Åselen kunta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Åselen kunta
vaakuna
vaakuna
Åsele Municipality in Västerbotten County.png
Valtio Ruotsin lippu Ruotsi
Lääni Västerbottenin lääni
Maakunta Lappi
Keskustaajama Åsele
Kuntakoodi 2463
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 4 223,52 km²
Väkiluku (31.12.2015)  ([2]) 2 832
 – Tiheys 0,7 as./km²









Maisemaa Björnlandetin kansallispuistosta.

Åselen kunta (ruots. Åsele kommun) on Västerbottenin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Lappiin. Kunnan keskustaajama on Åsele.[3]

Kunnan maapinta-ala on 4 223,52 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 2 832 henkeä (31.12.2015).[2]

Åselen kunnassa sijaitsee Björnlandetin kansallispuisto (11,3 km²) ja Fredrikaan aiotaan rakentaa Euroopan suurin buddhalainen temppeli.

Vuonna 2007 kunnassa oli 7,49 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 0,2 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset Åselen asukkaat olivat saamelaisia. Gafselen kylään saapui ensimmäiset uudisasukkaat olivat Nils Andersson ja hänen vaimonsa Brita. He pakenivat Suomesta vuonna 1674 sotaa pakoon.

Aikaisemmin vuonna 1799 Fredrikaan perustettu seurakunta sai nimensä Ruotsin kuningattaren Frederica Dorothea Wilhelminan ensimmäisen etunimen mukaan. Naapuriseurakunnat Dorotea ja Vilhelmina saivat nimensä muiden etunimien mukaan. Åsele halusi pitää oman nimensä.

Kuntajaon kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1862 kunnallislakien astuessa voimaan Åselen pitäjästä tuli Åselen maalaiskunta. Kunnan nykyinen keskustaajama Åsele (nimenä myös Åsele kyrkoplats) oli taajaväkinen yhdyskunta kunnan sisällä vuosina 1901–1958. Se lakkautettiin vuonna 1959, jolloin koko maalaiskunta muutettiin Åselen kauppalaksi. Tämän jälkeen Ruotsiin ei enää perustettu uusia kauppaloita. Vuoden 1971 kauppala muutettiin Åselen kunnaksi. Åseleen liitettiin vuonna 1974 vielä Fredrikan ja Dorotean kunnat. Nykyiset rajansa kunta sai vuonna 1980, jolloin Dorotea erotettiin jälleen omaksi kunnakseen.

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Åselen kunnan väestönkehitys 1950–2010
Vuosi Asukkaita
1950
  
7 664
1955
  
7 553
1960
  
7 341
1965
  
6 316
1970
  
5 297
1975
  
4 895
1980
  
4 719
1985
  
4 342
1990
  
4 114
1995
  
4 012
2000
  
3 624
2005
  
3 322
2010
  
3 039
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[6]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[7]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 320 11,3
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 24 0,8
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 85 3,0
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 2 403 84,9

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 28 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 0,9 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 1,5 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 31 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 0,7 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 156 323 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 64 000 kruunua.[11]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]

  • 0–17-vuotiaat: 17,2 %
  • 18–64-vuotiaat: 52,6 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 30,2 %

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 8,7 8,8
  jalostus 17,7 19,6
  palvelut 71,5 69,7
  tuntematon 2,0 1,8
  Työpaikkoja ja työllisiä 1 145 1 245
  työpaikkaomavaraisuus 92,0

Taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnassa on 2 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 66,2 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 1 026 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]

# Taajama Väkiluku
(31.12.2010)
1 Åsele 1 809
2 Fredrika 215

Kunnan keskustaajama on lihavoitu.

Entiset pientaajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[17]

Kunnanvaltuusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, maakäräjäkuntien valtuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Åselen kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien. Dorotean kunta sisältyy Åselen tuloksiin vuosina 1973–1976.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2014[18]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014
  Maltillinen kokoomus 2 2 2 2 2 1 2 2 2 1 1 0 0
  Keskustapuolue 10 9 6 6 6 6 7 5 6 7 4 0 3
  Liberaalit 6 6 3 2 2 2 2 1 1 1 2 2 1
  Kristillisdemokraatit 1 1 1 1 2 2 3 2 2 1 2 0 0
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 21 22 18 19 18 20 17 16 13 13 14 16 9
  Vasemmistopuolue 1 1 1 1 1 0 0 0 0 3 2 2 2
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
  Muut 0 0 0 0 0 0 0 5 7 5 6 11 16
  Yhteensä[19] 41 41 31 31 31 31 31 31 31 31 31 31 31

Vuoden 2010 kunnallisvaaleissa valtiopäivien ulkopuolella olevat ryhmät saivat Åselessa suhteellisesti enemmän ääniä kuin missään muussa Ruotsin kunnassa.[20] Åsele kommunlista sai kunnassa 34,3 prosentin kannatuksen muiden ryhmien jäädessä 0,2 prosenttiin.[21]

Piirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Åselen kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[22]

  • Åsele-Fredrika

Historialliset seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[23] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Fredrika
  • Åsele (Viska)

Kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b Folkmängd i riket, län och kommuner 31 december 2015 och befolkningsförändringar 2015 (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  3. Åsele Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Viitattu 5.7.2016.
  4. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  5. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  7. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  8. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  9. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  10. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  11. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  12. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  13. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  14. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  15. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  16. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  17. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  18. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2014 19.11.2014. Statistiska centralbyrån. Viitattu 19.11.2014. (ruotsiksi)
  19. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  20. Val till kommunfullmäktige - Röster Valmyndigheten. Viitattu 10.9.2012. (ruotsiksi)
  21. Val till kommunfullmäktige i Åsele - Röster Valmyndigheten. Viitattu 28.11.2012. (ruotsiksi)
  22. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  23. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Åselen kunta.