Halkjärvi
| Halkjärvi | |
|---|---|
 |
|
| Valtiot | Suomi |
| Paikkakunta | Somero (Somerniemi) |
| Koordinaatit | |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Laskujoki | Terttilänjoki |
| Järvinumero | 25.007.1.001 |
| Mittaustietoja | |
| Pinnankorkeus | 79,3 m |
| Rantaviiva | 8,365 km |
| Pinta-ala | 1,97 km² |
| Suurin syvyys | 3,35 m |
| Valuma-alue | 27,7 km² |
 Halkjärvi |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Halkjärvi on Uskelanjoen vesistöön kuuluva järvi Somerniemellä Somerolla. Se on Uskelanjoen latvahaaran Terttilänjoen lähdejärvi ja Uskelanjoen valuma-alueen suurin järvi.[1] Järven pinta-ala on 197 hehtaaria, korkeus merenpinnasta 79,3 m ja suurin syvyys 3,35 m.[2] Halkjärven rannoilla tai sen läheisyydessä sijaitsevat Somerniemen kylistä Kaskisto, Suojoki ja Mäyrämäki.
Vedenlaatu ja vesienhoidollinen tila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1930-luvulla järveä laskettiin noin metrin verran rantapeltojen kuivatustilanteen parantamiseksi, ja järven luusuassa on Terttilänjoen perkausten aiheuttaman vedenpinnan laskun estämiseksi 1980-luvulla rakennettu pohjapato. Veden laatu järvessä on heikko, ja ongelmana ovat olleet etenkin lähes vuosittain esiintyvät laajat sinileväkukinnot.[3][1] Pohjavesivirtaukset harjualueilta kuitenkin helpottavat tilannetta jossain määrin tuodessaan runsaasti hapekasta ja vähäravinteista vettä muuten melko huonokuntoiseen järveen.[4]
Elokuussa 2014 Halkjärvellä havaittiin laaja kalakuolema.[5]
Valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yleiskuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Halkärven noin 27,7 km² suuruiseen valuma-alueeseen kuuluu etelässä ja idässä Kolmannen salpausselän harjumaita lähde- ja harjujärvineen Hyyppärän harjualueen Natura 2000 -alueella. Järven länsi- ja pohjoispuolella sen sijaan on alavia, pääosin viljelyksessä olevia laaksosavikoita ja osittain myös turvemaita.[6]
Valuma-alueen joet ja purot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Halkjärveen laskevia puroja ja jokia ovat Pohjoisesta Suojoen kylän läpi virtaava Murrosjoki ja lännestä Herakkaanlähteestä alkunsa saava Myllyoja. Pohjoisesta Halkjärveen laskee myös näitä pienempi Villaanoja.
Valuma-alueen järvet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Halkjärveen koillisesta laskevan Murrosjoen valuma-alueen järviä ja lampia ovat Iso- ja Pikku-Eläte, Koirlammi ja Mustalammi. Aiemmin Murrosjokeen on laskenut myös Iso-Valkee, jonka lasku-uoma kuitenkin käännettiin toisaalle 1800-luvulla.
Halkjärveen idästä laskevan Myllyojan valuma-alueeseen kuuluvat Tytyjärvi, Iso-Herakas, Taskulammi ja Herakkaanlähde, joka on vanha Someron ja Kiikalan välinen rajapaikka. Näiden lisäksi Myllyojaan laskeviin vesiin luetaan myös Iso-Valkee, jolle 1800-luvulla kaivettiin keinotekoinen lasku-uoma Isoon-Herakkaaseen yhteydessä olevaan Taskulampeen.
Halkjärven valuma-alueen laskujoettomia harjujärviä Hyyppärän harjualueen Natura 2000 -alueella ovat Karate, Salakkajärvi, Saarijärvi, Kaitalammi ja Väärijärvi. Näistä neljä ensimmäistä muodostavat laskujoettomaan Karatelampeen laskevan järviketjun. Salakkajärvestä Karatelampeen laskee puro, uoma Saarijärvestä Salakkajärveen muodostuu suppasuon läpi kaivetuista ojista, Kaitalampea ja saarijärveä yhdistää ojittamaton korpijuotti. Manninsuon mäntyrämeen ympäröimä laskujoeton Väärijärvi laskee korpijuottia myöten Ison-Herakkaan suuntaan.
Halkjärven valuma-alueeseen luettuja nykyisessä valuma-aluejaossa ovat myös laskujoettomat suppalammet Iso-Mulkkulammi ja Pikku-Mulkkulammi.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tikander, Sanna & Jari Hietaranta: Someron vesienhoitosuunnitelma. Osaraportti II. Halkjärven hoitosuunnitelma. Somero: Someron kaupunki, 2006. julkaisun verkkoversio (pdf) (viitattu 5.10.2014). (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Halikonjoki, Uskelanjoki ja Purilanjoki Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 25.12.2009.
- ↑ Tikander & Hietaranta 2006: 13.
- ↑ Tikander & Hietaranta 2006: 13-14.
- ↑ Tikander & Hietaranta 2006: 17.
- ↑ Rawstorne, Meri: Halkjärveä piinaa kalojen joukkokuolema. Somero, 1.8.2014, 89. vsk, nro 58, s. 6. Artikkelin tiivistelmä lehden verkkosivuilla. Viitattu 4.8.2014.
- ↑ Tikander & Hietaranta 2006: 17-22.