Bandyliiga

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jääpallon Bandyliiga
Meneillään oleva kausi
Bandyliigakausi 2018-2019
Bandyliiga logo1.jpg
Laji Jääpallo
Maa(t) Suomen lippu Suomi
Perustettu 1908 (Bandyliiga 1991)
Joukkueita 10
Hallitseva mestari Veiterä
Eniten mestaruuksia HIFK (17)
Alemmat tasot Suomi-sarja
TV Yle
Sivusto Bandyliiga
Kuva kauden 2013–2014 loppuottelusta Oulussa.

Bandyliiga (ruots. Bandyligan) on miesten jääpallon korkein sarjataso Suomessa. Sen järjestää Suomen Jääpalloliitto. Sarjan voittaja on jääpallon Suomen-mestari. Jääpallon Suomen-mestaruudesta pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1908, ensimmäisenä joukkuepallopelinä Suomessa. Korkeinta sarjatasoa on kutsuttu nimellä Bandyliiga kaudesta 1991–1992 lähtien.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa jääpallon kilpailutoiminta alkoi organisoitua Suomen Palloliiton perustamisen myötä vuonna 1907. Vuonna 1908 ratkaistiin ensimmäinen Suomen-mestaruus, kun Polyteknikkojen Urheiluseura (PUS) voitti Helsingin IFK:n finaalissa maalein 8–3. Jääpallo sai näin kunnian olla ensimmäinen joukkuepallopeli, jossa ratkaistiin Suomen-mestaruus. Siitä lähtien jääpallon Suomen-mestaruus on ratkaistu vuosittain, ainoastaan vuosina 1918, 1940 ja 1942 mestaruus jäi ratkaisematta sotien vuoksi.

Mestaruudesta pelattiin cup-kilpailuna vuoteen 1931, jolloin siirryttiin yksinkertaiseen sarjaan. Yksinkertaista sarjaa jatkettiin vuoteen 1937. Sen jälkeen oli kaksilohkoinen sarja. Vuonna 1941 sarja oli kolmilohkoinen ja sotatalvina 1943 ja 1944 Suomen mestaruus ratkaistiin cup-kilpailuna. Nelilohkoinen mestaruussarja käynnistyi sodan jälkeen. Kaksilohkoiseen palattiin kahden kauden jälkeen eli 1947 ja edelleen yksilohkoiseen 1953. Työväen Urheiluliiton seurat tulivat Palloliiton sarjoihin 1956. Yksilohkoista sarjaa pelattiin vuoteen 1969. Poikkeuksen muodosti vuosi 1965, jolloin pelattiin kahdessa SM-sarjan lohkossa. Kaksinkertainen yksilohkoinen sarja käynnistyi kaudella 1969–1970 ja siihen lisättiin pudotuspelit kaudella 1976–1977.[1]

Suomen parhaimpia jääpalloseuroja lajin alkuvuosikymmeninä 1910-luvulta 1930-luvulle olivat Viipurin Sudet (aluksi nimellä Viipurin Bandy- ja Jalkapalloseura) sekä Helsingin IFK. Warkauden Pallo -35 on ollut yksi Suomen johtavista seuroista 1940-luvulta lähtien. Seuran saavutuksena on yhteensä 16 Suomen-mestaruutta. Oulu nousi kaupunkina jääpallokartalle 1950-luvulla Oulun Palloseuran johdolla. OPS voitti 1950- ja 1960-luvulla kaikkiaan seitsemän mestaruutta, joista viisi peräkkäin, mikä on peräkkäisten voitettujen jääpallon Suomen-mestaruuksien ennätys. OPS:n valtakauden päättyessä suomalaisessa jääpalloilussa 1970-luvulla alkoi toisen oululaisseuran, Oulun Luistinseuran, nousu. OLS on saavuttanut historiansa aikana 16 Suomen-mestaruutta. 1990-luvulla Suomen kärkijoukkueiden joukkoon nousi Tornion Palloveikot, joka on ollut 2000-luvulla menestynein suomalainen jääpalloseura saavuttamalla kuusi SM-kultaa.

Vuonna 2008 tuli kuluneeksi 100 vuotta ensimmäisen jääpallon Suomen-mestaruuden ratkaisusta. Helsingissä pelatussa juhlafinaalissa Oulun Luistinseura voitti Tornion Palloveikot rangaistuslyöntien jälkeen. Koska muutama vuosi oli jäänyt pelaamatta Suomen-mestaruudesta, 100. mestaruuden voitti keväällä 2010 Helsingin IFK.

Sarjajärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bandyliigassa pelataan kymmenen joukkueen kaksinkertainen sarja. Sarja alkaa marraskuussa ja päättyy maaliskuussa. Runkosarjan kahdeksan parasta joukkuetta selviävät pudotuspeleihin.

Runkosarjan jälkeen muodostetaan kahden lohkon ottelukaavio, jossa jatko-otteluparit valitaan. A-lohkoon sijoitetaan runkosarjassa ensimmäiseksi sekä neljänneksi sijoittuneet ja B-lohkoon sijoitetaan toiseksi sekä kolmanneksi sijoittuneet joukkueet. Bandyliigan runkosarjan voittaja valitsee ensimmäisenä vastustajansa sijoille 5.–8. sijoittuneiden joukosta ja sen jälkeen Bandyliigan runkosarjan toinen ja kolmas valitsevat omat vastustajansa puolivälieriin. Neljänneksi sijoittuneelle jää viimeinen valitsematta jäänyt joukkue. Puolivälierät pelataan paras kolmesta -periaatteella, välierät paras viidestä.

Välierissä pelaavat vastakkain voittajat A-lohkon otteluista sekä voittajat B-lohkon otteluista. Finaalin selviytyvät voittajat ja häviäjät menevät pronssiotteluun. Finaali pelataan runkosarjassa paremmin sijoittuneen joukkueen kotikentällä ja se pelataan kerrasta poikki- menetelmällä.

Mikäli ottelutilanne puolivälierissä, välierissä, finaalissa tai pronssiottelussa on tasan varsinaisen peliajan jälkeen, ottelua jatketaan 2 x 10 minuutin jatkoajalla. Jatkoajalla on käytössä äkkikuolema periaate eli ottelu päättyy välittömästi maaliin. Mikäli ottelu on jatkoajan jälkeen tasan, suoritetaan rangaistuslyöntikilpailu.

Bandyliigaseurat kartalla

Tilastoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eniten jääpallon Suomen-mestaruuksia on voittanut Helsingin IFK 17 mestaruudella. Ykköspaikkaa piti hallussaan vuoteen 1995 asti Viipurin Sudet. Uusimpana joukkueena mestariluetteloon on lisätty Mikkelin Kampparit vuonna 2012.[2]

Eniten maaleja tehneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalintekijätilastoa on pidetty vuodesta 1963 lähtien. Runkosarjan tilastokärki kauden 2017-2018 jälkeen:

Sija Pelaaja Joukkue Maalit
1. Veikko Niemikorpi OPS, OLS, HIFK 692
2. Jari Vaattovaara ToPV 662
3. Harri Kauhanen WP-35 656
4. Marko Kilpeläinen OPS, OLS 633
5. Samuli Niskanen OPS, OLS 516
6. Matti Alatalo OLS 495
7. Pekka Vartiainen OLS, Akilles 439
8. Lasse Laakkonen WP-35, Akilles, HIFK 431
9. Igor Zolotarev ToPV, Kampparit 425
10. Arto Loukkola OPS, OLS 413
11. Rasmus Lindqvist Akilles 403
12. Petri Parviainen Akilles, Botnia, HIFK 392
13. Jarmo Kehusmaa Vastus, Botnia, ToPV 381
14. Janne Hauska Veiterä, WP-35, HIFK, Kampparit 370
15. Janne Koponen Veiterä, JPS, Botnia, HIFK 362
16. Seppo Laakkonen WP-35 348
17. Antti Laine JPS, HIFK, Kampparit 340
18. Lauri Söderström Botnia, HIFK 327
19. Lauri Arponen Narukerä 296
20. Jarmo Mällinen OPS, OLS 292

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Anttinen, Pekka: Sata vuotta oululaista jääpalloa, s. 7. Botnia-69 ry, 2006. ISBN 952-92-0998-3.
  2. Suomen Jääpalloliitto: Jääpallokirja 2012, s. 88. Suomen Jääpalloliitto, 2011. ISNN 0784-0411.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]