Zulumaa

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Zulumaa (aikaisemmin myös Sulumaa) on historiallinen nykyisen Etelä-Afrikan KwaZulu-Natalin provinssin alueella oleva pääasiassa zulujen asuttama alue[1], joka oli vuosina 1816—1897 itsenäinen kuningaskunta. Alue rajoittuu Intian valtamereen, Mosambikiin, Swazimaahan ja on kooltaan noin 25 900km².[2] Apartheidin aikana osittain samalle alueelle perustettiin alueellisesti hajanainen KwaZulun bantustan. Vuodesta 1994 Zulumaa on ollut yhden KwaZulu-Natalin provinssin piirikunnan nimi.

Alueen talous perstuu pääasiassa karjankasvatukseen. Tärkeimmät viljelykasvit ovat sokeriruoko ja puuvilla ja aleen merkittävimmät teollisuudenalat ovat sokerin valmistus ja paperiteollisuus. [2]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historiaa

Shaka vuonna 1824.

1700-luvun lopulla pohjoisten ngunien keskuudessa syntyi poliittisia levottomuuksia liiallisen väestönkasvun ja kaupallisen kilpailun seurauksena. Koska ngunien hallitsema rannikkoalue rajoittui Intian valtamereen, Lohikäärmevuoristoon ja eurooppalaisten hallitsemaan Kapmaahan, oli tarvittavan lisämaan hankkiminen mahdollista vain sisäisten sotien avulla. Ngunien väliset etniset yhteenotot johtivat uudenlaisen sotilaallisen ja hallinnollisen järjestelmän syntymiseen. "Mustaksi Napoleoniksi" kutsutun Shaka Zulun johdolla syntyikin vahva zuluvaltio.[3]

Ngunieheimot muodostivat aluksi kolme pääryhmää: Dingiswaoyn johtama Mtethwan, Sobhuzan johtama Ngwanen sekä Zwiden johtama Ndwandwen kuningaskunta. Vuoteen 1817 mennessä Zulumaan hallinnasta sotivat pääasiassa Zwide ja Dingiswaoy. Tämän sodan aikana Dingiswaoyn joukkojen tärkeimmäksi johtajaksi nousi Shaka. Shaka aloitti uudenlaisen Zulu-kuningaskunnan rakentamisen pääasiassa valloitusten avulla. Shakaa pidetään yhtenä Afrikan merkittävimmistä armeijan ja sodankäynnin organisoijista. Hän korvasi aikaisemmin aseina käytetyt pitkät heittokeihäät lyhyillä iskukeihäillä, joita voitiin käyttää taistelussa toistuvasti. Zulusoturit ryhtyivät lähestymään vihollista myös mahdollisimman hiljaa ja näkymättömissä ja yllättää sen äkillisellä rynnäköllä. Uuden sotataktiikan avulla Shaka löi pian Zwiden joukot.[4]

1820-luvun puoleen väliin mennessä Shaka hallitsi jo yli 100 000 ihmisen valtakuntaa ja hänen armeijassaan oli 40 000 miestä. Shaka keskitti vallan kuninkaan persoonaan ja hoviin ja peri heimopäälliköiltä veroja. Hän myös sijoitti armeijansa yksiköitä ympäri valtakuntaa taatakseen alueiden uskollisuuden. Shaka loi myös uudenlaisen kansallistunteen korostaessaan valtakuntansa "zulumaisuutta". Koko valtakunnan väestön katsottiin kuuluvan zulu-heimoon ja kaikkien alamaisten tuli osoittaa uskollisuutta suoraan kuninkaalle. Perinteisistä ngunijuhlista tehtiin valtakunnan virallisia festivaaleja ja perinteitä. Shakan onnistui näin luoda valtakuntaansa uudenlainen zuluidentiteetti, joka ylitti hänen alamaisinaan olleiden eri heimojen ja ryhmien alkuperäiset identiteetit.[5]

1820-luvun aikana Shaka laajensi valtakuntaansa nykyisen Mosambikin rajalle asti pohjoisessa, lännessä Lohikäärmevuorten taakse ja etelässä myöhemmän Transkein bantustanin rajoille asti. Hän toivotti myös brittiläiset kauppiaat alueelleen ja lähetti diplomaattisia lähetystöjä Englannin hoviin.[5]

[muokkaa] Mfecaneliike

Lesothon perustaja kuningas Moshoeshoe.
Pääartikkeli: Mfecaneliike

Shakan valloituksia pakoon lähti suuri joukko väestöä, joka muodosti niin sanotun Mfecaneliikkeen (suom. hajoaminen, tunnetaan myös sesothonkielisellä nimellä Difaqane ja Lifaqane) ja jonka vaikutukset tuntuivat Keski- ja Itä-Afrikassa saakka. Eri banturyhmien valtiollinen kehitys nopeutui ja Afrikkaan syntyi useita uusia kuningaskuntia kuten Ndebele ja Gaza sekä edelleen olemassa olevat Besotho (nykyinen Lesotho) ja Swazi (nykyinen Swazimaa).[4]

[muokkaa] Dingane ja Mpande

Vuonna 1828 Shakan velipuoli Dingane toteutti onnistuneen salajuonen Shakan salamurhaamiseksi ja nousi zulujen kuninkaaksi. Dinganen asema valtaistuimella ei kuitenkaan koko hänen valtakaudellaan ollut täysin vakaa.[6] Voortrekkerien ja zulujen välisessä Blood Riverin taistelussa buurit tuhosivat Andries Pretoriuksen johdolla suuren zuluarmeijan. Taistelun jälkeen zuluvaltakunta ajautui sisäpoliittiseen kriisiin ja hajosi. Dinganen velipuoli Mpande pakeni etelään tuhansien seuraajien kanssa voortrekkerien vasalliksi ja löi Dinganen joukot Magongon taistelussa 1840. Dingane pakeni ja murhattiin vuotta myöjemmin Ubombo-vuoristossa.[6]

[muokkaa] Zulukuningaskunnan kukistuminen

Pääartikkeli: Etelä-Afrikan siirtomaahistoria

Kaivannaisteollisuuden kehittymisen myötä Etelä-Afrikka koki muutoksia. Sisämaan rannikon satamiin yhdistävä rautatieverkko helpotti tavaroiden kuljettamista ja tehosti maataloutta ja rannikon satamakaupungit nauttivat taloudellisesta noususuhdanteesta timanttien tuoman vaurauden myötä. Mustien hallitsemat kuningaskunnat sisämaassa kukistettiin yksitellen ja liitettiin valkoisten hallitsemiin alueisiin. Näistä yhteenotoista merkittävin oli zulu-sota, jossa Isandlwanan taistelussa saavutetusta voitosta huolimatta zulu-valtio kukistettiin ja liitettiin Nataliin vuonna 1897.[7]

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Pieni tietosanakirja, Sulumaa, s. 361-362. WSOY, 1909–1919.
  2. ↑ 2,0 2,1 "Zululand." The Columbia Electronic Encyclopedia, Sixth Edition. Columbia University Press., 2003. Answers.com 28 Feb. 2008. http://www.answers.com/topic/zululand
  3. ↑ Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 168-169. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.
  4. ↑ 4,0 4,1 Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 169. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.
  5. ↑ 5,0 5,1 Rita M. Byrnes (ed.): South Africa - a country study: Shaka and the Rise of the Zulu State. Federal Research Division, Library of Congress, 1996.
  6. ↑ 6,0 6,1 "Dingane." Biographies. Answers Corporation, 2006. Answers.com 08 May. 2007. [1]
  7. ↑ The mineral revolution Etelä-Afrikan tasavalta. Viitattu 22.2. 2008. (englanniksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Zulumaa
Henkilökohtaiset työkalut