David Woodard

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
David Woodard
Woodard vuonna 2020.
Woodard vuonna 2020.
Henkilötiedot
Syntynyt 6. huhtikuuta 1964 (ikä 56)
Santa Barbara, Kalifornia, Yhdysvallat
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Ammatti kirjailija, kapellimestari
Puoliso Sonja Vectomov
Kirjailija
Tuotannon kieli englanti
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

David Woodard (Pronunciation_of_the_English_surname_Woodard.ogg /ˈwʊdɑːrd/ (ohje); s. 6. huhtikuuta 1964) on yhdysvaltalainen kapellimestari ja kirjailija sekä tunnettujen uudisasukasperheiden jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.[1](s. 250) 1990-luvulla hän kehitti termin prequiem, yhdistelmä sanoista ”preemptive” ja ”requiem”—ennakoiva ja sielunmessu, kuvaamaan buddhalaista tapaansa säveltää harrasta musiikkia esitettäväksi kohteen kuoleman aikana tai hieman sitä ennen.[2][3]

Los Angelesin muistotilaisuuksiin, joissa Woodard on toiminut kapellimestarina tai musiikillisena johtajana, kuuluu muun muassa vuonna 2001 nykyään puretulla Angels Flight köysiradalla pidetty siviiliseremonia, jossa kunnioitettiin onnettomuudessa kuollutta Leon Praportia ja hänen leskeään Lolaa, joka loukkantui onnettomuudessa.[4][5] Hän on johtanut luonnon sielunmessuja, mukaan lukien tilaisuuden, joka järjestettiin kalifornian ruskopelikaanille rantavallilla, eläimen putoamispaikalla.[6][huom 1] Hänen tiedetään suosivan värillisiä musteita partituureja laatiessaan.[7](s. 173)

Timothy McVeigh pyysi Woodardia johtamaan prequiem-kuolinmessun teloituksensa aattona Terre Hautessa, Indianassa. Woodard myönsi McVeigh:n syyllistyneen "kauheaan tekoon", mutta myöntyi sävellyksensä Ave Atque Valen koodan ensiesitykseen paikallisen vaskikuoron kanssa St. Margaret Mary -kirkossa lähellä USP Terre Hautea. Esityksen yleisöön kuuluivat seuraavan aamun tapahtuman todistajat.[8] Arkkipiispa Daniel M. Buechlein ja myöhemmin kardinaali Roger Mahony vetosivat paavi Johannes Paavali II:een, jotta tämä siunaisi Woodardin musiikillisen teoksen.[9][10][11](s. 34–41)

Woodard on tunnettu Dreamachine-jäljennöksistään, miedosti psykoaktiivinen lamppu, joita on ollut näytteillä taidemuseoissa ympäri maailman. Hänet tunnetaan Saksassa ja Nepalissa panoksestaan Der Freund kirjallisuuslehteen, mukaan lukien kirjoitukset lajien välisestä karmasta, kasvien tietoisuudesta ja paraguailaisesta siirtokunnasta, Nueva Germaniasta.[12]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Woodard kävi yksityiskouluja ja opiskeli myöhemmin The New School for Social Research -oppilaitoksessa sekä Kalifornian yliopistossa Santa Barbarassa.

Nueva Germania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 Woodard valittiin Juniper Hillsin (kunta Los Angelesissa) kunnanvaltuutetuksi Kaliforniassa. Tässä asemassa hän ehdotti Nueva Germaniaa Paraguaissa sisarkaupungiksi. Edistääkseen suunnitelmaansa, Woodard matkusti silloiseen kasvissyöjä/feministi-utopiaan ja tapasi sen kunnanjohtoa. Ensivierailun jälkeen, kun hän huomasi yhteisön olevan "sekä moraalisessa että henkisessä laskussa",[13](s. 39) Woodard päätti olla edistämättä suhdetta, mutta piti yhteisöä tutkimuskohteenaan myöhemmille kirjoituksilleen. Häntä kiinnostivat erityisesti pohdiskelevan suunnittelijan, Richard Wagnerin ja Elisabeth Förster-Nietzschen, kanta-transhumanistiset ideat. Förster-Nietzsche perusti siirtokunnan miehensä, Bernhard Försterin kanssa, ja asuivat siellä vuodesta 1886, vuoteen 1889.[14][15](s. 28–31)

Vuonna 2004 Woodard tunnusti Nueva Germanian perustamisideaalien kestävät näkökohdat. Hän sävelsi kuorolaulun "Our Jungle Holy Land".[16](s. 41–50)[17](s. 240–256)

Vuosina 2004–2006 Woodard johti useita tutkimusmatkoja Nueva Germaniaan, saaden puolelleen silloisen Yhdysvaltain varapresidentin, Dick Cheneyn tuen.[18] Vuonna 2011 Woodard myönsi sveitsiläiselle novelistille, Christian Krachtille luvan julkaista heidän mittavan, keskinäisen, pitkälti Nueva Germaniaa koskevan kirjeenvaihtonsa kahdessa osassa,[19](s. 113–138) Hannoverin yliopiston Wehrhahn Verlag -painossa.[20](s. 180–189)  Frankfurter Allgemeine Zeitung sanoi kirjeenvaihdosta, että "[Kirjailijat] hävittivät rajat elämän ja taiteen väliltä.”[21] Der Spiegel esitti, että ensimmäinen osa, Five Years,[22] on "hengellistä valmistautumista" Krachtin jälkeenpäin julkaisemaan romaaniin Imperiumi.[23]

Andrew McCannin mukaan Woodard lähti "matkalle sen paikan raunioille, missä alkuperäisten uudisasukkaiden jälkeläiset asuvat rajusti rajoittuneissa olosuhteissa". Hänet siirrettiin "edistämään yhteisön kulttuuriprofiilia ja rakentamaan Bayreuthin oopperatalon pienoismalli paikkaan, missä aiemmin sijaitsi Elisabeth Förster-Nietzschen perheen asuinpaikka."[24][huom 2] Viime vuosina Nueva Germania on tasaantunut mukavammaksi kohteeksi, josta löytyy majoitusta ja väliaikainen, historiallinen museo.

Dreamachine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1989–2007 Woodard rakensi jäljennöksiä Dreamachinesta,[25] Brion Gysinin ja Ian Sommervillen kehittämästä stroboskooppisesta vempeleestä, joka on kuparista tai paperista tehty, sähkölampun ympärillä pyörivä sylinteri, jossa on aukkoja. Kun sitä seuraa silmät suljettuina, laite voi laukaista huumeiden vaikutukseen tai uneen verrattavia mielentiloja.[26][huom 3] Lahjoitettuaan Dreamachinen William S. Burroughsin vuoden 1996 LACMAssa pidettyyn visuaaliseen retrospektiin, Ports of Entry,[27] Woodard ystävystyi kirjailijan kanssa ja antoi hänelle "Bohemian model" (paperi) Dreamachinen 83-vuotissyntymäpäiväjahjaksi.[28][29](s. 23) Sotheby’s huutokauppasi ensimmäisen laitteen yksityiselle keräilijälle vuonna 2002 ja jälkimmäinen on Spencerin taidemuseolle Lawrence Kansasissa, pidennetyssä lainassa Burroughsin perikunnalta.[30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tahtipuikon sijasta Woodard johti pelikaani-sielunmessun pihdeillä.
  2. Sveitsiläinen klassinen filologi Thomas Schmidt rinnastaa Woodardin epistolaarisen äänen taustahahmoksi Thomas Pynchonin romaanissa.
  3. Vuonna 1990 Woodard keksi kuvitteellisen, psykoaktiivisen laitteen, Feraliminal Lycanthropizerin, joka on vaikutukseltaan Dreamachinen vastakohta.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Finnell, A. L., The Order of Americans of Armorial Ancestry: Lineage of Members (Baltimore: Clearfield, 1997), s. 250.
  2. Carpenter, S., "In Concert at a Killer's Death", Los Angeles Times, 9.5.2001.
  3. Rapping, A., Woodardin muotokuva (Seattle: Getty Images, 2001).
  4. Reich, K., "Family to Sue City, Firms Over Angels Flight Death", Los Angeles Times, 16.3.2001.
  5. Dawson, J., Los Angeles' Angels Flight (Mount Pleasant, SC: Arcadia Publishing, 2008), s. 125.
  6. Manzer, T., "Pelican's Goodbye is a Sad Song", Press-Telegram, 2.10.1998.
  7. Kracht, C., & Nickel, E., Gebrauchsanweisung für Kathmandu und Nepal: Überarbeitete Neuausgabe (München: Piper Verlag, 2012), s. 173.
  8. Siletti, M. J., Sounding the last mile: Music and capital punishment in the United States since 1976, väitöskirja J. Mageen johdolla, Illinoisin yliopisto, Urbana–Champaign, 2018, s. 240–241.
  9. Wall, J. M., "Lessons in Loss", The Christian Century, 4.7.2001.
  10. Vloed, K. van der, artikkeli Woodardista, Requiem Survey, 5.2.2006.
  11. Woodard, D., "Musica letitiae comes medicina dolorum", käänt. S. Zeitz, Der Freund, Nr. 7, maaliskuu 2006, s. 34–41.
  12. Carozzi, I., "La storia di Nueva Germania", Il Post, 13.10.2011.
  13. Tenaglia, F., Momus—A Walking Interview (Torino/Milano: Noch Publishing, 2015), s. 39.
  14. Kober, H., "In, um und um Germanistan herum", Die Tageszeitung, 18.5.2006.
  15. Lichtmesz, M., "Nietzsche und Wagner im Dschungel: David Woodard & Christian Kracht in Nueva Germania", Zwielicht 2, 2007, s. 28–31.
  16. Scheidemandel, N., "Der Traum in der Maschine", Der Freund, Nr. 1, syyskuu 2004, s. 41–50.
  17. Horzon, R., Das weisse Buch (Berlin: Suhrkamp, 2011), s. 240–256.
  18. Epstein, J., "Rebuilding a Home in the Jungle", San Francisco Chronicle, 13.5.2005.
  19. Schröter, J., "Interpretive Problems with Author, Self-Fashioning and Narrator," kirjassa Birke, Köppe, eds., Author and Narrator (Berlin: De Gruyter, 2015), s. 113–138.
  20. Woodard, "In Media Res", 032c, kesä 2011, s. 180–189.
  21. Link, M., "Wie der Gin zum Tonic", Frankfurter Allgemeine Zeitung, 9.11.2011.
  22. Kracht & Woodard, Five Years (Hannover: Wehrhahn Verlag, 2011).
  23. Diez, G., "Die Methode Kracht", Der Spiegel, 13.2.2012.
  24. McCann, A. L., "Allegory and the German (Half) Century", Sydney Review of Books, 28.8.2015.
  25. Allen, M., "Décor by Timothy Leary", The New York Times, 20.1.2005.
  26. Woodard, ohjelman teksti, Program, Berlin, marraskuu 2006.
  27. Knight, C., "The Art of Randomness", Los Angeles Times, 1.8.1996.
  28. Yhdysvaltain suurlähetystö Praha, "Literary Centenary", lokakuu 2014.
  29. Woodard, "Burroughs und der Steinbock", Schweizer Monat, maaliskuu 2014, s. 23.
  30. Spencerin taidemuseo, Dreamachine, Kansasin yliopisto.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]