Ruskopelikaani
| Ruskopelikaani | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Pelikaanilinnut Pelecaniformes |
| Heimo: | Pelikaanit Pelecanidae |
| Suku: | Pelikaanit Pelecanus |
| Laji: | occidentalis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Pelecanus occidentalis |
|
| Katso myös | |
Ruskopelikaani (Pelecanus occidentalis) on pelikaanilajeista pienin. Se on myös yksi Pohjois-Amerikan tunnetuimmista lintulajeista[2].
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruskopelikaanin pituus on täysikasvuisena noin 115 cm. Aikuisella linnulla on ruskea niska ja muutoin lajin tuntee hyvin sen venyvästä nokkapussista ja ruskeahkosta värityksestä. Sukupuolet ovat samannäköiset.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lajia tavataan rannikkojen tuntumassa Washingtonin osavaltiosta ja Virginiasta Pohjois-Amerikassa aina Chilen rannikolle ja Amazonin suulle saakka Etelä-Amerikassa. Pohjois-Amerikan linnut lentävät etelään talvehtimaan pesimisen jälkeen.
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laji on paikoin yleinenkin rannikoilla ja jokien suistoissa. Se voi kesyyntyä hyvinkin rohkeaksi kalojen kerjääjäksi kalastajilta.[2]
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruskopelikaani pesii satojenkin parien muodostamissa yhdyskunnissa, jotka ovat yleensä rannikon lähistöllä, etenkin saarilla. Pari rakentaa yhdessä pesän risuista, enimmäkseen puuhun, mutta joskus myös maahan. Pesässä on 2–3 munaa, joita koiras ja naaras hautovat yhdessä noin kuukauden.[2]
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruskopelikaanin ravinto koostuu pääasiassa kaloista, joiden perään lintu syöksysukeltaa korkealtakin ilmasta.[2]
Edustus kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1998 yhdysvaltalainen kapellimestari David Woodard suoritti rekviemen Kalifornian ruskealle pelikaanille rannalla, jonne eläin oli pudonnut.[3][4](s. 152–153)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ BirdLife International: Pelecanus occidentalis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.5.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Colin Harrison ja Alan Greensmith: Koko maailman linnut. Helsinki: Helsinki Media, 1995. ISBN 951-875-637-6.
- ↑ Manzer, T., "Pelican's Goodbye is a Sad Song", Press-Telegram, 2.10.1998.
- ↑ Allen, B., Pelican (Lontoo: Reaktion Books, 2019), s. 152–153.
