Michel Ney
Michel Ney (10. tammikuuta 1769 Saarlouis – 7. joulukuuta 1815 Pariisi) oli ranskalainen marsalkka, joka osallistui Ranskan suureen vallankumoukseen sekä Napoleonin sotiin. Ney oli yksi Napoleonin kuuluisimmista marsalkoista.[1] Napoleon nimitti Neyn vuonna 1808 Elchingenin herttuaksi ja vuonna 1812 Moskovan ruhtinaaksi. Nämä arvonimet Ney sai voittamistaan merkittävistä taisteluista.[2]
Sotilasuran alku ja vallankumoussodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ney oli alun perin paikallisen lakimiehen oppipoikana, mutta karkasi vuonna 1788 liittyäkseen husaarirykmenttiin. Hänen tilaisuutensa tarjoutui vallankumoussodissa, joissa hän taisteli Valmyn ja Jemappesin ensimmäisistä taisteluista vuonna 1792 aina ensimmäisen tasavallan viimeiseen taisteluun Hohenlindenissä vuonna 1800. Ney osoittautui taistelukentillä rohkeaksi, ja alkoi yletä sotilasurallaan. Hohenlindenissä Ney taisteli jo divisioonan kenraalin arvoisena.[1]
Keisarikunnan palveluksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuotta ennen tuota taistelua Napoleon, jonka alaisuudessa Ney ei ollut koskaan palvellut, oli noussut Ranskan valtiaaksi. Toukokuussa 1801 Ney kutsuttiin esiteltäväksi ensimmäiselle konsulille Tuileries’n palatsiin. Napoleonin puoliso Joséphine de Beauharnais otti Neyn hyvin vastaan ja löysi hänelle vaimon, Aglaé Auguién, joka oli yksi Joséphinen hovineidoista ja korkean virkamiehen tytär. Heidät vihittiin Versailles'n lähellä sijaitsevan Auguién linnan kappelissa. Vaikutusvaltaisten uusien suhteidensa ansiosta Neystä tuli 33-vuotiaana osa konsulaatin sosiaalista ja sotilaallista lähipiiriä.[1]
Kun rauha Englannin kanssa kariutui ja Napoleon oli kokoamassa armeijaa Kanaalin rannikolla, Ney pyysi päästä palvelukseenja sai VI armeijakunnan komentoonsa. Vuoden 1804 alussa, kun poliisi paljasti emigranttirojalistien juonen Napoleonin sieppaamiseksi tai murhaamiseksi ja Bourbonien palauttamiseksi valtaistuimelle, Neyn ystävää, kenraali Moreauta epäiltiin osalliseksi juoneen, ja hän joutui muiden väitettyjen salaliittolaisten kanssa julkiseen oikeudenkäyntiin. Napoleon muutti Moreaun kahden vuoden tuomion karkotukseksi. Toukokuun 19. päivänä 1804, päivä sen jälkeen, kun Napoleon oli julistautunut Ranskan perinnölliseksi keisariksi, hän elvytti entisaikojen sotilasarvot, ja 14 kenraalia, Ney mukaan lukien, nimitettiin keisarikunnan marsalkoiksi.[1]
Sotatantereella Ney saavutti ensimmäisen voittonsa Elchingenissä lokakuussa 1805, minkä vuoksi hänet nimitettiin Elchingenin herttuaksi vuonna 1808. Vajaat kaksi kuukautta myöhemmin Napoleon kukisti miesvahvuudeltaan suuremman venäläis-itävaltalaisen armeijan Austerlitzin taistelussa. Ney osallistui aktiivisesti Preussin kukistamiseen Jenan taistelussa vuonna 1806 ja venäläisten kukistamiseen Eylaussa ja Friedlandissa vuonna 1807. Kun hänet lähetettiin Espanjaan vuonna 1808, Neyn henkilökohtaisen urheuden maine säilyi ennallaan, mutta samalla hän tuli tunnetuksi herkkähipiäisenä ja temperamenttisena komentajana, jota yleisesikunnan oli vaikea sovittaa omiin taktisiin suunnitelmiinsa. Neyn impulsiivisuus lähenteli toisinaan niskoittelua, mikäli käskyt eivät tulleet suoraan keisarilta itseltään. Koska Napoleon johti Espanjan operaatioita etäältä, Ney riiteli kaikkien esimiestensä kanssa, ja alkuvuodesta 1811 hänet lähetettiin kotiin.[1]
Napoleonin vuoden 1812 Venäjän sotaretki palautti Neyn entisen aseman. Borodinon taistelun jälkeisenä aamuna Napoleon teki Neystä Moskovan ruhtinaan. Grande Arméen joutuessa perääntymään Moskovasta Ney komensi jälkijoukkoa, jossa hän oli jatkuvasti alttiina venäläisten tykistötulelle ja lukuisille kasakkahyökkäyksille. "Hän on rohkeimmista rohkeimpia", Napoleon sanoi, kun Ney, jota oli viikkojen ajan pidetty kadonneena, lopulta liittyi jäätyneen ja kutistuneen Grande Arméen pääjoukkoon.[1]
Napoleon luopuu vallasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1813 Euroopan sotaretkien aikana Ney joutui taistelemaan entisiä ystäviään vastaan. Moreau oli palannut maanpaosta Yhdysvalloista tsaari Aleksanteri I:n sotilasneuvonantajaksi. Ranskalainen tykinkuula tappoi hänet Dresdenin ulkopuolella. Leipzigissa Ney haavoittui ja hänet oli lähetettävä kotiin. Lyödyt armeijat taistelivat tiensä takaisin Saksan halki Ranskaan, jossa Napoleon aloitti uuden sotaretken sivuuttaen kaikki pyynnöt rauhasta. Itä-Ranskassa komentajana toiminut Ney järjesti partisaanisodan, jonka hän oli oppinut vallankumoussodissa.[1]
Napoleon keskitti jäljellä olevat joukkonsa Fontainebleaussa taistellakseen liittoutuneita vastaan Pariisissa, mutta Ney kertoi itsensä sekä muiden marsalkkojen puolesta, että armeija ei marssisi. "Armeija tottelee minua", Napoleon sanoi. Ney vastasi "Sire, armeija tottelee kenraalejaan." Napoleon joutui luopumaan vallasta. Ney sen sijaan säilytti sotilasarvonsa ja arvonimensä ja vannoi uskollisuudenvalan Bourbonien kuningassuvulle.[1]
Satapäiväinen keisarikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Napoleonin luovuttua vallasta Ney siirtyi kuningas Ludvig XVIII:n palvelukseen. Maaliskuun 1. päivänä 1815 Napoleon palasikin Elbalta jälleen Ranskaan. Ney, joka oli määrätty ottamaan komentoonsa Besançonin alue, sanoi kuninkaalle, että "tuo mies ansaitsee tulla takaisin Pariisiin rautahäkissä".[1]
Ney huomasi kuitenkin, että hänen sotilaspiirinsä väestö suhtautui Bourboneihin erittäin vihamielisesti. Saatuaan viestejä Napoleonilta hän ilmoittikin päätöksestään liittyä keisarin puolelle, ja hänen sotilaansa ja kansa hurrasivat hänelle riemuiten. Kuningas pakeni Pariisista, ja Napoleon palasi Tuileriesiin. Ney vietti tuon ajan enimmäkseen tyytymättömänä eläkkeellä maaseututilallaan. Hän näki Napoleonia vain vähän, kunnes kolme päivää ennen Waterloon taistelua Ney kutsuttiin palvelukseen. Hänet määrättiin johtamaan vasenta siipeä englantilaisia vastaan. Napoleon puolestaan johti oikeaa siipeä preussilaisia vastaan, jotka hän kukisti Lignyssä. Neyn toiminta Waterloon taisteluissa on edelleen kiistanalainen. Hän komensi taistelussa ratsuväkeä, joka teki tuhoon tuomitun hyökkäyksen lordi Uxbridgen skottijalkaväkeä vastaan. Lisäksi Ney toimi "vanhan kaartin" päällikkönä.[1]
Oikeudenkäynti ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bourbonien toisen paluun jälkeen Ney yritti paeta maasta, mutta hänet tunnistettiin ja pidätettiin syrjäisessä kolkassa Lounais-Ranskassa. Hän joutui ensin sotaoikeuteen, mutta kieltäytyi tunnustamasta sen toimivaltaa ja vaati oikeutta tulla korkeamman oikeusasteen tuomitsemaksi. Kuten hän oli odottanutkin, hänet tuomittiin kuolemaan yhdessä Ranskan historian kiistanalaisimmista oikeudenkäynneistä. Teloitusryhmä ampui Neyn 7. joulukuuta 1815 Luxemburgin puutarhassa.[1] Tarinoiden mukaan Ney antoi itse teloitusryhmälle käskyn ampua.[2]
Michel Ney on haudattu Pariisin Père Lachaisen hautausmaalle.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
