Siirry sisältöön

Bandyliigakausi 1996–1997

Wikipediasta
Bandyliiga 1996–1997
Joukkueiden määrä 11
Mestari Botnia
Toinen sija ToPV
Kolmas sija WP-35
Paras maalintekijä Jari Vaattovaara, ToPV (21)

  1996

1998  

Jääpallon Bandyliiga kaudella 1996-1997 pelattiin kahdessa vaiheessa. Ensin pelattiin yksinkertainen alkusarja, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta pelasivat kaksinkertaisen valioliigan, jossa joukkueiden runkosarjan keskinäisten ottelujen tulokset jäivät voimaan. Loput joukkueet pelasivat bandyliigan jatkosarjassa, jossa pelasi lisäksi 1.divisioonan parhaat joukkueet. Valioliigan kuusi parasta ja jatkosarjan kaksi parasta selviytyivät pudotuspeleihin. Sarjasysteemi mahdollisti sen, että teoriassa 1.divisioonan seurakin saattoi voittaa mestaruuden.

Liiga pelattiin 11 joukkueen kesken, edellisen kauden liigajoukkueista puuttui PaSa Bandy. Bandyliigan runkosarjaa hallitsivat Suomen jääpallon huipulle nousseet joukkueet, ToPV oli ykkönen ja Narukerä kakkonen. ToPV:n menestystä ei enää voinut pitää yllätyksenä, se lähtikin kauteen yhtenä mestarisuosikkina. Valioliigassa Botnia kuitenkin ohitti molemmat joukkueet ja sijoittui ykköseksi. Sarjan kärkinelikko Botnia, ToPV, WP-35 ja Narukerä erottuivat sarjassa selkeästi muista, ja kaikki neljä selviytyivät myös välieriin selvillä voitoilla puolivälierävastustajistaan.

Välierät muotoutuivat jännittäviksi. Edelliskauden finalistit WP-35 ja ToPV kisasivat toisesta finaalipaikasta. Kaikki ottelut päättyivät kotivoittoihin, joten ToPV eteni finaaliin voitoin 2-1. Toisessa välieräparissa Botnian ja Narukerän kesken päädyttiin myös kotivoittoihin kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Kolmannessa ratkaisevassa ottelussa ratkaisu haettiin jatkoajalta asti, Botnia meni lopulta 5-3 voitollaan finaaliin, ja ensimmäistä kertaa mitalipeleihin selvinnyt Narukerä jäi pronssiotteluun.

Pronssiottelussa WP-35 otti pronssit 3-1 voitolla. Loppuottelu Botnian ja ToPV:n kesken muotoutui jännittäväksi. Botnia oli parempi maalein 4-3, ja jätti torniolaiset hopealle.

Bandyliigan jatkosarjassa 1.divisioonan seura Kulosaaren Vesta osoitti olevansa liigatasoa, ja nousi ensimmäistä kertaa historiansa aikana ylimmälle sarjatasolle. Jatkosarjassa Vesta jäi vain maalieron perusteella ulos puolivälieristä.


Joukkue O V T H Maalit P
Tornion Palloveikot1081157-2817
Porin Narukerä1071262-2715
Botnia-69, Helsinki1061354-3013
Porvoon Akilles1052345-4812
Warkauden Pallo -351051452-3711
Oulun Luistinseura1042438-4510
Helsingin IFK1042441-3510
Veitsiluodon Vastus1041524-419
Lappeenrannan Veiterä1041551-589
Oulun Palloseura1020823-634
Jyväskylän Seudun Palloseura10001020-570

Kahdeksan parasta valioliigaan, kolme heikointa jatkosarjaan.

Joukkue O V T H Maalit P
Botnia-69, Helsinki211524134-6932
Tornion Palloveikot211434123-8231
Warkauden Pallo -35211416127-8129
Porin Narukerä211038101-7123
Oulun Luistinseura21721270-11416
Helsingin IFK21631274-8615
Veitsiluodon Vastus21621361-10914
Porvoon Akilles21321659-1408

Kuusi parasta puolivälieriin.

Bandyliigan jatkosarja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joukkue O V T H Maalit P
Lappeenrannan Veiterä10811103-4017
Oulun Palloseura1061366-3013
Kulosaaren Vesta1061354-3513
Jyväskylän Seudun Palloseura1051462-4311
Mikkelin Kampparit1030738-776
Kellon Lyönti10001018-1160

Kaksi parasta puolivälieriin.

Puolivälierät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joukkue #1 Voitot Joukkue #2 Ottelu 1 Ottelu 2 Ottelu 3
Botnia2-0Oulun Palloseura7-08-3-
Warkauden Pallo -352-0Helsingin IFK6-16-1-
Porin Narukerä2-0Oulun Luistinseura11-24-2-
Tornion Palloveikot2-0Lappeenrannan Veiterä5-311-2-
Joukkue #1 Voitot Joukkue #2 Ottelu 1 Ottelu 2 Ottelu 3
Botnia2-1Porin Narukerä4-65-15-3 ja.
Tornion Palloveikot2-1Warkauden Pallo -354-67-34-2

Pronssiottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Warkauden Pallo -353–2Porin Narukerä

Lauantaina 15. maaliskuuta klo 12.00 Helsinki, Oulunkylä.[1]

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Botnia4–3Tornion Palloveikot

Lopulliset sijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Joukkue
1.Botnia-69
2.Tornion Palloveikot
3.Warkauden Pallo -35
4.Porin Narukerä

Pistepörssin voitti WP-35:n Sami Laakkonen.[2]

Suomen mestarit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Botnia-69: Ron Johnsson, Tomi Lehto, Jukka Korhonen, Iivo Wegelius, Tero Kumela, Timo Partanen, Petri Parviainen, Tuukka Tieksola, Jukka-Pekka Anttinen, Mikko Hiltunen, Marko Priitsku, Jukka Vauhkonen, Jari Hattunen, Jani Kaukolehto, Petri Laakso, Pauli Tammela, Teemu Hankala, Stefan Kämpe, Olli Snellman ja Tapio Tarvainen. Valmentaja: Pertti Koponen.