David Woodard

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Woodard
Woodard vuonna 2013.
Woodard vuonna 2013.
Henkilötiedot
Syntynyt 6. huhtikuuta 1964 (ikä 55)
Santa Barbara, Kalifornia, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Ammatti kirjailija, kapellimestari
Puoliso Sonja Vectomov
Kirjailija
Tuotannon kieli englanti
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

David Woodard (s. 6. huhtikuuta 1964) on yhdysvaltalainen kirjailija ja kapellimestari. 1990-luvulla hän kehitti termin prequiem, yhdistelmä sanoista ”preemptive” ja ”requiem”—ennakoiva ja sielunmessu, kuvaamaan buddhalaista tapaansa säveltää harrasta musiikkia esitettäväksi kohteen kuoleman aikana tai hieman sitä ennen.[1][2]

Los Angelesin muistotilaisuuksiin, joissa Woodard on toiminut kapellimestarina tai musiikillisena johtajana, kuuluu mm. vuonna 2001 nykyään puretulla Angels Flight köysiradalla pidetty siviiliseremonia, jossa kunnioitettiin onnettomuuden uhri Leon Praportia ja hänen loukkaantunutta leskeään, Lolaa.[3][4] Timothy McVeigh kutsui Woodardin tekemään rekvivaalia teloituksensa aattona Terre Hautessa, Indianassa; vaikka Woodard kritisoi häntä rikoksestaan, hän suostui.[5] Hän on johtanut luonnon sielunmessuja, mukaan lukien tilaisuuden, joka järjestettiin kalifornian ruskopelikaanille rantavallilla, eläimen putoamispaikalla.[6]

Woodard on tunnettu Dreamachine-jäljennöksistään, miedosti psykoaktiivinen lamppu, joita on ollut näytteillä taidemuseoissa ympäri maailman. Hänet tunnetaan Saksassa ja Nepalissa panoksestaan Der Freund kirjallisuuslehteen, mukaan lukien kirjoitukset lajien välisestä karmasta, kasvien tietoisuudesta ja paraguailaisesta siirtokunnasta, Nueva Germaniasta.[7]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woodard sai koulutuksensa The New School for Social Research ja Kalifornian yliopisto, Santa Barbara.[8]

Nueva Germania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 Woodard valittiin Juniper Hillsin (kunta Los Angelesissa) kunnanvaltuutetuksi Kaliforniassa. Tässä asemassa hän ehdotti Nueva Germaniaa Paraguaissa sisarkaupungiksi. Edistääkseen suunnitelmaansa, Woodard matkusti silloiseen kasvissyöjä/feministi-utopiaan ja tapasi sen kunnanjohtoa. Ensivierailun jälkeen, hän päätti olla edistämättä suhdetta, mutta piti yhteisöä tutkimuskohteenaan myöhemmille kirjoituksilleen. Häntä kiinnostivat erityisesti pohdiskelevan suunnittelijan, Richard Wagnerin ja Elisabeth Förster-Nietzschen, kanta-transhumanistiset ideat. Förster-Nietzsche perusti siirtokunnan miehensä, Bernhard Försterin kanssa, ja asuivat siellä vuodesta 1886, vuoteen 1889.[8]

Vuosina 2004–2006 Woodard johti useita tutkimusmatkoja Nueva Germaniaan, saaden puolelleen silloisen Yhdysvaltain varapresidentin, Dick Cheneyn tuen.[9] Vuonna 2011 Woodard myönsi sveitsiläiselle novelistille, Christian Krachtille luvan julkaista heidän mittavan, keskinäisen, pitkälti Nueva Germaniaa koskevan kirjeenvaihtonsa kahdessa osassa,[10](s. 113–138) Hanoverin yliopiston Wehrhahn Verlag -painossa.[11](s. 180–189)  Frankfurter Allgemeine Zeitung sanoi kirjeenvaihdosta, että "[Woodard ja Kracht] hävittivät rajat elämän ja taiteen väliltä.”[12] Der Spiegel esitti, että ensimmäinen osa, Five Years, Vol. 1,[13] on "hengellistä valmistautumista" Krachtin jälkeenpäin julkaisemaan romaaniin Imperiumi.[14]

Andrew McCannin mukaan, "Kracht seurasi Woodardia matkalle sinne, mitä on jäljellä paikasta, jossa alkuperäisten asukkaiden jälkeläiset asuvat radikaalisti huonommissa olosuhteissa. Kuten kirjeenvaihto paljastaa, Kracht edesauttoi Woodardin unelmaa edistää yhteisön kulttuuriprofiilia ja rakentaa pienoisversio Bayreuthin oopperatalosta Elisabeth Förster-Nietzschen perheen kodin entiselle paikalle.”[15][huom 1] Viime vuosina Nueva Germania on tasaantunut mukavammaksi kohteeksi, josta löytyy majoitusta ja väliaikainen, historiallinen museo.

Dreamachine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1989–2007 Woodard rakensi jäljennöksiä Dreamachinesta,[16] Brion Glysinin ja Ian Sommervillen kehittämästä stroboskooppisesta vempeleestä, joka on kuparista tai paperista tehty, sähkölampun ympärillä pyörivä sylinteri, jossa on aukkoja. Kun sitä seuraa silmät suljettuina, laite voi laukaista huumeiden vaikutukseen tai uneen verrattavia mielentiloja.[huom 2] Lahjoitettuaan Dreamachinen William S. Burroughsin vuoden 1996 LACMAssa pidettyyn visuaaliseen retrospektiin, Ports of Entry,[17] Woodard ystävystyi kirjailijan kanssa ja antoi hänelle "Bohemian model" (paperi) Dreamachinen 83-vuotissyntymäpäiväjahjaksi.[18][19](s. 23) Sotheby's huutokauppasi ensimmäisen laitteen yksityiselle keräilijälle vuonna 2002 ja jälkimmäinen on Spencer Museum of Artissa, pidennetyssä lainassa Burroughsin perikunnalta.[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sveitsiläinen klassinen filologi Thomas Schmidt rinnastaa Woodardin epistolaarisen äänen taustahahmoksi Thomas Pynchonin romaanissa.
  2. Vuonna 1990 Woodard keksi kuvitteellisen, psykoaktiivisen laitteen, Feraliminal Lycanthropizerin, joka on vaikutukseltaan Dreamachinen vastakohta.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Carpenter, S., "In Concert at a Killer's Death", Los Angeles Times, 9.5.2001.
  2. Rapping, A., Woodardin muotokuva (Seattle: Getty Images, 2001).
  3. Reich, K., "Family to Sue City, Firms Over Angels Flight Death", Los Angeles Times, 16.3.2001.
  4. Dawson, J., Los Angeles' Angels Flight (Mount Pleasant, SC: Arcadia Publishing, 2008), s. 125.
  5. Siletti, M. J., Sounding the last mile: Music and capital punishment in the United States since 1976, väitöskirja J. Mageen johdolla, Illinoisin yliopisto, Urbana–Champaign, 2018, s. 240–241.
  6. Manzer, T., "Pelican's Goodbye is a Sad Song", Press-Telegram, 2.10.1998.
  7. Carozzi, I., "La storia di Nueva Germania", Il Post, 13.10.2011.
  8. a b Riniker, C., "Autorschaftsinszenierung und Diskursstörungen in Five Years," kirjassa J. Bolton, et al., eds., German Monitor 79 (Leiden: Brill Publishers, 2016).
  9. Epstein, J., "Rebuilding a Home in the Jungle", San Francisco Chronicle, 13.5.2005.
  10. Schröter, J., "Interpretive Problems with Author, Self-Fashioning and Narrator," kirjassa Birke, Köppe, eds., Author and Narrator (Berlin: De Gruyter, 2015), s. 113–138.
  11. Woodard, D., "In Media Res", 032c, kesä 2011, s. 180–189.
  12. Link, M., "Wie der Gin zum Tonic", Frankfurter Allgemeine Zeitung, 9.11.2011.
  13. Kracht, C., & Woodard, Five Years (Hannover: Wehrhahn Verlag, 2011).
  14. Diez, G., "Die Methode Kracht", Der Spiegel, 13.2.2012.
  15. McCann, A. L., "Allegory and the German (Half) Century", Sydney Review of Books, 28.8.2015.
  16. Allen, M., "Décor by Timothy Leary", The New York Times, 20.1.2005.
  17. Knight, C., "The Art of Randomness", Los Angeles Times, 1.8.1996.
  18. U.S. Embassy Prague, "Literary Centenary", lokakuu 2014.
  19. Woodard, "Burroughs und der Steinbock", Schweizer Monat, maaliskuu 2014, s. 23.
  20. Spencer Museum of Art, "Welcome to the Spencer Collection", Kansasin yliopisto.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]