Hilkka (päähine)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pitsillä ja tyllillä koristeltu hilkka 1880-luvulta.

Hilkka tarkoittaa yleensä naisten pehmeästä materiaalista valmistettua päähinettä, jossa on leuan alle solmittava nauha. Hilkkoja on käytetty aina keskiajalta lähtien. Nykyään kyseisen mallisen päähineen löytää enää lähinnä vauvojen päästä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhemman naisen hilkka 1930-luvulta. Valokuva Doris Ulmann.

1600-luvun puolivälistä alkaen naiset käyttivät hilkkoja lähinnä kotioloissa, niin sisällä sekä ulkonakin hiusten siistinä pitämiseksi. Kampausten muuttuessa vaativimmiksi 1770 luvulta lähtien hilkkoja alettiin käyttää myös kodin ulkopuolella suojelemaan kampauksia esimerkiksi tuulelta, ja 1800-luvun alussa koristeelliset hilkat alkoivat saavuttaa suosiota. Hilkat säilyttivät suosionsa naisten asusteina koko 1800-luvun. Etenkin leskille hilkat olivat tärkeä osa suruvaatetusta.