Ystad

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ystad
Pilgrändshuset Ystadissa on rakennettu 1480-luvulla.
Pilgrändshuset Ystadissa on rakennettu 1480-luvulla.

Ystad

Koordinaatit: 55°25′50″N, 13°49′14″EKoordinaatit: 55°25′50″N, 13°49′14″E

Valtio Ruotsin lippu Ruotsi
Lääni Skånen lääni
Maakunta Skåne
Kunta Ystadin kunta
Pinta-ala
 – Maa 8,65 km²
Väkiluku 18 350
 – Tiheys 2 121,4 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]

Ystad on samannimisen Ystadin kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Skånen läänissä ja Skånen historiallisessa maakunnassa Etelä-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 18 350 asukasta.[2]

Ystad oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti kaupunki.

Ystadin nimi tulee sanasta Viistatha (myöhemmin Ystathae), joka on muinaispohjoismainen nimi uhripaikalle. Vanhimmat viitteet Ystadin kaupunginoikeuksista on 1200-luvun puolivälistä. Vuonna 1267 perustettiin Ystadiin fransiskaani­luostari, jonka yhteyteen rakennettiin Pyhälle Pietarille omistettu kirkko.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ystad on perinteisesti ollut Pohjoismaiden yksi tärkeimmistä yhdyskaupungeista Manner-Eurooppaan. Jo Tanskan vallan aikana yhteydet olivat vilkkaat, mutta erityisesti Ruotsin suurvaltakauden aikaan Ystad oli tärkeä linkki Ruotsin alusmaihin Pommerissa. Aina 1800-luvulle saakka Ystad oli yksi Ruotsin tärkeimmistä satamista, mutta kun rautatie Södra Stambanan vedettiinkin Ystadin sijaan Malmöhön, menetti Ystad nopeasti merkitystään. Toisaalta tämä kehitys merkitsi sitä, että ajanjaksona, jolloin usein vanhat rakennukset kaupunkien keskustoista hävitettiin uusien tieltä, Ystad ei kasvanut, eikä tämä kehitys päässyt kaupungissa vauhtiin. Siksi Ystadin keskustassa on edelleen suuri määrä hyvin vanhaa rakennuskantaa, joka juontaa juurensa aina keskiajalle saakka. Nykyään Ystad on satamakaupunki, josta on säännölliset matkustajayhteydet Bornholmille ja Puolaan.

Ystad fiktiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henning Mankellin Kurt Wallander -sarjan romaanit tapahtuvat pääasiassa Ystadissa tai sen lähiympäristössä.

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ystadin taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
13 568
1965
  
13 844
1970
  
14 164
1975
  
14 286
1980
  
14 382
1990
  
15 667
1995
  
16 291
2000
  
16 851
2005
  
17 286
2010
  
18 350
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Landareal, folkmängd och invånartäthet (inv/km2), per tätort 2005 och 2010 (XLS) 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)
  3. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ystad.
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.