Podokarpukset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Podokarpukset
Afrikanpodokarpus (Podocarpus latifolius)
Afrikanpodokarpus (Podocarpus latifolius)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kaari: Versokasvit Embryophyta
Alakaari: Putkilokasvit Tracheophyta
Luokka: Siemenkasvit Spermatophyta
Ylälahko: Havupuut Pinopsida
Lahko: Pinales Mäntymäiset
Heimo: Podokarpuskasvit Podocarpaceae
Suku: Podokarpukset
Podocarpus
L’Hér. ex Pers., 1807
Synonyymit
  • Margbensonia A.V. Bobrov & Melikyan, 1998[1]
Katso myös

  Podokarpukset Wikispeciesissä
  Podokarpukset Commonsissa

Podokarpukset[2][3] (Podocarpus) eli podokarpit[3] on podokarpuskasvien heimoon (Podocarpaceae) kuuluva havupuusuku. Siihen kuuluu noin sata lajia, ja se on siten mäntyjen (Pinus) jälkeen havupuiden suvuista toiseksi suurin. Podokarpukset ovat ainavihantia puita tai pensaita. Niitä esiintyy luonnonvaraisena eteläisellä pallonpuoliskolla suuressa osassa Etelä-Amerikkaa ja Aasiaa, osissa Afrikkaa ja Australiaa, useilla Tyynenmeren saarilla sekä pohjoisen pallonpuoliskon puolella Etelä-Amerikan pohjoisosissa, Väli-Amerikassa ja itäisessä Aasiassa.[1][4]

Nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suvun nimi on johdettu kreikan kielen jalkaa ja hedelmää tarkoittavista sanoista. Nimi viittaa suvulle ominaiseen käpyyn, jossa mehevä pohjus on kiinni siemenen tyvessä vain kärjestään.[1]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Podokarpukset ovat puuvartisia kasveja. Ne ovat usein puumaisia, mutta jotkin lajit voivat olla pensaita.[1] Suurimmat puut saavuttavat noin 40 metrin korkeuden.[4] Primääriset eli suoraan rungosta haarautuvat oksat kasvavat sivusuuntaisesti ja muodostavat lähes säteittäisiä valekiehkuroita. Rungon kuori voi hilseillä suomumaisina levyinä tai pitkittäisinä säikeisinä liuskoina. Pihkatiehyitä on yleensä lehdissä, mutta ei puuaineksessa.[1]

Suvun kasvit ovat ainavihantia ja niiden lehdet ovat monivuotisia. Lehtiasento voi olla kierteinen tai lähes vastakkainen. Litteät lehdet ovat muodoltaan tavallisesti tasasoukan suikeita tai tasasoukan soikeita. Ne ovat ruodittomia tai lyhytruotisia ja pinnaltaan nahkeita. Niissä on näkyvä keskisuoni. Ilmarakoja on lähinnä lehden alapinnalla, jolle ne muodostavat kaksi ilmarakojuovaa, mutta niitä voi olla jonkin verran myös yläpinnalla.[1][5] Toisin kuin monilla muilla heimon suvuilla, podokarpuksilla ei ole muodoltaan eroavia varhais- ja myöhäislehtiä. Nuorten kasvien varhaislehdet ovat kuitenkin usein muita lehtiä suurempia.[5]

Podokarpukset ovat useimmiten kaksikotisia, mikä tarkoittaa hede- ja emikukintojen kasvavan eri kasviyksilöissä, mutta ne voivat olla myös yksikotisia. Kukinnot kehittyvät hankasilmuista ja voivat kasvaa yksittäin tai ryppäissä. Hedekukinnot eli hedekävyt ovat yleensä pitkiä ja norkkomaisia. Ne voivat olla perättömiä tai lyhytperäisiä. Hedekukinto muodostuu useista ohuen rangan ympärille kierteisesti asettuneista hedelehdistä, joissa on kussakin kaksi siitepölyä tuottavaa pölylokeroa.[1][5]

Emikukinnot eli kävyt kasvavat yleensä yksittäin. Ne ovat perällisiä ja koostuvat 2–5 kiinnikasvaneesta suomusta, joista vain yksi tai joskus kaksi kärjenpuoleisinta ovat hedelmällisiä. Steriilit tyvenpuoleiset suomut turpoavat ja kasvavat kokonaan yhteen kävyn kypsyessä. Niistä muodostuu paksu, mehevä pohjus, joka on usein kirkkaanvärinen. Kävyssä on useimmiten vain yksi siemen, mutta niitä voi olla kaksikin. Siemen on kiinnittynyt mehevään pohjukseen vain tyvestään. Siementä ympäröi sitä kannattavasta käpysuomusta kehittynyt vaippa, josta käytetään nimitystä epimatium. Se on yleensä vihreä, mutta joillakin lajeilla punertava tai sinertävä.[1][5] Mehevät, värikkäät kävyt houkuttavat lintuja, jotka levittävät siemeniä.[4]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Podokarpukset ovat podokarpuskasvien heimoon kuuluvia havupuita. Niiden lähimpiä sukulaisia ovat afrokarpukset (Afrocarpus), Nageia ja Retrophyllum.[6] Podokarpusten sukuun luokiteltiin yleisesti 1800-luvulta 1900-luvun jälkipuoliskolle huomattava osa kaikista podokarpuskasveista, joita on 1960-luvulta alkaen jaoteltu omiksi suvuikseen. Tällaisia podokarpuksista erotettuja sukuja ovat paitsi lähisukuiset afrokarpukset, Nageia ja Retrophyllum, myös Prumnopitys ja Dacrycarpus, jotka eivät geneettisten tutkimusten mukaan ole kovinkaan läheistä sukua varsinaisille podokarpuksille.[6][7][8][9][10][11]

Podokarpusten suvun sisäiseen lajien ryhmittelyyn on olemassa useita keskenään ristiriitaisia luokituksia. Suvun lajeista on tehty useita molekyylibiologisia geneettisten sukulaisuussuhteiden tutkimuksia, joissa ei kuitenkaan ole tutkittu kaikkia lajeja. Morfologiaan eli kasvienosien ulkomuotoon perustuvat luokittelut puolestaan antavat erilaisia luokituksia riippuen siitä, minkä osien pohjalta jakoa tehdään. Toistaiseksi ei siten ole yksiselitteistä tapaa luokitella kaikkia podokarpuksia suvun sisäisiin ryhmiin.[1][4][12]

Suvun tarkka lajimäärä vaihtelee lähteestä riippuen välillä 97–104.[1][4][5] Seuraavassa luettelossa on 97 suvun lajia siten kuin ne on määritelty Aljos Farjonin teoksessa A Handbook of the World's Conifers.[1]

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Podokarpuksia esiintyy luonnonvaraisina laajalla alueella eteläisellä pallonpuoliskolla suuressa osassa Etelä-Amerikka ja Aasiaa, osissa Afrikkaa, itäisessä Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja useilla Tyynenmeren saarilla sekä pohjoisella pallonpuoliskolla itäisessä Aasiassa, Etelä-Amerikan pohjoisosissa, Väli-Amerikassa sekä Karibialla. Niiden luontainen levinneisyysalue ulottuu Amerikan mantereilla etelästä Chilen eteläosista pohjoiseen Meksikoon asti sekä Aasiassa pohjoisimmillaan Japaniin asti. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa podokarpukset kasvavat tyypillisesti vuoristoissa, kun taas Aasiassa ja Tyynenmeren saarilla niitä esiintyy myös alavilla ilmasto-olosuhteiltaan trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla.[1][4]

Podokarpuksia esiintyy metsien valtapuulajeina vain harvoin. Niitä kasvaa tyypillisesti sekametsissä.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers, s. 795–796. Leiden: Brill, 2010. ISBN 9789004177185. (englanniksi)
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Farjon 2010, s. 795
  2. ↑ Räty, Ella: Viljelykasvien nimistö, s. 111. Helsinki: Puutarhaliitto, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
  3. ↑ a b Junikka, Leo; Kurtto, Arto: Podocarpus Finto: Kassu - Kasvien suomenkieliset nimet. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.1.2016.
  4. ↑ a b c d e f g Earle, Cristopher J.: Podocarpus The Gymnosperm Database. 4.2.2015. Viitattu 15.2.2016. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e Fu, Liguo; Li, Yong ja Mill, Robert R..: Podocarpus Flora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing ja Missouri Botanical Garden Press, St. Louis. Viitattu 3.1.2016. (englanniksi)
  6. ↑ a b Earle, Cristopher J.: Afrocarpus The Gymnosperm Database. 25.1.2015. Viitattu 15.2.2016. (englanniksi)
  7. ↑ Earle, Cristopher J.: Podocarpaceae The Gymnosperm Database. 25.1.2015. Viitattu 15.2.2016. (englanniksi)
  8. ↑ Earle, Cristopher J.: Nageia The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 15.2.2016. (englanniksi)
  9. ↑ Earle, Cristopher J.: Retrophyllum The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 15.2.2016. (englanniksi)
  10. ↑ Earle, Cristopher J.: Prumnopitys The Gymnosperm Database. 17.4.2013. Viitattu 15.2.2016. (englanniksi)
  11. ↑ Earle, Cristopher J.: Dacrycarpus The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 15.2.2016. (englanniksi)
  12. ↑ Farjon 2010, s. 796
Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Podokarpukset&oldid=21433169”