Zielona Góra
|
|
|
|---|---|
Zielona Góran kaupungintalo ja keskusaukio. |
|
Lippu |
Vaakuna |
|
|
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Puola |
| Voivodikunta | Lubusz |
| Piirikunta | ei piirikuntaa |
| Kunta | Zielona Góra |
| Hallinto | |
| – Pormestari | Janusz Kubicki |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 58.32 km² |
| Väkiluku (2009) | 117 557 |
| – Tiheys | 2015.72 as./km² |
| Aikavyöhyke | UTC+1 |
| – Kesäaika | UTC+2 |
Zielona Góra (saks. Grünberg in Schlesien) on kaupunki läntisessä Puolassa. Se sijaitsee Lubuszin voivodikunnassa ja oli aiemmin Zielona Góran voivodikunnan pääkaupunki.
Zielona Góra perustettiin 1200-luvulla slaavilaisena kylänä. Se oli vuodesta 1250 lähtien osa Głogówin herttuakuntaa. Kylä sai kaupunginoikeudet vuonna 1323. Saksalaistuttuaan kaupungin nimeksi vakiintui Grünberg. Se oli osa muun muassa Preussin kuningaskuntaa. Kaupunki palautui Puolalle vuonna 1945, josta lähtien väestö on koostunut lähinnä etnisistä puolalaisista.
Zielona Góra on aiemmin tunnettu muun muassa viineistään, ja ensimmäinen viinitila perustettiin 1300-luvun alussa. Viinin tuotantoa ei ollut kommunistisen hallinnon aikana, ja se lopetettiin 1990-luvulla.
Zielona Górassa sijaitsee muun muassa Zielona Góran lentoasema. Kaupungin pinta-ala on 58,3 neliökilometriä ja väkiluku 117 557 (2009)[1]. Nykyisenä pormestarina toimii Janusz Kubicki.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ystävyyskaupungit
- Aurora (Yhdysvallat)
- Bistrița (Romania)
- Cottbus (Saksa)
- Helmond (Alankomaat)
- L'Aquila (Italia)
- Nitra (Slovakia)
- Troyes (Ranska)
- Verden (Saksa)
[muokkaa] Zielonagóralaisia henkilöitä
- Otto Julius Bierbaum
- Laura Claycomb
- Ines Cudna
- Rudolf Haym
- Marcin Jahr
- Mirosław Piotrowski
- Bartholomaeus Pitiscus
- Maryla Rodowicz
- Olga Tokarczuk
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Population. Size and structure by territorial division. As of June 30, 2009 Puolan tilastokeskus. Viitattu 22. maaliskuuta 2010.
[muokkaa] Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Zielona Góra Wikimedia Commonsissa- Viralliset sivut (puolaksi) (englanniksi) (saksaksi)
Koordinaatit:
Sivulta puuttuu