Ari Lahti (toimitusjohtaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ari Lahti (s. 1963[1] Leppävirta[2]) on rahoituskonserni Icecapitalin perustajaosakas[3] ja toimitusjohtaja[4], sekä Kuopion Palloseuran pääomistaja. Maaliskuussa 2010 Lahdesta tuli myös Turo Tailorin vähemmistöosakas[5]. Hän on toiminut Suomen Palloliiton puheenjohtajana tammikuusta 2018 alkaen.[6] Koulutukseltaan hän on valtiotieteen lisensiaatti[4].

Lahden nykyisiin luottamustehtäviin kuuluvat Wulff-yhtiöiden (ent. Beltton) hallituksen puheenjohtajuus (2000–) sekä Veikkauksen hallituksen jäsenyys (2002–).[1] Hän on toiminut aikaisemmin muun muassa Veikkausliigaa hallinnoivan Jalkapalloliiga ry:n hallituksen puheenjohtajana[7] sekä Helsingin Arvopaperipörssin hallituksessa[2].[4]

Lahti oli vuosina 2013–2018 mukana Nelosen Leijonan luola -tv-ohjelmassa yhtenä sijoittajana.[8]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lahti on syntynyt Sorsakoskella, jossa hänen isänsä työskenteli Hackmanilla[2]. Sorsakoskelta perhe muutti pian Leppävirralle, jossa Lahti kävi ala-asteen[2]. Tämän jälkeen perhe siirtyi Kuopioon, jossa Lahti kävi Minarissa yläasteen ja vuoden lukiota, ennen kuin lähti 1977 suorittamaan stipendin turvin lukion loppuun Atlantic Collegessa Walesissä.[2]

Lahti palasi Walesistä Suomeen opiskelemaan kansantaloutta ja oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Hän valmistui kuitenkin valtiotieteellisestä, josta hänen tuorein tutkintonsa on valtiotieteen lisensiaatti.[2]

Pankkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luottamustehtäviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lahti on toiminut pitkään jalkapallon parissa. Kuopion Palloseura Oy:n hallituksen lisäksi hän on toiminut myös Veikkausliigaa hallinnoivan Jalkapalloliiga ry:n hallituksen puheenjohtajana (1997–2000[2]).

Kun Kuopion Palloseura oli talousvaikeuksissa 1990-luvun lopussa, Lahti lähti perustamaan KuPS Oy:tä (1998). Hänen käsiinsä päätyi 20–25 % uuden yhtiön osakkeista ja hallituspaikka.[2]

Vuoden 2006 lopussa Lahti pelasti Kuopion Palloseura Oy:n toistamiseen yhtiötä uhanneelta konkurssilta sijoittamalla yhtiöön yli 200 000 euroa[12] aikaisempien sijoituksensa lisäksi (antoi merkintätakauksen koko osakeannin osalta[13]). Lisäinvestoinnin myötä hänestä tuli yhtiön suurin omistaja ja sen hallituksen puheenjohtaja. Hän omistaa osakkeista 94,98 %[2], 5 % omistaa Jukka Pitkänen ja loput 0,02 % omistaa 30 pienosakasta – toisin sanoen ennen kyseistä rahoituskierrosta osakkeita omistaneet muut henkilöt. Sijoitustaan KuPSiin Lahti kuvaili "pikkupojan unelmaksi"[12].[14]

Vuonna 2009 Lahti oli Suomen Palloliiton puheenjohtajavaalin ehdokasasettelun kärkinimien joukossa. Hän kuitenkin päätti vetäytyä kisasta Sauli Niinistön ehdokkuuden vahvistuttua. Tässä yhteydessä Lahti tuki julkisesti Niinistöä puheenjohtajaksi.[15]

Lahdella ei itsellään ole kilpataustaa jalkapallossa[7]. Hän kertoo perineensä urheiluinnostuksen isältään, joka oli aikoinaan SM-sarjatason painija[2]. Kuopiossa kuvioihin tuli jalkapallo, ja Olli Rehn veti hänet mukaan jalkapallon järjestötoimintaan[2]. Rehn oli Lahden edeltäjä Jalkapalloliiga ry:n hallituksen puheenjohtajana[10].

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallon lisäksi Lahti harrastaa golfia[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c hallitus ja corporate governance Beltton.fi: Wulff-yhtiöt Oyj. Viitattu 6.12.2008. [vanhentunut linkki]
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Heiskanen, Markku: Rahaa mennyt 400 000 – 500 000. Viikkosavo, 18.4.2007, s. 19. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 5.12.2008. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Rantanen, Esko: Aktia ja Icecapital ahnaina Talouselämä. Viitattu 6.12.2008. [vanhentunut linkki]
  4. a b c Ari Lahti Icecapital. Arkistoitu 24.6.2003. Viitattu 5.12.2008.
  5. Toimiva johto ostaa Turo Tailorin Turo Tailor. Arkistoitu 3.5.2011. Viitattu 15.3.2010.
  6. Liittohallitus, Palloliitto (Arkistoitu – Internet Archive) 10.3.2018
  7. a b c Ari Lahti seuraa Olli Rehniä jalkapalloliigan puheenjohtajaja Turun Sanomat. 6.11.1997. Viitattu 5.12.2008. [vanhentunut linkki]
  8. Tässä ovat uudet leijonat! Heillä on rahaa, raudan lujaa bisnesosaamista, mutta vain hetki aikaa sinulle Nelonen.fi. Viitattu 5.4.2020. (englanniksi)
  9. Icecapital-konserni Icecapital. Arkistoitu 3.11.2007. Viitattu 5.12.2008.
  10. a b Mandatum Pankkiiriliikkeen johtoon Jaakko Niemelä – Ari Lahti erosi Taloussanomat. 13.8.1999. Viitattu 5.12.2008. [vanhentunut linkki]
  11. ELO-säätiön hallitus ELO-säätiö. Arkistoitu 22.8.2019. Viitattu 22.8.2019.
  12. a b Ari Lahti pelastaa KuPS:n osakeyhtiön Turun Sanomat. 2.12.2006. Viitattu 5.12.2008.
  13. Ari Lahti pelastaa KuPS Oy:n 1.12.2006. Suomen Palloliitto Itä-Suomen piiri. Viitattu 5.12.2008. [vanhentunut linkki]
  14. Koistinen, Wesa: Ari Lahti seisoo jämäkästi KuPS:n takana Savon Sanomat. 15.10.2008. Viitattu 5.12.2008. [vanhentunut linkki]
  15. Palloliiton pj-kilpa: Lahti vetäytyi, Enckelman haastaa yhä Niinistön Helsingin Sanomat. 24.8.2009. Viitattu 1.9.2009.