André Masséna

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
André Masséna, kopio Antoine-Jean Grosin vuonna 1814 maalaamasta muotokuvasta.

André Masséna, Rivolin herttua, Esslingin ruhtinas (6. toukokuuta 1758 Nizza, Sardinian kuningaskunta4. huhtikuuta 1817 Pariisi, Ranska)[1] oli ranskalainen sotilas ja Ranskan marsalkka, joka toimi komentajana Ranskan vallankumoussodissa sekä Napoleonin sodissa.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vallankumoussotien aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Masséna oli kauppiaan poika, joka jäi orvoksi kuusivuotiaana ja vietti nuoruudessaan neljä vuotta merillä. Hän ei ollut Ranskan kansalainen, sillä hänen synnyinkaupunkinsa Nizza ei vielä tuolloin kuulunut Ranskalle. Hän liittyi vapaaehtoisena Ranskan armeijan italialaisrykmenttiin vuonna 1775 ja yleni kaksi vuotta myöhemmin kersantiksi.[2][1] Hän erosi armeijasta hieman ennen Ranskan vallankumouksen puhkeamista vuonna 1789 ja asettui kauppiaaksi Antibesiin, mutta liittyi siellä pian uuteen Ranskan kansalliskaartiin. Masséna liittyi vuonna 1791 Varin 2. vapaaehtoispataljoonaan, jossa hänestä tuli seuraavana vuonna everstiluutnantti. Hän osallistui syksyllä 1792 Levensin kaupungissa puhjenneen vastavallankumouksellisen kapinan kukistamiseen, minkä jälkeen hänen pataljoonansa liitettiin Italian-armeijaan. Masséna ylennettiin elokuussa 1793 prikaatinkomentajaksi ja pian prikaatikenraaliksi. Hänet määrättiin suorittamaan kenraali Jean-Jacques Dortomanin pidätys. Osallistuttuaan Toulonin piiritykseen sen loppuvaiheessa hänet ylennettiin joulukuussa 1793 divisioonakenraaliksi.[2]

Tammikuusta 1794 alkaen Masséna toimi Italian-armeijan oikean siiven komentajana taisteluissa itävaltalaisia vastaan. Hän osallistui Saorgion taisteluun, valtasi Garession, Col de Tenden solan ja Degon. Hän joutui jättämään tehtävänsä sairauden vuoksi joulukuussa 1794, mutta palasi huhtikuussa 1795, ja osallistui marraskuussa 1795 Loanon taisteluun.[2] Taitavasti joukkojaan vaikeassa maastossa liikutelleesta Massénasta tuli yksi kenraali Napoléon Bonaparten luotetuimmista upseereista, kun tämä keväällä 1796 otti Italian-armeijan komentoonsa.[1] Masséna taisteli Bonaparten rinnalla muun muassa Montenotten, Degon, Lodin, Lonaton, Castiglionen, Bassanon, Caldieron ja Arcolen taisteluissa.[2] Hän oli keskeisessä roolissa tammikuussa 1797 peräkkäisinä päivinä käydyissä voitokkaissa Rivolin ja La Favoriten taisteluissa, minkä johdosta Bonaparte antoi hänelle lempinimen l’enfant chéri de la victoire (”voiton rakas lapsi”).[2][3] Bonaparten solmittua Leobenin välirauhan keväällä 1797 Masséna lähetettiin Pariisiin.[2]

Zürichin taistelu 25. syyskuuta 1799, François Bouchot’n historiamaalaus vuodelta 1837. Kenraali Masséna keskellä ratsailla.

Ranskan valloitettua helmikuussa 1798 Kirkkovaltion Masséna lähetettiin komentamaan Rooman miehitysjoukkoja, mutta hän onnistui huonolla käytöksellään vain viikossa suututtamaan sotilaansa niin pahasti, että nämä nousivat kapinaan häntä vastaan, jolloin hän joutui eroamaan.[2][1] Sen jälkeen hän vetäytyi palveluksesta, kunnes hänet elokuussa 1798 nimitettiin Mainzin armeijan komentajaksi.[2] Joulukuussa 1798 Massénasta tuli Sveitsiin sijoitettujen joukkojen komentaja, aluksi kenraali Jean-Baptiste Jourdanille alistettuna.[4][2] Masséna aloitti maaliskuussa 1799 hyökkäyksen Graubündeniin ja valtasi Churin. Jourdanin erottua myös Tonavan-armeija annettiin huhtikuussa Massénan komentoon, minkä jälkeen hän vastasi koko Ranskan itärintamasta. Masséna oli aluksi puolustuskannalla itävaltalaisia vastaan (Zürichin ensimmäinen taistelu), mutta syksyllä 1799 hän onnistui estämään Sveitsiin edenneitä kahta vihollisarmeijaa yhdistämästä voimiaan ja uhkaamasta Ranskaa. Hän löi syyskuussa ensin kenraali Aleksandr Korsakovin komentamat venäläis-itävaltalaiset joukot Zürichin toisessa taistelussa ja pakotti sitten Sankt Gotthardin solan läpi työntyneen, marsalkka Aleksandr Suvorovin komentaman toisen venäläisarmeijan perääntymään.[2][1][4]

Kun Napoleon Bonaparte marraskuun 1799 vallankaappauksen myötä siirtyi konsuliksi, hän järjesti ensi töikseen Massénan nimityksen Italian-joukkojen komentajaksi. Italiaan saavuttuaan Masséna siirsi päämajansa Nizzasta Genovaan ja onnistui palauttamaan joukkojen rapistuneen taisteluhengen. Keväällä 1800 vastahyökkäyksen tehneet itävaltalaiset piirittivät Genovaa 21. huhtikuuta alkaen brittiläisen laivaston tuella. Masséna piti pintansa 4. kesäkuuta saakka, jolloin hänen oli antauduttava, mutta hänen vastarintansa voitti riittävästi aikaa Napoleonille, joka kiiruhti toisen armeijan kanssa Italiaan ja löi itävaltalaiset kymmenen päivää myöhemmin Marengon taistelussa.[2][1] Lisäksi Genovan antautumissopimus salli Massénan armeijalle vapaan poistumisen, joten se ei jäänyt vihollisen vangiksi.[2][4] Napoleon nimitti Massénan nyt molempien Italiaan saapuneiden armeijoiden yhteiseksi komentajaksi, mutta hän joutui eroamaan jo elokuussa 1800, kun häntä syytettiin ryöstelystä ja joukkojensa huonosta kohtelusta.[2]

Napoleonin sotien aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rueiliin asettunut Masséna oli vuosina 1803–1807 Seinen edustajana Ranskan lainsäätäjäkunnassa.[4] Napoleon ylensi hänet vuonna 1804 marsalkaksi. Masséna kutsuttiin takaisin palvelukseen ja Jourdanin tilalle Italian-armeijan komentajaksi elokuussa 1805. Hän valtasi Veronan ja kohtasi itävaltalaiset lokakuussa tuloksettomassa Caldieron taistelussa. Masséna ei tällä kertaa saavuttanut suuria voittoja, mutta hän onnistui estämään arkkiherttua Kaarlen komentamaa armeijaa marssimasta Italian läpi Itävallan muiden joukkojen avuksi. Helmikuussa 1806 Masséna valtasi Capuan ja Napolin kukistaen koko Napolin kuningaskunnan, mikä mahdollisti Napoleonin veljen Joseph Bonaparten tulon Napolin kuninkaaksi.[2][3][4] Sen jälkeen Masséna piiritti Gaetan ja ajoi brittiläiset maihinnousujoukot pois Calabriasta.[2][1] Vuonna 1807 hän oli V armeijakunnan komentajana päärintamalla Itä-Preussissa, mutta vetäytyi jälleen palveluksesta Tilsitin rauhan jälkeen. Hänelle annettiin vuonna 1808 Rivolin herttuan aatelisarvo osoituksena hänen ansioistaan vuoden 1797 taistelussa.[2][3]

Viidennen liittokunnan sodan puhjettua vuonna 1809 Massénasta tuli IV armeijakunnan komentaja itävaltalaisia vastaan sotineessa Napoleonin komentamassa armeijassa. Hän osallistui huhtikuussa Landshutin ja Eckmühlin taisteluihin. Wienin lähellä 21.–22. toukokuuta 1809 käydyssä tappiollisessa Aspern-Esslingin taistelussa Massénan joukot puolustivat Aspernia, kunnes Napoleon määräsi ne perääntymään takaisin Tonavan yli. Masséna haavoittui lievästi perääntymisen aikana. Voittoisassa Wagramin taistelussa 5.–6. heinäkuuta hänen armeijakuntansa muodosti ranskalaisten vasemman siiven, joka joutui ottamaan vastaan itävaltalaisten hyökkäyksen.[2][3][1] Aivan sodan lopussa hän toi vielä joukkonsa marsalkka Auguste de Marmontin avuksi Znaimin taistelussa.[4] Näiden saavutusten kunniaksi Massénalle annettiin tammikuussa 1810 Esslingin ruhtinaan aatelisarvo.[1]

Huhtikuussa 1810 Napoleon taivutteli huonokuntoisen ja väsyneen Massénan ryhtymään komentajaksi Portugaliin. Hänen armeijansa valtasi heinäkuussa Ciudad Rodrigon ja elokuussa Almeidan, mutta hävisi syyskuussa Buçacon taistelun kenraali Arthur Wellesleyn brittijoukoille.[2][1] Masséna pakotti lopulta Wellesleyn peräytymään, mutta brittien Torres Vedrasiin rakentama puolustuslinja pysäytti ranskalaisten etenemisen ennen Lissabonia. Muonatarvikkeiden ehtyessä Masséna määräsi maaliskuussa 1811 perääntymisen, jolloin Wellesleyn armeija aloitti vastahyökkäyksen.[2][4] Yrittäessään vapauttaa Almeidaa brittien piirityksestä Masséna kärsi toukokuussa 1811 tappion Espanjan puolella käydyssä Fuentes de Oñoron taistelussa, minkä jälkeen Napoleon korvasi hänet marsalkka Marmontilla.[2][1] Masséna ei tämän jälkeen enää saanut merkittäviä komentajantehtäviä, mutta hänet nimitettiin vuonna 1813 Toulonin kuvernööriksi.[2][3]

Napoleonin luovuttua vuonna 1814 kruunusta Masséna asettui tukemaan Bourbonien valtaanpaluuta. Vuoden 1815 satapäiväisen keisarikunnan aikana Napoleon kutsui Marseillessa divisioonankomentajana olleen haluttoman Massénan Pariisiin ja antoi hänelle päärinarvon, mutta ei muita tehtäviä.[2][1][3] Napoleonin toisen kukistumisen jälkeen Masséna oli muutaman päivän Pariisin kuvernöörinä aina Bourbonien vallan palauttamiseen asti.[4] Hänet nimitettiin jäseneksi sotaoikeuteen, jonka oli tarkoitus tuomita Napoleonia tukenut marsalkka Michel Ney kuolemaan, mutta oikeus ei suostunut antamaan tuomiota.[2]

Vuonna 1817 kuollut Masséna haudattiin Père-Lachaisen hautausmaalle Pariisiin.[4] Hänen nimensä on kaiverrettu Pariisin Riemukaareen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l André Masséna, duc de Rivoli, prince d'Essling (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 25.11.2018.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Nathan D. Jensen: Marshal André Masséna (englanniksi) Frenchempire.com. Viitattu 25.11.2018.
  3. a b c d e f Nordisk familjebok (1912), s. 1191 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 25.11.2018.
  4. a b c d e f g h i MASSENA, André (englanniksi) Napoleon.org. Viitattu 25.11.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]