Uskelanjoki
Sivulta puuttuu | Uskelanjoki | |
|---|---|
 Salonjoki kuvattuna torstaina 18. elokuuta 1984. Kuva on otettu Eka-marketin pysäköintialueelta teleobjektiivilla, kuvassa näkyy Helsingintien-Turuntien silta |
|
| Alkulähde | Rekijoen, Terttilänjoen ja Hitolanjoen yhtymäkohta, Salo |
| Laskupaikka | Halikonlahti, Salo |
| Maat | Suomi |
| Pituus | vajaa 30 km |
| Virtaama | 5 m³/s |
| Valuma-alue | 566 km² |
Uskelanjoki on Saaristomereen laskeva joki Salon kaupungissa Varsinais-Suomessa. Se laskee Halikonlahteen Salossa.
Uskelanjoen latvahaaroja ovat Somerolta ja Kiikalasta alkunsa saavat Rekijoki, Terttilänjoki ja Hitolanjoki. Ne yhtyvät Perttelin Haalilla Uskelanjoeksi, joka alkaa virrata lounaaseen noin viisi m³/s virtauksella. Perttelin Kaivolassa jokeen yhtyy vielä pohjoisesta Kurajoki ja Salon keskustassa idästä Vähäjoki. Uskelanjoen valuma-alue on 566 km², josta peräti 44% on peltoalaa.[1] Pelloilta jokeen virtaa savea ja ravinteita, jotka värjäävät joen ruskeaksi.
Joen kulku seuraa suurta lounais–koillis-suuntaista kallioperän murroslinjaa, joka alkaa Kemiön Lappdalsfjärdeniltä ja jatkuu pitkin Halikonlahtea ja muodostaa tästä eteenpäin Uskelanjoen ja sen sivujoen Terttilänjoen laakson. Pienimittakaavaisella kartalla jokilaakso näkyy viivasuorana, kuten useat muutkin saman alueen jokilaaksot.[2]
Laaksossaan joki virtaa pääasiassa savialueiden halki muodostaen vähän mutkittelevan, usein jyrkkäreunaisen uoman peltojen keskelle. Saviset penkereet ovat välillä sortuneet jokeen, ja vuonna 1825 pengervyörymä tuhosi Uskelan emäkirkon. Salon kaupunkiin tultaessa joen penkereet on tuettu miltei koko matkalta ja muutettu monin paikoin venepaikoiksi. Aivan joen alajuoksulla keskellä jokea on Lammassaari.
Salonjoella ja Halikonjoella on yhteinen suistoalue Halikonlahdella. Jokien väliselle alueelle on rakennettu jätevedenpuhdistamo. Suistolla esiintyy lukuisia lintulajeja, ja sinne on rakennettu kaksi lintutornia[3]
Uskelanjoen valuma-alueen suurin järvi on Terttilänjoen lähdejärvi Halkjärvi Somerniemellä Somerolla. Pienempiä järviä on sitä ympäröivällä Kolmannen Salpausselän harjualueella. Hitolanjoen latvajärvi Kurajärvi Kiikalassa taas kuivatettiin 1960-luvulla ja on nykyään viljelysmaana. Joitakin pieniä järviä on kuitenkin vielä myös Hitolanjoen latvoilla. Sen sijaan kokonaan savialueilla virtaavien Kurajoen ja Rekijoen valuma-alueet ovat täysin järvettömät.
Uskelanjoessa esiintyy luonnonvarainen, geneettisesti ainutlaatuinen ja uhanalainen meritaimenkanta. Uskelanjoki ja Hitolanjoki ovat Kalastuslain 8 §:n mukaisia lohi- ja siikapitoisia vesistöjä tai vesistön osia. Kalastuslain 8 §:ssä tarkoitettu onkiminen, pilkkiminen ja läänikohtaisella vieheluvalla tapahtuva viehekalastus on vapaata tietyillä ehdoilla. Lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa nämä pyyntimuodot eivät ole sallittuja.
Uskelanjoen ylittävät Salossa seututie 110 ja rantarata, Uskelassa valtatie 1 ja Perttelissä yhdystie 2403.
Lähteet[muokkaa]
- VESA - verkkosanasto
- Salon kaupungin kaavaosastolta ostettava kaavoituskartta
- Jussi Aaltonen: Uskelanjoen vesistön sähkökoekalastukset vuonna 2006 ja taimenkannan (Salmo trutta L.) DNA-tutkimus
- Lohi- ja siikapitoiset vesistöt ja vesistön osat Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Eerikki Rundgren: Melontaseikkailu (2003 – Uskelanjoki) 28.5.2003. Viitattu 12.5.2008.
- ↑ Aartolahti, Toive: The morphology and development of the river valleys in Southwestern Finland, s. 8-9. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Series A. III. Geologica–Geographica 116. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia, 1975. (englanniksi)
- ↑ Eerikki Rundgren: Eerikin melontaseikkailu Latu ja Polku -lehti. Suomen Latu ry. Viitattu 11.5.2008.
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Lasse Kylänpää: Yllätysten, vastakohtien ja ihmisten Uskelanjoki. , 2002. ISBN 952-91-5067-9.
- Halikonjoki, Uskelanjoki ja Purilanjoki Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 5.1.2009.
- Kartta Kiskonjoen, Uskelanjoen ja Halikonjoen vesistöalueista Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 17.1.2009.
- Uskelan ja Halikonjokien laaksot Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 9.1.2010.
