Europium

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
SamariumEuropiumGadolinium
-

Eu

Am  
 
 
Eu-TableImage.png
Yleistä
Nimi Europium
Tunnus Eu
Järjestysluku 63
Luokka lantanoidi
Lohko f-lohko
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys 5,244×103 kg/m3
Väri hopeanvalkoinen
Löytövuosi, löytäjä 1896, Eugène-Anatole Demarçay
Atomiominaisuudet
Atomipaino 151,9461[1] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 185 (231) pm
Kovalenttisäde 198±6 pm
Orbitaalirakenne [Xe] 4f76s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 25, 8, 2
Hapetusluvut +III, +II
Kiderakenne tilakeskinen kuutiollinen (body centered cubic, BCC)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste 1099 K (826 °C)
Kiehumispiste 1802 K (1529 °C)
Höyrystymislämpö 176 kJ/mol
Sulamislämpö 9,21 kJ/mol
Muuta
Elektronegatiivisuus 1,2 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,182 kJ/kg K
CAS-numero 7440-53-1
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Europiumia

Europium on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Eu (lat. europium) ja järjestysluku 63. Tämä harvinaisiin maametalleihin kuuluva alkuaine on niistä reaktiivisin. Puhtaana hopeanvalkoinen metallinen europium hapettuu nopeasti ilmassa tummaksi.

Europiumia käytetään europiumoksidina (Eu2O3) punaisena loisteaineena televisioissa. Sitä lisätään myös katu­valojen elohopeahöyrylamppuihin luonnollisen värin aikaansaamiseksi.[2] Monet europiumin isotoopit imevät voimakkaasti neutroneja, joten europiumilla voi olla käyttöä ydinreaktoreissa.[3]

Europiumia ei ole puhtaana luonnossa mutta sitä löytyy gadoliniitista ja monatsiittihiekasta. Myös auringosta ja tietyistä tähdistä on spektriviivoista identifioitu europiumia.[3] Europium on hyvin harvinainen aine, vain noin 5·10−8% koko maailmankaikkeuden massasta rakentuu europiumista.[4]

Europiumin keksimisen ansio annetaan yleensä ranskalaiselle Eugène-Anatole Demarçaylle, joka löysi sen spektroskooppisesti vuonna 1896 ja eristi ensimmäisenä 1901[2].

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fysikaaliset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hapettunutta metallista europiumia

Europium on puhtaana hopeanvalkoinen, venyvä metalli, jonka kovuus on samaa luokkaa lyijyn kanssa.[3] Useat europiumin ominaisuudet johtuvat sen puolittain täyttyneestä uloimmasta elektronikuoresta. Europiumin tiheys on 5,2 g/cm3, mikä tekee siitä keveimmän alkuaineen lantanoidien joukossa. Sulamispiste on 1099 K (826 °C), mikä on toiseksi alhaisin lantanoidille, ja kiehumispiste on 1802 K (1529 °C).

Europiumista tulee suprajohtavaa kun sitä jäähdytetään alle 1,8 K lämpötilaan ja kompressoidaan yli 80 GPa paineeseen. Europium on voimakkaasti paramagneettinen aine yli 90 K (−183 °C) lämpötiloissa.

Kemialliset ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oksidoitunutta europiumia, jonka pinnalla on myös keltaista europium(II)karbonaattia

Europium on harvinaisista maametalleista kaikista reaktiivisin. Se oksidoituu nopeasti ilmassa, niin että senttimetri-luokan kappale muuttuu kokonaan oksidiksi muutaman päivän aikana.[5] Se reagoi veden kanssa kuten kalsium reaktioyhtälöllä:

2 Eu + 6 H2O → 2 Eu(OH)3 + 3 H2

Tästä hapettumisesta johtuen näytteet puhtaasta europium-metallista harvoin näyttävät kiiltävältä metallilta, vaikka ne olisi säilötty suojaavaan mineraaliöljyyn.

Muiden maametallien tavoin (lantaani on poikkeus) europium syttyy ilmassa n. 150°C-180°C:n lämpötilassa[3], muodostaen europium(III)oksidia:

4 Eu + 3 O2 → 2 Eu2O3

Europium esiintyy usein hapetusluvulla +3, mutta muodostaa myös hapetusluvun +2 yhdisteitä. Tämä on poikkeuksellista lantanoideille, sillä yleensä ne esiintyvät lähes yksinomaan +3 hapetusluvulla. +2 tilan elektronikonfiguraatio on 4f7 koska puoliksi täytetty f-kuori antaa sille lisää stabiilisuutta. Tästä ominaisuudesta johtuu myös "negatiivisenä europium anomaliana" tunnettu ilmiö, jolla tarkoitetaan europiumin vähäistä pitoisuutta (muihin lantanoideihin verrattuna) mineraaleissa kuten sen yleisemmissä malmeissa monatsiitissa ja bastnäsiitissa[3], verrattuna kondrittiseen runsauteen. Bastnäsiitin negatiivinen europium anomalia on vähäisempi kuin monatsiitin, ja tämän takia se on tärkein europiumin kaupallinen lähde nykyään.

Isotoopit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnossa esiintyvä europium koostuu 2 isotoopista, 151Eu ja 153Eu, joista 153Eu on runsain (52,2%). Vaikka 153Eu on stabiili aine, 151Eu:n havaittiin vasta viime vuosina alfahajoavan puoliintumisajalla ⩾1,7·1018 vuotta, tuottaen noin yhden alfahiukkasen kahdessa minuutissa jokaisessa kilossa luonnollista europiumia.[6] Yhteensä 35 keinotekoista radioaktiivista isotooppia on tunnistettu. Näistä pysyvimmät ovat 150Eu puoliintumisajalla 36,9 vuotta, 152Eu puoliintumisajalla 13,516 vuotta, ja 154Eu jonka puoliintumisaika on 8,593 vuotta. Kaikkien muiden radioisotooppien puoliintumisaika on enintään 4,7612 vuotta, ja suurimman osan alle 12,2 sekuntia. Europiumilla on myös kahdeksan ydinisomeeria, joista pysyvimmät ovat 150mEu (puoliintumisaika 12,8 h), 152m1Eu (9,3116 h) ja 152m2Eu (96 minuuttia).[7]

Pääasiallinen hajoamistyyppi isotoopeille jotka ovat kevyempiä kuin 153Eu on elektronisieppaus, ja raskaammille beetahajoaminen. Kevyempien ydinten kuin 153Eu hajoamisen päätuote ovat samariumin (Sm) eri isotoopit, ja raskaampien gadoliniumin (Gd) isotoopit.

Fissioreaktiot voivat tuottaa europiumia. Kuten muilla lantanoideilla, useat isotoopeista ja etenkin sellaiset joiden massaluku on pariton, tai joissa on vähän neutroneja kuten 152Eu, voivat toimia neutronien sieppaajina.[3]

Löytöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka europiumia on useissa harvinaisia maametalleja sisältävissä mineraaleissa, se eristettiin sangen myöhään 1800-luvun lopulla. Tämä johtui sen harvinaisuudesta ("europium anomalia") ja silloisten erottamistekniikoiden kehittymättömyydestä. William Crookes havaitsi ensimmäisenä spektriviivoja, jotka myöhemmin tunnistettiin kuuluvaksi europiumille.

Vuonna 1890 Paul-Émile Lecoq de Boisbaudran valmisti samarium-gadolinium seoksia, joissa oli myös silloin tuntemattomia spektriviivoja. Europiumin varsinaisena löytäjänä pidetään kuitenkin ranskalaista kemistiä Eugène-Anatole Demarçayta, joka esitti teorian siitä, että kyseessä on uusi alkuaine vuonna 1896 ja joka pystyi eristämään tätä ainetta melko puhtaana 1901. Hän nimesi aineen maanosa Euroopan mukaan.

Europiumin tärkein sovellus, käyttö televisioputkien loisteaineena, keksittiin 1960-luvulla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. a b Marko Hamilo: Europiumista punaväri tv-kuvaan 16.5.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 27.11.2015.
  3. a b c d e f Europium Eu Nucleonica. Viitattu 27.11.2015.
  4. Dynamic Periodic Table - Abundance Ptable.com. Viitattu 27.11.2015.
  5. Rare-Earth Metal Long Term Air Exposure Test marraskuu 2007. Viitattu 27.11.2015.
  6. Belli, P.; et al. (2007). "Search for α decay of natural europium". Nuclear Physics A 789: 15–29. Bibcode: 2007NuPhA.789...15B. doi: 10.1016/j.nuclphysa.2007.03.001.
  7. Nucleonica (2007–2011). "Nucleonica: Universal Nuclide Chart". Nucleonica: Universal Nuclide Chart. Nucleonica. Viitattu heinäkuu 22, 2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Europium.
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Europium