Turkkilainen keittiö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
İskender kebap on yksi turkkilaisen kebapin monista lajeista.

Turkkilainen keittiö hyödyntää monipuolisesti Turkin Välimeren-rannikon viljavien maanviljelysmaiden, maan keskiosien karujen lampaan- ja karjanhoitoalueiden, sekä maata kolmelta suunnalta ympäröivien merien antimia. Turkin ruokakulttuurissa on aasialainen leima, mutta sen ruokaperinne on samalla ainutlaatuinen.[1] Turkkilaisen keittiön kolme perusraaka-ainetta ovat ohueksi kaulittu filo-taikina (yufka), keitetyistä jyvistä valmistettu kuiva ja rouhittu vehnä bulgur, sekä riisi.[2]

Turkkilaisen aterian alkupaloja ovat pikkuherkut mezet. Niihin sisältyy monipuolisesti turkkilaisen keittiön antimia kasviksista juustoon, kalaan ja lihaan.[3]

Lihaa arvostetaan Turkissa erittäin paljon, lukuun ottamatta sianlihaa ja veriruokia, joiden syömisen Koraani kieltää islaminuskoisilta turkkilaisilta. Erityisen suosittua Turkissa on lampaan- ja karitsanliha, ja myös sisäelimiä syödään paljon. Leikatut lihanpalat tunnetaan nimellä kebap, ja ne voidaan valmistaa usein eri tavoin, kuten vartaassa grillaamalla vihannesten kanssa (şiş kebap).[4] Liharuokien lisukkeena syödään runsaasti erilaisia kasviksia, ja öljyn kanssa valmistetut pelkät kasvisruoatkin ovat suosittuja kylminä alkuruokina tai väliruokina. Talvisin Turkissa syödään paljon säilöttyjä kasviksia.[5] Kastikkeena Turkissa käytetään usein jogurttia, joka tehdään yleensä itse.[6]

Turkin suosituimpia kaloja on sardelli, jota saadaan Mustaltamereltä. Myös sampea syödään paljon, samoin kuin äyriäisiä ja simpukoita. Egeanmerestä saadaan pagellia, kalmaria, tonnikalaa ja monia muitakin kaloja. Etenkin Istanbul ja İzmir tunnetaan hyvistä kalavesistään. Turkkilaisilla on yleensä tapana valmistaa kala mahdollisimman yksinkertaisesti, jotta sen maku ei kärsisi.[7]

Turkkilainen litteä happamaton leipä oli tärkeä osa jo maan muinaisten paimentolaisheimojen ja 1000–1200-lukujen seldžukkien ruokavaliota. Turkin tyypillisin leipä on hiivaleipä pide, jota syödään vain ramadanin aikana auringonlaskun jälkeen.[8]

Turkkilainen baklava-leivonnainen.

Turkin kansallisruoka on filo-taikinasta valmistettu leivonnainen baklava.[2] Muita tunnettuja makeita herkkuja ovat halva, seesamitahnasta, hunajasta ja pistaasipähkinöistä valmistettu makeinen; lokum, sokerista tai hunajasta, pähkinöistä ja riisijauhoista valmistettu herkku; sekä şekerpare, jota valmistetaan mannasuurimoista ja manteleista.[9]

Maan tunnetuin juoma on anisviina raki, jota nautitaan sekä ruokajuomana että sellaisenaan. Erityisen suosittu juoma on rakin ja veden sekoitus, maitomainen aslan sütü.[10] Teetä juodaan myös paljon, ja sitä kasvatetaan maan kosteilla koilliskulmilla. Teetä nautitaan Turkissa kaikenlaisissa arkipäiväisissä ja tärkeämmissä tilaisuuksissa, ja turkkilainen teehuone on miesten tärkeä tapaamispaikka.[11] Myös kahvilla on Turkissa pitkät perinteet: turkkilaiset levittivät Arabiasta omaksumaansa kahvikulttuuria 1500-luvulla ympäri Lähi-itää uusia maita vallatessaan, ja pääkaupunkiin Konstantinopoliin syntyi runsaasti ylellisiä kahvihuoneita.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gülel, Halil: Culinaria Makujen Eurooppa. Dominé, André & Römer, Joachim & Ditter, Michael (päätoimittajat). Könemann, 2001 (alkuteos 1999). ISBN 3-8290-5810-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gülel 2001, s. 611.
  2. a b Gülel 2001, s. 616.
  3. Gülel 2001, s. 614.
  4. Gülel 2001, s. 622.
  5. Gülel 2001, s. 618.
  6. Gülel 2001, s. 624.
  7. Gülel 2001, s. 620.
  8. Gülel 2001, s. 612.
  9. Gülel 2001, s. 626.
  10. Gülel 2001, s. 617.
  11. Gülel 2001, s. 628.
  12. Turkkilaiset ihastuivat kahviin 1500-luvun alussa Kahvi.net. Viitattu 30.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]