Trollhättan
Koordinaatit:
|
|
||
|---|---|---|
Trollhättanin kirkko. |
||
|
|
||
|
|
||
|
Koordinaatit: |
||
| Valtio | ||
| Lääni | Länsi-Götanmaan lääni | |
| Maakunta | Länsi-Götanmaa | |
| Kunta | Trollhättanin kunta | |
| Pinta-ala | ||
| – Maa | 23,78 km² | |
| Väkiluku | 46 457 | |
| – Tiheys | 1 953,6 as./km² | |
|
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]
|
||
Trollhättan on entinen Ruotsin kaupunki ja nykyinen Trollhättanin kunnan keskustaajama. Trollhättan sijaitsee Götajoen varrella Länsi-Götanmaan läänissä ja Länsi-Götanmaan maakunnassa. Kaupunkitaajamassa oli 46 457 asukasta vuoden 2010 lopussa. Trollhättan on kooltaan lääninsä toiseksi suurin taajama Göteborgin ja Boråsin jälkeen.[1] Ennen vuoden 1998 lääniuudistusta alue oli osa Älvsborgin lääniä, jonka toiseksi suurin taajama Trollhättan oli.
Sisällysluettelo |
Historia[muokkaa]
Jo 7 000 vuotta sitten ihmisiä asettui asumaan seudulle, lähinnä Stallbackanin lähisaarille. Trollhättania kutsuttiin ennen muinoin nimellä Stora Edet. Nimi Trollhättan tulee luultavasti sanoista troll (peikko) ja hätta (hilkka). Alueella sijaitsee useita vesiputouksia, joissa uskottiin asuvan peikkoja. Joessa olevien luotojen uskottiin olevan peikkojen päälaella olevia hilkkoja.
Ensimmäisen kerran paikka mainittiin 1413. 1800-luvulla valmistui ensimmäinen Trollhättanin sulkuväylä, ja vesivoima kehittyi. Pohjoismaiden suurin energiayhtiö Vattenfall on saanut vesiputousta tarkoittavan nimensä Trollhättanin koskista.
Kaupunkioikeudet Trollhättan sai vuonna 1916. Vesivoiman käyttö auttoi kaupungin teollistumisessa. Nykyään kaupungin alueella on kaksi voimalaitosta, Olidan ja Håjum.
Nähtävyydet[muokkaa]
Trollhättanissa on paljon teollisuutta, kuten Saabin autotehtaat ja Volvon lentokonetehdas. Kaupungissa on valmistettu myös Nohabin höyryvetureita. Nykyisin Nohabin veturitehtaan tiloissa on tiedekeskus Innovatum.
Sittemmin alue on tullut tunnetuksi myös ruotsalaisen elokuvan tuotantopaikkana Trollywoodina. Elokuvat Fucking Åmål, Dancer in the Dark ja Dogville on kuvattu siellä.
Väestönkehitys[muokkaa]
Kaupunginosat[muokkaa]
|
|
Kuvia kaupungista[muokkaa]
Lähteet[muokkaa]
- ↑ a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Trollhättanin kunnan kotisivut (ruotsiksi)
- Trollhättanista suomeksi (suomeksi)
| Alingsås • Bengtsfors • Bollebygd • Borås • Ed (Dals-Edin kunta) • Falköping • Färgelanda • Grästorp • Gullspång • Göteborg • Götene • Henån (Orustin kunta) • Herrljunga • Hjo • Karlsborg • Kinna (Markin kunta) • Kungshamn (Sotenäsin kunta) • Kungälv • Lerum • Lidköping • Lilla Edet • Lysekil • Mariestad • Mellerud • Munkedal • Mölndal • Mölnlycke (Härrydan kunta) • Nossebro (Essungan kunta) • Nödinge-Nol (Alen kunta) • Partille • Skara • Skärhamn (Tjörnin kunta) • Skövde • Stenungsund • Strömstad • Svenljunga • Tanumshede (Tanumin kunta) • Tibro • Tidaholm • Tranemo • Trollhättan • Töreboda • Uddevalla • Ulricehamn • Vara • Vårgårda • Vänersborg • Åmål • Öckerö |
| Katso myös: Luettelo Ruotsin taajamista • Luettelo Ruotsin kunnista |
| 1. Tukholma* | 1 372 565 | 7. Linköping | 104 232 | 13. Gävle | 71 033 | 19. Växjö | 60 887 | 25. Borlänge | 41 734 |
| 2. Göteborg* | 549 839 | 8. Helsingborg | 97 122 | 14. Borås | 66 273 | 20. Halmstad | 58 577 | 26. Tumba* | 37 852 |
| 3. Malmö* | 280 415 | 9. Jönköping | 89 396 | 15. Eskilstuna | 64 679 | 21. Sundsvall | 50 712 | 27. Upplands Väsby | 37 594 |
| 4. Uppsala | 140 454 | 10. Norrköping | 87 247 | 16. Södertälje | 64 619 | 22. Luulaja | 46 607 | 28. Falun | 37 291 |
| 5. Västerås | 110 877 | 11. Lund | 82 800 | 17. Karlstad | 61 685 | 23. Trollhättan | 46 457 | 29. Kalmar | 36 392 |
| 6. Örebro | 107 038 | 12. Uumaja | 79 594 | 18. Täby* | 61 272 | 24. Östersund* | 44 327 | 30. Kristianstad | 35 711 |
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB) * = taajama kuuluu useaan kuntaan