Mfecaneliike

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mfecaneliike (zulua, suom. hajoaminen, tunnetaan myös sesothonkielisellä nimellä Difaqane ja Lifaqane) oli joukko suuria kansainvaelluksia, jotka aiheutuivat Shaka Zulun valloituksia pakoon lähteneestä väestöstä. Mfecaneliikkeen vaikutukset tuntuivat Keski- ja Itä-Afrikassa saakka. Mfecaneliikkeen väestöhistorialliset vaikutukset ovat epäselviä. Aikaisemman tutkimuksen perusteella luultiin, että sen seurauksena suuret alueet Afrikassa autioituivat, mutta uudemman tutkimuksen mukaan tämä näkemys on ollut liioiteltu.[1] Mfecanen aikainen sekasorto mahdollisti myös buurien levittäytymisen pohjoisemmaksi 1830-luvulta alkaen ja loi pohjan apartheidin aikana esitetylle myytille buurien muuttamisesta "tyhjään maahan".[2]

Muut liikkeen vaikutukset ovat kuitenkin merkittäviä. Eri banturyhmien valtiollinen kehitys nopeutui ja Afrikkaan syntyi useita uusia kuningaskuntia kuten Ndebele ja Gaza sekä edelleen olemassa olevat Besotho (nykyinen Lesotho) ja Swazi (nykyinen Swazimaa).[1] Mfecane aiheutti alueella myös laaja kärsimystä. Tuhansia ihmisiä kuoli sodissa ja nälänhädissä, ja tuhannet ihmiset joutuivat pakenemaan kodistaan. Monet pakolaiset ajautuivat Kapmaahan siirtotyöläisiksi huonoihin olosuhteisiin.[3]

Mfecanen syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mfecanen syntyyn vaikutti useat paikalliset syyt, muun muassa liiallinen väestönkasvu, alueen luonnonvarojen loppuminen ja pitkään jatkunut kuivuus. Syyt myöhempään liikkeeseen alkoivat ilmetä 1700-luvun lopulla kun alueen väestö kasvoi nopeasti. Aikaisemmin harvasti maaseuduilla asuneet yhteisöt alkoivat muuttua tiiviimmiksi asutuskeskuksiksi. Tähän kehitykseen vaikutti merkittävästi portugalilaisten Mosambikiin tuoma maissi, joka tuotti alkuperäisiä viljelykasveja suuremman sadon ja mahdollisti siten suuremman väestön ruokkimisen. Bantumaanviljelijöillä ei ollut enää mahdollisuutta siirtyä väestönkasvun tieltä uusille viljelymaille, koska luoteessa vastaan tuli Kalaharin autiomaa ja etelässä Highveldin vuoristo. Alueen käytettävissä olevat vesivarat alkoivat myös huveta.[4]

Vuodesta 1800 alkanut, kymmenen vuotta jatkunut kuivakausi aiheutti alueella laajoja ongelmia, joita lisäsi maissin perinteisiä viljelykasveja suurempi vedentarve. Nälänhätä aiheutti ryhmien välisiä yhteenottoja rajallisista resursseista ja sotien seurauksena alueen heimot alkoivat muodostaa sotilaallisesti vahvoja valtioita.[4]

Ngunieheimot muodostivat aluksi kolme pääryhmää: Dingiswaoyn johtama Mtethwan, Sobhuzan johtama Ngwanen sekä Zwiden johtama Ndwandwen kuningaskunta. Vuoteen 1817 mennessä Zulumaan hallinnasta sotivat pääasiassa Zwide ja Dingiswaoy. Tämän sodan aikana Dingiswaoyn joukkojen tärkeimmäksi johtajaksi nousi Shaka. Shaka löi pian Zwiden joukot.[1] 1820-luvun aikana Shaka laajensi valtakuntaansa nykyisen Mosambikin rajalle asti pohoisessa, lännessä Lohikäärmevuorten taakse ja etelässä myöhemmän Transkein bantustanin rajoille asti. Zulukuningaskunnan väkiluku nousi yli 100 000:n ja hänen armeijassaan oli 40 000 miestä. [3]

Lesotho ja Swazimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Moshoeshoe

Zulumaasta pohjoiseen asuneen Ngwane-kansan johtaja Sobhuza loi sotilaallisen valtion, joka myöhemmin nimettiin hänen poikansa Mswatin mukaan ja muodosti nykyisen Swazimaan edeltäjän. Sobhuzan onnistui puolustaa alueitaan voimankäytön ja diplomatian yhdistelmällä. Hän loi avioliittojen kautta liittoja Ndwandwen ja myöhempien zulujohtajien kanssa ja maksoi näille myös veroja kun katsoi sen tarpeelliseksi. Sobhuzan luoma voimakkaan armeijan onnistui kuitenkin myös estää sotilaallisesti Dinganen valloituspyrkimykset 1830-luvulla.[3]

Shakan aikalainen Moshoeshoe perusti eteläiselle Highveldille voimakkaan sothokuningaskunnan 1820- ja 1830-luvuilla. Hän linnoitti vahvasti Thaba Bosiun ylängön ja käyttäen tätä tukikohtanaan rakensi suuren kuningaskunnan. Moshoeshoen kuningaskunta veti puoleensa ympäröivien aluiden nälänhädän ja sotien vaivaamia ihmisiä, jotka integroituivat yhteiskuntaan ja joiden tämän jälkeen katsottiin olevan sothoja. Moshoeshoe vahvisti valtakuntaansa myös sotilaallisesti hankkien aseita ja hevosia Kapmaasta. Moshoeshoe säilytti diplomatian keinoin ystävälliset välit naapurikuningaskuntiin ja ajoittain maksoi Shakalle suojelurahaa välttääkseen sotaa. 1830-luvun puoleen väliin mennessä valtion väkiluku oli kasvanut 30 000 ihmiseen, ja se oli eteläisen Highveldin suurin kuningaskunta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 169. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.
  2. D Burger. Government Communication and Information System: History Government Communication and Information System (GCIS). Viitattu 9.8. 2007. (englanniksi)
  3. a b c d Rita M. Byrnes (ed.): South Africa - a country study:Shaka and the Rise of the Zulu State. Federal Research Division, Library of Congress, 1996.
  4. a b Rita M. Byrnes (ed.): South Africa - a country study: Background to the Mfecane. Federal Research Division, Library of Congress, 1996.