksia. Nälkä, kylmä ja punatauti tappoivat vankeja.[2]

Leirin vangeista kuoli kaikkiaan 2 741, joka oli 15 prosenttia kaikista jatkosodan aikana vankileireillä kuolleista vangeista. Vangeista ammuttiin eri syistä 11.

Toukokuussa 1943 leirin tuleva komentaja Emil Pekkanen luovutti päämajalle kenraalimajuri Selim Isaksonin kanssa tekemänsä selostuksen, jossa kuvattiin sotavankikomppanioiden tekemät vankisurmat ja niiden peittelemiseksi tehdyt pöytäkirjaväärennökset. Selvityksessä syytettiin Eero Neroa vähintään 51 sotavangin ampumisesta. Tekaistujen lääkäritodistusten perusteella Neron katsottiin kuitenkin tehneen tekonsa täyttä ymmärrystä vailla ja yleisesikunnan päällikkö kenraali Erik Heinrichs määräsi tutkintavangitun Neron vapautettavaksi. Tutkimus oli armeijan maineen kannalta kiusallinen. Juttua ei viety sotaylioikeuteen. Pekkasen itsensä juttu oli kuitenkin leimannut, kun hän saapui Naarajärvelle.

Syyskuussa 1943 Suomen sodanjohto uudisti sotavankiasoita käsitteleviä instanssejaan. Tämän yhteydessä sotavankileirit tarkastettiin. Tarkastuksessa kävi ilmi, että Pekkanen oli käyttänyt yhtä sotavankia neljä kertaa metsästysretkellä ja kerran lainannut sotavangille haulikkoa. Tämän seurauksena hänen vapautettiin leirin komentajuudesta. Virkatien rikkomuksen takia hänet määrättiin 10 päivän arestiin. Lokakuussa 1944 Pekkasen lausuntoja käytettiin liittoutuneiden valvontakomission materiaaleina. Vuonna 1947 korkein oikeus tuomitsi Sulo Malmin sakkoihin asiakirjojen hävittämisestä. Yleisesikunnan päällikkö Heinrichs ei joutunut vastuuseen.[6]

Vankien työpalvelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1942 lähtien vankileiri vuokrasi sotavankeja töihin suurimmaksi osaksi työvoimapulaa kärsiville maatiloille Keski-Suomen alueella. Nämä vangit olivat majoitettuina taloissa ja elivät siten suhteellisen vapaasti suomalaisten isäntäväen kanssa. Maatiloille vangit olivat edullista ja arvokasta työvoimaa, jonka ravitsemus ja kohtelu oli suhteellisen asiallista.[7] [8]

Naarajärven leirin alaleirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naarajärven leirille perustettiin useita alaleirejä:[2]

  • Kerimäen Riitasensuon kurileiri, 25. kesäkuuta 1942 perustettu rangaistusleiri,
  • Juutalaisleiri, perustettu 4. lokakuuta 1942,
  • Siikamäen leiri, elokuussa 1943 perustettu metsätyöleiri,
  • Naissotavankileiri, piikkilanka-aidalla erotettu parakki, jossa enimmillään oli 170 vankia.

Leirin johto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leirin päällikkö

  • Eversti Hans Kalm 4.7.1941 – 4.10.1941
  • Majuri Karl Hilemaa 4.10.1941 – 3.11.1941
  • Eversti August Alli 3.11.1941 – 1.2.1942
  • Kapteeni Kalle Vierto 1.2.1942 – 8.5.1942
  • Kapteeni A. Nurmi 8.5.1942 – 5.6.1943
  • Majuri Emil Pekkanen 5.6.1943 – 5.11.1943
  • Everstiluutnantti Axel Siberio Nystedt 5.11.1943 – 28.11.1944

Apulaispäällikkö

  • Everstiluutnantti August Alli 2.7.1941 – 3.11.1941

Päällikön apulainen

  • Luutnantti Hellström 21.4.1942 - 5.9.1942
  • Kapteeni M. Lehmusvaara 15.8.1943 – 15.7.1944
  • Kapteeni J. Oinonen 15.7.1944 - 28.11.1944

Adjutantti

  • Vänrikki Kauko Veikkanen 5.9.1942 – 10.2.1943
  • Luutnantti P. A. Lehto 22.4.1944 – 29.7.1944
  • Luutnantti A. Hyvärinen 29.7.1944 – 28.11.1944

Talouspäällikkö

  • Luutnantti Martti Korhonen 2.7.1941 -

Huoltopäällikkö:

  • Vänrikki Pentti Pullinen

Lääkäri

  • LL Aarne 19.8.1941 -
  • J. N. Niiranen 19.8.1941 -

Komppanianpäällikkö

  • Vänrikki Kauko Pietilä

[9]

Vangit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vankien lukumäärä
Päivämäärä Vankia
2.8.1941 83
9.8.1941 675
16.8.1941 896
23.8.1941 702
30.8.1941 802
6.9.1941 1101
13.9.1941 1330
26.10.1941 2193
16.2.1942 3046
18.7.1942 1638
14.11.1942 2072
30.11.1942 1974
31.12.1942 2160
27.9.1944 7409

Vankien kuolleisuus
Vuosi Teloitetut Muu kuolinsyy
1941 3 318
1942 8 2401
1943 0 14
1944 0 6
Yhteensä 11 2741

[10]

Toiminta sodan jälkeen ja nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leiri toimi jatkosodan päätyttyä inkeriläisten vankien ja pakolaisten kokoamiskeskuksena. Leirille koottiin yhteensä 8 000–9 000 inkeriläistä, jotka lähetettiin takaisin Neuvostoliittoon.[2] Leirille toimitettiin myös 2. divisioonan Heimopataljoona 3:n sotilaat, jotka olivat Suomen puolelle loikanneita suomensukuisia neuvostosotavankeja. Miehille oli luvattu vapautus vastineeksi sotimisesta Suomen hyväksi. Naarajärveltä luovutettiin 212 entistä heimopataljoonan sotilasta takaisin Neuvostoliittoon,[2] jossa he saivat ankarat rangaistukset kuolemantuomioihin saakka.

Vuonna 1945 leiri toimi vielä siirtoväestön tilapäisasumuksena,[2] kunnes sinne perustettiin siviilivankila 1. marraskuuta 1945, Naarajärven varavankila. Laitos toimii yhä samalla alueella.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Naarajärven vankila, historia
  2. a b c d e f g Hankilanoja 2008
  3. Alavuden Sotaveteraanien Sotatiet (Esko Oksala muistelmat) .6net.fi. Viitattu 3.2.2009.
  4. Mirkka Danielsbacka. Vankien vartijat. Ihmislajin psykologia, neuvostosotavangit ja Suomi 1941–1944. Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Humanistinen tiedekunta, Helsingin yliopisto. Helsinki 2013
  5. Sana 2003, s. 309-313
  6. https://seura.fi/asiat/tutkivat/leiripaallikko-vastustu-vankileirin-julmuuksia-ura-ja-maine-tuhoutuivat/
  7. Kansallisarkiston sotavankityövoimaluettelot ja sotavankientyösopimukset 1943-1944
  8. Teemu Kumpulainen: Sotavangit työssä jatkosodan aikana Naarajärvellä vuosina 1941- 1944 sijainneen sotavankien järjestelyleiri 2:n kirjoilla olleiden sotavankien leirin ulkopuolella tekemä työ ja työn merkitys (pdf) trepo.tuni.fi. Viitattu 15.6.2019.
  9. Lars. Westerlund Talvi-, jatko- ja Lapin sodansotavanki- ja siviilileirit 1939–1944 Käsikirja. s.48-50 https://www.arkisto.fi/uploads/Julkaisut/monografiat/Vankileirien_kasikirja_web.pdf
  10. Lars. Westerlund Talvi-, jatko- ja Lapin sodansotavanki- ja siviilileirit 1939–1944 Käsikirja. s.48-50 https://www.arkisto.fi/uploads/Julkaisut/monografiat/Vankileirien_kasikirja_web.pdf

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]