Naarajärven vankila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yleiskuva Naarajärven vankilasta tieltä katsottuna.

Naarajärven vankila on avovankila Pieksämäen kaupungissa, noin 10 kilometrin päässä keskustasta Naarajärvellä. Vankila kuuluu Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueeseen ja siellä on paikat 101 vangille. Vankilaan sijoitetaan päihteettömyyteen sitoutuvia, pääasiassa lyhytaikaisia vankeusrangaistuksia tai sakon muuntorangaistusta kärsiviä vankeja sekä pidemmän rangaistuksen loppuvaiheessa olevia vankeja.[1]

Naarajärvellä oli vuonna 2015 keskimäärin 77 vankia. Vankilassa työskentelee noin 50 henkilöä.[1]

Toiminnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vangit voivat valita osallistuvatko päivittäiseen työtoimintaan, ammatilliseen koulutukseen vai kuntouttavaan päivätoimintaan. Tuotannollinen työtoiminta koostuu puu-, metalli- ja autokorjaamotöistä. Muu työtoiminta on huoltoluonteista. Vankilassa voi suorittaa autoalan perustutkinnon, joka sisältää korinkorjaus- ja maalausosiot. Lisäksi järjestetään muun muassa päihdekuntoutus- ja verkostoitumiskursseja.[1] Vankilan tavoite on vähentää syrjäytymistä ja uusintarikollisuutta.lähde?

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naarajärven varavankila perustettiin vuonna 1945 väliaikaisena laitoksena jatkosodan aikaisen Naarajärven sotavankileirin paikalle. Alkuvaiheessa varavankilaan sijoitettiin invalideja ja sairaita, mutta vankiluvun kasvaessa aloitettiin työtoiminta. Vangit työskentelivät aluksi vankilan omissa rakennustöissä, ja myöhemmin lukuisissa työsiirtoloissa esimerkiksi radanrakennus-, maatalous- ja metsätöissä. 1950-luvulla laitoksen rakennuskantaa ja työtoimintaa kehitettiin laajamittaisesti. Tuolloin rakennetut työhuonetilat korvautuivat 1975–1987 ajanmukaisilla teollisuustiloilla.[2] Asuin-, huolto- ja henkilöstötilojen rakennuskantaa modernisoitiin vuonna 2004 valmistuneessa uudistuksessa.[3]

Vankilaan perustettiin ensimmäinen avo-osasto vuonna 1975. Naarajärvi muuttui kokonaan avovankilaksi 1986.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Naarajärven vankila 21.7.2016. Rikosseuraamuslaitos. Viitattu 1.9.2016.
  2. a b Historia (Archive.org) 14.8.2013. Rikosseuraamuslaitos. Arkistoitu 14.9.2016. Viitattu 1.9.2016.
  3. Uudistunut Naarajärven vankila vihittiin Kaleva. 2.6.2004. Kaleva Oy. Viitattu 1.9.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]