Euran pappila

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Euran pappila

Euran pappila

Koordinaatit: 61°8.186′N, 22°7.437′E

Valtio Suomi
Maakunta Satakunta
Kunta Eura
Kulmakunta Euran aukea
Hallinto
 – Asutustyyppi yksinäistalo
Postinumero 27510
Pappilan koordinaatit Karttapaikka [1]











Euran kylät vuonna 1928: 1-Kauttua, 2-Vähävahe, 3-Isovahe, 4-Kirkonkylä, 5-Sorkkinen, 6-Lähteenoja, 7-Vaani, 8-Pappila, 9-Turajärvi, 10-Naarjoki, 11-Mestilä. Huomaa sinisellä alueella oleva Vaaniin Neittamo on nykyään kuivatettu pelloksi.

Euran pappila on Eurassa Euran seurakunnan kirkkoherran asunto, historiallinen maatila ja Euran kylä, joka on osa Euran keskustaajamaa. Pappila sijaitsee Euran kirkolta noin 500 metriä luoteeseen Pappilanmäellä, joka on kuuluisa myös rautakautisesta kalmistostaan.[1][2]

Pappilan asunto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pappila ei ole enää maatila, jollaisena se oli satoja vuosia kirkkoherran asuntona ja elinkeinona. Päärakennus toimii nykyään vain asuntona ja sen pihapiiriin kuuluu kaksi ulkorakennusta. Pappilan osoite on Sorkkistentie 14.

Pappilan empiretyylinen päärakennuksen on piirtänyt arkkitehti Pehr Johan Gylich vuonna 1843. Rakennusmestarina toimi mouhijärveläinen Matts Roos. Pappilan sisätilat peruskorjattiin 1960-luvulla. Rakennusta ympäröi puisto, jossa kasvaa enimmäkseen lehtipuita. Puiston laidassa sijaitsee vanha makasiini.[3]

Historiallinen maatila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei ole säilynyt mitään perimätietoa siitä, miten pappila aikoinaan osoitettiin tälle tontille. Tontti ei ole alkujaan ollut asumaton, sillä Pappilanmäkeen on haudattu vielä ainakin ensimmäisen ristiretken aikoihin. Tästä on osoituksena päärakennuksen pannuhuonetta rakennettaessa löytynyt hauta, josta saatiin talteen ristiretkien aikainen (noin 1150 jaa.) hopeakoristeinen miekka (Kansallismuseon luettelossa tunnuksella KM 65). Kun seurakunnan perustamisvuosikin on esihistorian hämärissä, jää myös pappilan perustaminen arvailujen varaan.[4][5]

Varhaisin tunnettu tieto Euran seurakunnasta on vasta vuodelta 1425.[6] Eräistä käräjäkirjoista vuodelta 1429 mainitaan aikaisempien käräjien pitopaikaksi Euran kirkko, joten 1420-luvulla sellainen on ollut jo olemassa. On eri asia, oliko kirkko niin säännöllisessä käytössä, että Eurassa olisi asunut vakituinen ja oma pappi ja että asuiko pappi jo tuolloin pappilassa Pappilanmäellä.[7] Eurassa on mainittu olleen kirkkoherra (Torkkeli Mullen) vuonna 1445, jonka omistussuhteita käsiteltiin käräjillä.[8]

Pappila ennen vuotta 1648[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedot pappilan kunnosta 1500-luvulla ovat vähäiset. Arvellaan kuitenkin, että esimerkiksi 1630-luvulla renkipirtti rakennettiin vanhasta eli todennäköisesti 1500-luvulla käytetystä pakaripirtistä.[9]

Pappila oli 1600-luvulle tultaessa surkeassa kunnossa. Kirkkoherralle annettiin vuonna 1603 jopa avustus, jotta hän selviäisi maatilojen autiokauden ylitse. Pappila on kuitenkin ollut vuonna 1621 sellaisessa kunnossa, että siellä voitiin järjestää kirkkoherran häät. Käräjätuomion papereissa vuodelta 1630 on maininta, että kirkkoherra olisi laittanut rakennuksia kuntoon omalla kustannuksellaan ja että nämä kulut korvattaisiin hänelle. Tämäkään työ ei kaikkea välttämätöntä korjannut, sillä Euran seurakunnan ja Säkylän kappelin asukkaita kehotettiin vuonna 1637 pitämään pappilaansa kunnossa. Tämä ylemmältä taholta tulleen kehoituksen jälkeen näin sitten tehtiinkin. Vuonna 1642 käydyissä neuvotteluissa määrättiin kirkkoherra ja kuudennusmiehet toteuttamaan hanketta yhdessä. Hanke kuitenkin loppui pappilan paloon vuonna 1648, joka tuhosi karjapihan ja miespihan kokonaan.[10][9]

Vuoden 1643 käräjillä kävi pöytäkirjasta ilmi, että pappilalla oli Kauttuan kosken myllyssä kivipari, joka oli Vaanin kanssa yhteinen. Tätä osuutta sillä ei aina ole ollut. Näin todistettiin käräjillä vuonna 1687. Kuitenkin vuonna 1785 pappilalla oli taas myllyssä osuus kiviparista.[11][12]

Pappila vuonna 1699[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On täysin mahdollista, että pappilassa olisi ollut olemassa samat rakennukset ennen paloa kuin sen jälkeen, sillä pitäjän kolmanneksilla oli velvollisuutenaan rakentaa tai ylläpitää tietyt rakennukset. Samalla päätelmällä voidaan ajatella sen olevan vieläkin vanhempaa perua. Mutta palon jälkeen kaikki aloitettiin alusta. Rakennus toisensa jälkeen nousi harjaansa, mutta niin laiskasti, että niiden pystyttämisestä annettiin useita kehotuksia seuraavien vuosien aikana.[9]

Pitäjän asukkaat kustansivat, ja osittain huolsivatkin, kirkkoherransa asunnon ja maatilan rakennukset. Vastuuta kylien välille oli jaettu siten, että jotkin rakennukset olivat yhteisvastuulla ja toiset tietyn kylän tai kylien ryhmän ylläpidettävänä. Pappilasta oli vuonna 1699 laadittu inventaario, joka on säilynyt nykypäiviin asti. Silloin maatalot aidattiin umpipihoiksi erilleen ympäröivistä maistaan. Taloilla oli umpipihassa yleensä miespiha ja karjapiha. Rakennuskanta oli nuorta, sillä pappilan palosta oli kulunut vain 51 vuotta. Silti monet rakennukset olivat jo ränsistyneitä ja huollon tarpeessa.[9]

Miespihassa sijaitsivat piispantupa, pakaritupa, uusi pakarintupa, vierastupa, eteinen tupien välissä, kaksi kellaria, kaluvaja, paistintupa, renkipirtti, mallaspirtti, sauna, sikolätti ja käymälä. Päärakennuksessa olivat ainakin eteinen, eteiskammari ja kuisti. Karjapihassa sijaitsivat kaksi navettaa, kaksi vajaa, kaksi härkänavettaa, rehulato ja talli. Umpipihan ulkopuolella sijaitsivat vielä kaksi ruoka-aittaa, neljä riihtä, akanahuone ja olkilato.[9]

Pappila Isovihan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isoviha loppui vuonna 1721. Pappila oli ollut sodan aikana taloudellisessa pinteessä ja tila oli päässyt rappeutumaan raha- ja miespulan takia. Vuonna 1748 ja 1749 kirkkoherra Juhana Laihiander neuvotteli seurakunnan kanssa rakennustöistä. Yleensä hän johti töitä itse ja seurakunta maksoi laskut. Tämäkään ei pelastanut pappilaa rapistumasta, mutta vuonna 1767 päärakennuksen parannustyöt saatiin kunnolla käyntiin. Päärakennukseen tehtiin silloin neljä huonetta ja keittiö. Tehdyt parannukset riittivät vaivoin 1840-luvulle.[13]

Nykyinen pappila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanha pappila korvattiin vuonna 1843 arkkitehdin suunnittelemalla empiretyylin rakennuksella. Kun tämäkin pappila alkoi rapistua, todettiin 1870-luvulla vanha tapa huonoksi. Sen sijaan, että eri talot osallistuivat korjauskuluihin omalla etukäteen määrätyllä panoksellaan, perustettiin 1890-luvulla pappilan korjauskuluja varten virkatalorahasto.[14]

Pappila kylänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pappilaa voidaan kohdella myös kylänä, jollaisia olivat muutkin yksinäistalot kuten esimerkiksi Vaani ja Soupas. Isojaossa pappilan sarkajakoa käsiteltiin kahdessa yhteydessä erikseen. Pappilan kohtelu oli sikäli erikoista, että osa jaosta suoritettiin yhdessä Kirkonkylän kanssa ja osa Sorkkisten kanssa. Vaikutelmaksi jäi, että pappila olisi lohkaistu näistä kylistä omaksi talokseen ja Isojaon kahtainen kohtelu juontuisi siitä. Kirkonkylän kanssa toimitettu Isojako valmistui vuonna 1774.[15][16][17]

Isojaossa pappilalla oli kolme vainiota: Sorkkisten puoleinen vainio, Kirkon vainio ja Ylinen vainio. Pappilalla oli peltoa 63 tynnyrinalaa ja 11 kapanalaa lisäksi. Umpiaitoja oli pappilalla 1700-luvun lopulla kaksi: Kirkonvartijan ja Orren umpiaidat. Pappilalla oli osuus myös nuottakunnassa, johon kuuluivat Kirkonkylän, Sorkkisten ja Lähteenojan kylät.[18][19][20][21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I–II. Eura: Kuntien ja seurakuntien asettama historiatoimikunta, 1962.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Euran pappila, Eura Kansalaisen Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 3.4.2016.
  2. Euran seurakunta: Euran pappila (valokuva)
  3. Uusi-Seppä, Niina: Satakunnan kulttuuriympäristöt, 2012, Satakunnan Museo, s.202
  4. Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, s. 251. Vammala: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-000-4.
  5. Muinaisjäännösrekisteri: Pappilanmäki Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 13.11.2013. Museovirasto. Viitattu 4.4.2016.
  6. Euran kirkkoympäristö Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 10.3.2016.
  7. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I, 1962, s.70–75
  8. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I, 1962, s.78–87
  9. a b c d e Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I, 1962, s.262–275
  10. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I, 1962, s.258–259
  11. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I, 1962, s.374–276
  12. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II, 1962, s.135–136
  13. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II, 1962, s.212
  14. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II, 1962, s.445
  15. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I, 1962, s.80
  16. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia II, 1962, s.114–124
  17. Wahlroos, Henri & Hjulman, G.W.: Isoajon täydentäminen tilusvaihtoineen, koskien myös Pappilan ja Suopas nimisiä yksinäiskylää (kartta ja asiakirjat), (A7:3/15-28), 1873–1877, Arkistolaitos
  18. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I, 1962, s.326
  19. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I, 1962, s.335
  20. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I, 1962, s.346
  21. Koivisto, Olavi: Euran, Honkilahden ja Kiukaisten historia I, 1962, s.366