Halloween (elokuvasarja)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Halloween on yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista ja menestyneimmistä kauhuelokuvasarjoista. Elokuvia on tehty yhteensä kymmenen kappaletta, joista viimeisin ilmestyi vuonna 2009. 9. Helmikuuta 2017 virallisen Halloween kotisivun mukaan tulevan yhdennentoista elokuvan on määrä ilmestyä 19. Lokakuuta 2018, joka tarkoittaa sarjan täyttävän 40 vuotta[1]. Elokuvan käsikirjoittaa David Gordon Green ja Danny McBride ja elokuvan myös ohjaa David Gordon Green. Vastaavana tuottajana on Malek Akkad ja John Carpenter, tuottajana toimii Miramax, Trancas International Films ja Blumhouse Productions. Kolmatta osaa lukuun ottamatta elokuvissa on pääosassa sarjamurhaaja Michael Myers.

Halloween-elokuvasarjan ensimmäinen osa Halloween – naamioiden yö

Sarjan aloittanut Halloween – naamioiden yö -elokuvaa pidetään yhtenä ensimmäisistä slasher-elokuvista.

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulevat elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.