Daniel Mahrer

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa: Sveitsin lippu Sveitsi
Miesten alppihiihto
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Saalbach 1991 syöksylasku

Daniel Mahrer (s. 6. tammikuuta 1962 Chur, Sveitsi) on sveitsiläinen uransa lopettanut alppihiihtäjä.

Mahrer kilpaili urallaan kolmissa talviolympialaisissa ja viisissä maailmanmestaruuskilpailuissa. Saalbachin MM-kilpailuissa 1991, hän saavutti uransa ainoan arvokisamitalin sijoittumalla pronssille syöksylaskussa. Hän sijoittui syöksylaskussa jo vuonna 1989 Vailissa 4:ksi ja 1987 Crans-Montanassa 6:ksi. Talviolympialaisissa Mahrer ei selviytynyt kertaakaan kymmenen parhaan joukkoon, vaan hänen parhaaksi sijoituksekseen jäi Calgaryn olympialaisten syöksylaskun 12 sija.

Mahrer kilpaili maailmancupissa vuodesta 1983 vuoteen 1996, saavuttaen 8 osakilpailuvoittoa ja 24 palkintokorokepaikkaa. Hän oli parhaimmillaan maailmancupin kokonaiskilpailussa kahdesti kahdeksas vuosina 1992 ja 1993.

Hänellä on kaksi lasta Marco (s. 1990) ja Andrea (s. 1994). Marco osallistui kahteen pujottelun FIS-kilpailuun tammikuussa 2006[1].

Osakilpailuvoitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivä Paikka Laji
3. maaliskuuta 1985 Japanin lippu Furano supersuurpujottelu
7. joulukuuta 1987 Ranskan lippu Val d'Isère syöksylasku
24. tammikuuta 1988 Sveitsin lippu Leukerbad syöksylasku
14. tammikuuta 1989 Itävallan lippu Kitzbühel syöksylasku
5. tammikuuta 1991 Saksan lippu Garmisch-Partenkirchen syöksylasku
7. maaliskuuta 1992 Kanadan lippu Panorama syöksylasku
14. maaliskuuta 1992 Yhdysvaltain lippu Aspen syöksylasku
11. tammikuuta 1993 Saksan lippu Garmisch-Partenkirchen syöksylasku


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.