Chilenpodokarpus
| Chilenpodokarpus | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Havupuut Pinophyta |
| Lahko: | Mäntymäiset Pinales |
| Heimo: | Podokarpuskasvit Podocarpaceae |
| Suku: | Prumnopitys |
| Laji: | andina |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
|
|
|
Chilenpodokarpus[4] (Prumnopitys andina) on podokarpuskasvien heimon (Podocarpaceae) sukuun Prumnopitys kuuluva havupuulaji. Se on ainavihanta puu, joka kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Amerikassa Chilen vuoristoissa. Puun mehevät kävyt muistuttavat suuresti joidenkin koppisiemenisten kasvien hedelmiä. Kävyt ovat syötäviä, ja niitä kerätään paikallisesti ruoaksi.[2] Metsien hakkuiden ja elinympäristöjen tuhoutumisen vuoksi puu on luokiteltu vaarantuneeksi lajiksi.[1] Suomenkielisestä nimestään huolimatta laji ei nykyluokituksen mukaan kuulu podokarpuksiin (Podocarpus).
Nimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sekä tieteellinen lajinimi andina että lajin suomenkielinen nimi viittaavat lajin luontaiseen levinneisyysalueeseen Andien vuoristossa Chilen alueella.[2][5]
Kuvaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].jpg)
Chilenpodokarpus on pienehkö ainavihanta puu. Se voi olla yksi- tai monirunkoinen. Laji kasvaa noin viidentoista metrin korkeuteen ja saattaa tulla rungon rinnankorkeusläpimitaltaan jopa metrin paksuiseksi.[2] Suuremmat oksat ovat siirottavia tai kohenevia. Latvus voi olla kartiomainen tai pyöreä.[2] Rungon aluksi sileä kuori halkeilee vanhemmiten suomumaisiksi liuskoiksi. Kuoren väritys vaihtelee tummanruskeasta harmaaseen.[2][3] Nuoret versot ovat aluksi vahapintaisen vaalean vihreitä.[2]
Lehtiasento on kierteinen. Nuorten kasvien varhaislehdet ovat yleensä 8–15 millimetriä pitkiä ja 1,2–2 millimetriä leveitä. Varhaislehden lapa on tasasoukka ja pitkäsuippuinen. Vanhempien kasvien myöhäislehdet ovat suurempia, yleensä 12–20 millimetriä pitkiä ja 1,8–2,5 millimetriä leveitä. Varsinkin myöhäislehdet ovat usein kääntyneet tyvestään siten, että asettuvat versorangan sivuille tasossa kaksirivisesti.[2] Myöhäislehden lapa on usein hieman käyrän tasasoukka tai sirppimäinen ja kärjestään pitkäsuippuinen tai tylppä. Lehdessä on keskisuoni, joka on hieman koholla lehden alta. Ilmarakoja on ainoastaan lehden alapinnalla. Lukuisat ilmarakojen rivit muodostavat kaksi laajempaa ilmarakojuovaa lehden keskisuonen ympärille. Nahkeapintaiset lehdet ovat päältä harmahtavan vihreitä ja alta hyvin vaalean vihreitä.[2]
Chilenpodokarpus on kaksikotinen, mikä tarkoittaa hede- ja emikukintojen sijaitsevan erillisissä hede- ja emipuissa.[2]
Hedekävyiksi kutsutut hedekukinnot kasvavat tähkämäisinä kukintoina, jossa yhden rangan ympärillä voi olla jopa 25 siirottavaa hedekäpyä. Yksittäinen hedekäpy on keskimäärin vain 4–7 millimetriä pitkä ja kaksi millimetriä leveä. Jokaista hedekäpyä suojaa noin kolme millimetriä pitkä suojuslehti. Hedekäpy koostuu useista muodoltaan lähes kilpimäisistä ja teräväkärkisistä hedelehdistä. Vihreässä hedelehdessä on kaksi keltaista pölylokeroa, jotka tuottavat siitepölyä.[2]
Kävyiksi kutsutut emikukinnot kasvavat yksittäin tai pienissä kahden tai kolmen kävyn ryhmissä 2–3 senttimetriä pitkissä suomujen peittämissä oksanhaaroissa. Kypsänä käpy muodostuu lähes kokonaan yhdestä siemenestä ja emisuomusta kehittyneestä epimatiumista, joka muodostaa mehevän vaipan siemenen ympärille. Suuren ja mehevän epimatiumin ansiosta käpy muistuttaa hedelmää. Aluksi sinertävän vihreä epimatium on kypsänä keltainen. Pallomainen tai hieman soikeahko käpy on kypsänä keskimäärin 18–25 millimetriä pitkä ja 18–20 millimetriä leveä. Kävyn kärjessä on pieni nysty.[2]
Luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chilenpodokarpus on podokarpuskasvien heimoon kuuluva havupuu. Se on suvun Prumnopitys tyyppilaji.[6][7] Joissakin aikaisemmissa luokituksissa useimmat Prumnopitys-suvun lajit sisällytettiin podokarpusten sukuun (Podocarpus),[7] jolloin chilenpodokarpus tunnettiin nimellä Podocarpus andinus.[3][5] 2010-luvulla suoritettujen molekyylibiologisten genetiikan tutkimusten mukaan Prumnopitys on kuitenkin selvästi erillinen ryhmä, joka ei ole kovinkaan läheistä sukua podokarpuksille.[8]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chilenpodokarpus kasvaa luonnonvaraisena suppealla alueella Etelä-Amerikan eteläosan vuoristoissa.[2] Sitä pidetään yleensä kotoperäisenä lajina Chilessä, vaikka joidenkin lähteiden mukaan sitä on löydetty myös rajan toiselta puolelta Argentiinasta.[2][1] Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton uhanalaisuusluokituksen arvioinnin mukaan väite lajin esiintymiselle Argentiinassa kuitenkin perustuu herbaariokokoelman kasvinäytteen väärään paikkatietoon sekä erehdyksiin, joissa prinssinkuusia (Saxegothaea conspicua) on luultu chilenpodokarpuksiksi.[1] Chilessä lajia esiintyy luonnossa Andeilla ja rannikon vuoristoissa Biobíon, Araucanían ja Maulen alueilla.[2]
Elinympäristö ja ekologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chilenpodokarpus kasvaa tyypillisesti jokilaaksoissa lähellä virtaavaa vettä. Sitä esiintyy vuoristoissa 200 metristä 1 400 metriin merenpinnan yläpuolella. Chilen Andeilla se kasvaa yleensä nahkealehtisissä ja ainavihannissa sekametsissä, joiden valtapuulajeihin kuuluvat chilentuoksusetri (Austrocedrus chilensis), suopapuu (Quillaja saponaria) ja laakerikasvilaji Cryptocarya alba. Rannikon vuoristoissa se kasvaa etelänpyökkivaltaisissa (Nothofagus) vuoristosademetsissä.[2]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chilenpodokarpuksen puuainesta käytettiin aiemmin laajalti puurakentamiseen ja huonekalujen valmistukseen.[9][1] Nykyisin puuta ei käytetä kaupallisesti. Emipuut tuottavat runsaasti käpyjä, joiden siementä ympäröivä syötävä vaippa on mehukas ja makea. Puun luontaisen elinalueen asukkaat keräävät käpyjä ravinnoksi. Chilenpodokarpus on yleinen maailman kasvitieteellisissä puutarhoissa, arboretumeissa ja yksityisissä puukokoelmissa, mutta sitä ei yleisesti kasvateta koristekasvina.[9]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on luokitellut chilenpodokarpuksen vaaraantuneeksi lajiksi. Puuta arvioitiin vuonna 2005 julkistetussa uhanalaisuusluokituksen arvioinnissa kasvavan vain noin 36 neliökilometrin laajuisella alueella. Lajilla katsottiin olevan vain kahdeksan toisistaan hieman eristynyttä populaatiota, joista jokaisessa oli vain 20–2 000 lisääntymisikäistä yksilöä. Yhteensä lisääntymiskypsiä yksilöitä arvioitiin olevan alle 10 000. Useimmissa populaatioissa kasvien luontainen lisääntyminen oli heikkoa.[1]
Jäljellä olevia populaatioita uhkaavat karjan laidunnus, metsäpalot ja metsien raivaus talouskäyttöön. Raivatut metsät korvataan yleensä Chilen luonnolle vierailla männyillä (Pinus), joita istutetaan metsäteollisuuden käyttöön. Biobíon alueella yksi populaatio kärsi huomattavasti Biobíojoen patoamisesta vesivoimalaa varten.[1]
Chilenpodokarpuksia kasvaa kolmella suojelualueella. Luontaisten kasvupaikkojen suojelun lisäksi International Conifer Conservation Programme on kerännyt siemeniä lajin eri populaatioista ja perustanut Britanniaan ja Irlantiin viljelmiä lajin ja sen geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers, s. 913–915. Leiden: Brill, 2010. ISBN 9789004177185 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Prumnopitys andina IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Farjon 2010, s. 914
- ↑ a b c d e f Earle, Cristopher J.: Prumnopitys andina The Gymnosperm Database. 29.3.2013. Viitattu 4.6.2016. (englanniksi)
- ↑ Junikka, Leo; Kurtto, Arto: Podocarpus andinus Finto: Kassu - Kasvien suomenkieliset nimet. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.6.2016.
- ↑ a b Mitchell, Alan & Wilkinson, John: Euroopan puuopas, s. 28. Suomentanut Kurtto, Arto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009. ISBN 951-1-14705-6
- ↑ Farjon 2010, s. 913
- ↑ a b Earle, Cristopher J.: Prumnopitys The Gymnosperm Database. 17.4.2013. Viitattu 4.6.2016. (englanniksi)
- ↑ Earle, Cristopher J.: Podocarpaceae The Gymnosperm Database. 25.1.2015. Viitattu 4.6.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Farjon 2010, s. 915