Tudor Vladimirescu
| Tudor Vladimirescu | |
|---|---|
 |
|
| Valakian hospodar (voivodi) | |
| Edeltäjä | Grigore Brâncoveanu |
| Seuraaja | Scarlat Callimachi |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | n. 1780 Vladimiri, Gorj. |
| Kuollut | 7. kesäkuuta 1821 (41 vuotta) Târgoviște |
Tudor Vladimirescu (romaniaksi ˈtudor vladimiˈresku) (1780–1821) oli Valakian ja Romanian vallankumoussankari. Vladimirescu johti Valakian vallankumousta ja samalla Pandurin miliisiä.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vladimirescu syntyi Vladimirin kaupungissa Olteniassa. Noin 12-vuotiaana hän meni töihin Craiovaan pajari Ioan Glogoveanun palvelukseen, missä hän oppi kielioppia, retoriikkaa sekä kreikan kieltä. Hänestä tuli pajareiden kiinteistöjen hoitaja sekä Cloşanin pitäjän miliisien johtaja vătaf. Hänen kokemuksensa miliisista oli tärkeää, sillä hän oppi eri yhteiskuntaluokkien tapoja, perinteitä sekä ajatusmaailmaa. Vallankumouksen aattona hän pystyikin olemaan rinta rinnan aatelisten ja työväen joukossa.[1]
Vladimirescu liittyi Venäjän keisarikunnan armeijaan ja osallistui Venäjän-Turkin sotaan vuosina 1806-1812. Hänet palkittiin korkealla venäläisellä kunniamerkillä, ja hän sai sekä Venäjän että osmanien syytesuojan. Sodan jälkeen hän palasi synnynseudulleen. Vuonna 1814 hän matkusti Wieniin osallistuakseen oikeudenkäytiin, joka koski Glogoveanun vaimon omaisuuden jakamista. Samaan aikaan kaupungissa järjestettiin Wienin tanssiva kongressi, jolla uskotaan olevan vaikutus hänen tulevaisuuden pyrkimyksiinsä.[1]
Vuosina 1812 - 1821 Vladimirescu rakensi hiljalleen kannattajien verkostoa. Pandurin miliisit arvostivat häntä sotilasjohtajana ja aateliset pitivät hänen karismastaan.[1]
Kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Prinssi Alexandru Suţun kuoleman jälkeen tammikuussa 1821 muodostettiin tärkempien pajariperheiden kesken väliaikainen hallinnollinen komitea Comitet de Ocârmuire. Comitet ryhtyi ajamaan voimakkaasti omia etujaan, mikä aiheutti varsinkin Olteniassa pajarien ja fanarioottien vastaista liikehdintää.[2] Samoihin aikoihin Vladimirescu lähetti osmanien oikeuteen Mahmud II:lle kirjeen, jossa hän kertoi, että hänen tarkoituksenaan ei ole hylätä osmanien valtaa, vaan sotilasvoimin säilyttää valtakunnan oikeusjärjestys. Näin hän sai aikaa neuvotella kreikkalaisten osmanien vastustajien kanssa liittoumasta. Hän saikin kreikkalaiset puolelleen, ja tätä kautta hän sai myös Venäjän tuen irtautumiselleen osmanien valtakunnasta.
Vladimirescu linnoitti luostareita Olteniassa, jossa hän ajatteli käytävän ratkaisutaistelut osmaneja vastaan. Linnoitustöiden valmistuttua hän matkusti Padeşin kaupunkiin, jossa hän antoi 23. tammikuuta ensimmäisen julistuksen.[2] Julistuksessa hän viittasi valistuksen aikakauden teeseihin, tarkemmin oikeuteen nousta kapinaan sortoa vastaan.[3] Helmikuussa hän vaati hallinnon muuttamista meritokraattiseen suuntaan, erilaisten verojen muuttamista tai poistamista, Valakian armeijan sekä oman tullilaitoksen perustamista. Näiden lisäksi hän vaati tiettyjen fanarioottiperheiden karkottamista sekä vallanperimysjärjestyksen romuttamista.[2]
Armeija, jonka vahvuus lisääntyi sen edetessä, valloitti Bukarestin 21. maaliskuuta.[4] Bukarestissa Vladimmirescu antoi uuden julistuksen, jossa hän vakuutti rauhantahtoisuuttaan osmaneja kohtaan.[2] Paikalliset pajarit olivat hiljalleen menettäneet luottamuksen Vladimirescuun. Hän oli ryhtynyt käyttämään osmanityylisiä vaatteitta ja vaatimaan, että häntä kutsuttaisiin domniksi (herra, prinssi). Tämä etäännytti häntä maanomistajien ajatusmaailmasta.
Samoihin aikoihin Venäjä oli valloittanut Moldavian. Siellä olleet joukot, johtajanaan Philikí Etaireía]] olivat vetäytyneet Bukarestiin. Vladimirescu oli nyt kahden tulen välissä: pohjoisesta oli lähestymässä Etaireían vihollinen Venäjä ja etelässä osmanit valmistelivat Tonavan ylitystä. Osmanit eivät halunneet antaa venäläisille jalansijaa Valakiasta.
Vladimirescun armeija perääntyi Olteniaan toukokuussa, ja osmanit valloittivat Bukarestin ilman vastarintaa.[4] Vladimirescu oli menettämässä armeijansa kontrollia, joten hän järjesti kapinoivien sotilaiden hirttäjäisiä. Etaireía pidätytti Vladimirescun, sillä hän ei voinut sietää Vladimirescun myötämielistä suhtautumista osmaneihin. Vladimirescu surmattiin kidutuksen jälkeen 7. kesäkuuta 1821.[2] Etaireían ei onnistunut saamaan Vladimirescun armeijan luottamusta, joten hänen vastarintansa osamaneja vastaan kuihtui.
Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vladimirescun kapinoinnin myötä Valakia säilyi miehitettynä. Vaikka tilanne oli rauhoittunut jo vuoden 1821 elokuuhun mennessä, osmanien joukot pysyivät alueella vuoteen 1826 saakka. Osmanit eivät kuitenkaan luottaneet fanaarien hallintaan, ja he antoivat vallan luotetuille voivodeille Grigore IV Ghicalle Valakiassa sekä Ioan Sturdzalle Moldaviassa.
Tilanne vakiintui Adrianopolin rauhassa 14. syyskuuta vuonna 1829, kun Venäjä otti valtaansa nämä kaksi aluetta.[1]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Cioranu, Mihail: Revoluţia lui Tudor Vladimirescu. Bukarest: {{{Julkaisija}}}, 1859. (romaniaksi)
- Djuvara, Neagu: Între Orient şi Occident. Ţările române la începutul epocii moderne. Bukarest: Huminitas, 1993. (romaniaksi)
- Facsimile of the Padeş Proclamation (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
Edeltäjä: Grigore Brâncoveanu |
Valakian kapinallinen johtaja 1821 |
Seuraaja: Scarlat Callimachi |
| ||||||||||||||
