Didyma

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 17. marraskuuta 2010 kello 01.54 käyttäjän Vesteri (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja sen jälkeen osallistumalla keskusteluun tai muokkaamalla tätä artikkelia.
Didyma
Δίδυμα
Didyman Apollonin temppelin rauniot.
Didyman Apollonin temppelin rauniot.
Sijainti

Didyma
Koordinaatit 37°23′6.01″N, 27°15′23.55″E
Valtio Turkki
Huippukausi arkaaiselta kaudelta roomalaiskauteen
Alue Joonia
Kaupunki Miletos
Aiheesta muualla

Didyma Commonsissa

Didyma (m.kreik. Δίδυμα) oli Vähässä-Aasiassa lähellä Miletosta sijainnut oraakkelistaan tunnettu Apollonin temppeli.[1] Persialaiset tuhosivat temppelin 400-luvulla eaa., mutta sen jälleenrakennustyöt alkoivat noin vuonna 300 eaa. ja jatkuivat roomalaiskaudelle, mutta temppeli ei koskaan valmistunut.[1][2] Hallinnollisesti Didyman alue oli osa Miletoksen kaupunkivaltiota ja[3] se sijaitsi noin 20 kilometriä Miletoksesta etelään.[2][4]

Oraakkelista ja temppelistä vastasivat aluksi brankhidien pappissuku, joka kuitenkin hävisi persialaisten tuhottua temppelin.[4] Didyma tunnettiin antiikin aikana brankhidien mukaan myös nimellä Brankhidai.[5]

Didyma sijaitsee Aydınin maakunnassa 4 kilometrin päässä Didimin suositusta lomakaupungista. Kaupungin alkuperäinen nimi oli Yenihisar, mutta se nimettiin Didimiksi vuonna 1991 Didyman historiallisen kohteen mukaan.[6] Didymasta luoteeseen sijaitsi Panormoksen satama (nykyinen Kovella) ja lännessä Poseidoninniemi (nykyinen Tekağac burnu).[7] Didyma on yksi Turkin suosituimmista turistikohteista, ja siellä käy vuosittain tuhansia käviöitä.[8]

Oraakkeli

Arkaaisella ajalla Didyman Apollonin oraakkelista vastasivat Brankhidien pappissuku. Itse oraakkelivastaukset antoi papitar (profêtis), joka istui temppelin sisällä olevan pyhän lähteen vierellä. Papit tulkitsivat oraakkelin vastauksen. [9][10] Oraakkeli oli toiminnassa aina vuoteen 494 eaa. asti, jolloin persialaiset tuhosivat temppelin. Seuraavan kerran oraakkeli oli taas toiminnassa vuonna 331 eaa. ja se jatkoi toimintansa aina 300-luvun jaa. loppuun asti, jolloin kristityt keisarit kielsivät pakanalliset oraakkelit.[11][12]

Vuodesta 331 eaa. eteenpäin papeista korkea-arvoisinta kutsuttiin profeetaksi (profêtês). Nykypäivään on säilynyt piirtokirjoituksia, joihin on kirjattu kunkin vuoden profeetta. Profeetan valitseminen tapahtui niin että Miletoksen viisi demosta nimittivät kukin yhden ehdokkaan ja näistä valittiin yksi arpomalla. Tämä takasi että Apollonin suosima ehdokas voitti. Nimilistoissa esiintyy miletoslaisten nimien lisäksi myös roomalaisia nimiä, mutta he saattavat olla miletoslaisia, jotka olivat ottaneet roomalaisen nimen saadessan Rooman kansalaisuuden. Miletoslaisten lisäki myös Rooman keisarit Trajanus, Hadrianus ja Julianus valittiin profeetoiksi, mutta heidän tapauksessaan nimitys oli varmaankin vain kunnianosoitus ja he eivät luultavasti koskaan toimittaneet virkaan kuuluvia tehtäviä.[13]

Nykyaikaan on säilynyt 61 Didyman oraakkelin vastauksista, joista 31 pidetään jokseenkin autenttisina. Oraakkelivastausten määrää voi verrata 535 vastaukseen, jotka ovat säilyneet Delfoin oraakkelilta, joista suurinta osaa ei kuitenkaan pidetä aitoina. Didyman oraakkelin antamat vastaukset ovat etupäässä ohjeita ja sanktioita, eivätkä ne melkein koskaan sisällä ennustuksia; Eräs poikkeus on ennustus jonka mukaan Julianus Apostatan Persian sotaretkestä tulisi voittoisa. Vastaukset koskivat yleensä uskonnollisia tai julkisia asioita. Oraakkelille kysymyksiä esittäneet saattoivat olla niin kokonaisia kaupunkeija kuin yksityishenkilöitä. Suurin osa oraakkelin kysymysten esittäjistä oli joko Miletoksen kaupunki tai joku sen asukas. Myös Miletoksen kolonioista Kyzikoksesta ja Iasoksesta käytiin hakemassa neuvoa oraakkelilta. Oraakkelin neuvoa hakeneiden joukossa oli muun muassa Pergamonin kaupunki ja keisari Diocletianus.[14]

Temppeli

Didymassa on sijainnut kolme eri Apollonin temppeliä. Ensimmäinen temppeli oli peräisin 600 tai 700-luvulta eaa. Tämän tilalle alettiin rakentaa uudempaa temppeliä noin vuosina 550-540 eaa. Persialaiset tuhosivat tämän vuonna 494 eaa. Kolmatta temppeliä alettiin rakentaa noin vuonna 300 eaa.[7]

Didyman Apollonin temppelin pohjapiirros.[15]

Didyman temppelin alue (temenos) käsitti itse Apollon Didymaeuksen temppeli (Didymeion) ja useita pienempiä temppelejä muille jumalille, kuten Artemille ja Zeulle. Myös pieni Didyman kylä oli temppelin alueella. Alueella oli myös kresmografion, jossa oraakkelin vastauksia säilytettiin ja pyhä lehto.[16]

500-luvun puolivälissä rakennetun temppelin koosta ei ole tarkkaa tietoa. Tämän temppelin adyton oli noin 33 metriä pitkä ja 19 metriä leveä. Temppelin sisällä ollut pienempi temppelirakennus eli naos oli kooltaan ehkä 15x5 metriä. Naos saattoi olla vanhempi kuin sitä ympäröivä rakennus, mutta tästä ei ole varmuutta.[17]

Pronaoksesta adytoniin johtanut käytävä.[2]

Hellenistisellä kaudella jälleenrakennettu temppeli oli kooltaan kolmanneksi suurin kreikkalaisessa maailmassa. Ainoastaan maailman seitsemään ihmeeseen kuulunut Artemiin temppeli Efesoksessa ja Samoksen Heraion olivat suurempia.[18] Temppeli oli erikoinen koska sillä ei ollut kattoa (ὕπαιθρος, hupaithros). Temppelin krepidoma eli jalusta oli 118 metriä pitkä ja 60 metriä leveä. Stylobaatti eli lattiataso oli kooltaan 109 metriä pitkä ja 51 metriä leveä. Temppelin pylväät olivat 19,7 metriä korkeat. Pylväiden sisälle jäänyt alue oli noin 87x29 metriä.[18][19] Temppelissä oli kahdet pylväsrivistöt kaikilla sivuilla (peristyyli) ja 8 tai 12 pylvästä käsittänyt pronaos. Peristyylin pylväät olivat tehty joonialaiseen tyyliin ja osa muista pylväistä oli tehty korinttilaiseen tyyliin.[19] Temppeli on rakennettu niin että pronaos osoitti itään. Siihen ei kuulunut kreikkalaisille temppeleille tyypillistä opisthodomosta. Temppelin länsiosassa sijaitsi katoton adyton, eli temppelin pyhin osa, jossa sijaitsi pieni naos, joka saattoi olla alkuperäinen.[20] Pronaos käsitti 12 pylvästä. Pronaoksen ja adytonin välissä oli seinä ja pronaoksesta pääsi adytoniin vain kahta käytävää pitkin. Käytävät johtivat rappusille, joita pitkin pääsi laskeutumaan adytoniin. Samoja rappusia pitkin pääsi itäiseen huoneeseen, joka oli adytonin ja pronaoksen välissä. Adytonin lattia oli 4 metriä tämän huoneen lattian alapuolella. Adytonissa kasvoi laakeripuita ja naoksen edessä oli lisäksi neljä pylvästä.[4][21][19]

Temppelirakennuksen omalaatuisuutta on yritetty selittää sillä että temppeli olisi saanut vaikutteita persialaisista palatsirakennuksista tai ptolemidien temppeleistä ja palatseista.[19]

Alttari

Apollonin temppelin edessä sijaitsi pyöreä rakennelma, jonka halkaisija oli noin 8 metriä ja jonka länsi ja itäsivulla oli oviaukot. Tämän uskotaan olevan sama alttari, johon maantieteilijä Pausanias viittaa teoksessaan. Pausaniaan mukaan alttari oli tehty uhrieläinten tuhkista ja verestä. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty palaneiden luiden jäänteitä ja ruukkujen palasia. Nämä löydöt on ajoitettu 600-luvulle eaa. Tarinan mukaan alttari oli Herakleen rakentama.[22]

Muita rakennelmia

Apollonin temppelin edessä oli myös 125 metriä pitkä terassi, jonka päällä oli temppelille lahjoitettuja patsaita. Terassin ja temppelin välissä oli stadion. Alueella oli myös kresmografion; rakennus, jossa säilytettiin oraakkelin antamia vastauksia. Kresmografionin tarkkaa sijaintia ei tiedetä, mutta erään lähteen mukaan se sijaitsi temppelistä luoteeseen. Toinen tärkeä rakennus oli niin sanottu profeetan talo, jonka seiniin oli kirjattu ylös kunkin vuoden profeetta piirtokirjoituksella. Talon uskotaan toimineen profeettan asuinsijana. Suuri määrä tämän rakennuksen osista on löytynyt ja niistä voidaan päätellä että rakennuksen etupuoli koostui neljästä doorilaiseen tyyliin koristellusta pylväästä. Rakennus oli ehkä peräisin 200-luvulta eaa. Profeetan talon tarkka sijainti ei ole tiedossa, mutta sen oletetaan olleen lähellä itse temppeliä. Erään tulkinnan mukaan kresmografion ja profeetan talo olivat yksi ja sama rakennus. [23]

Didyman alueella oli myös muita temppelejä ja alttareita, muun muassa Artemis Pythielle, Zeus Soterille ja muille jumalille. Alueella oli myös useita julkisia rakennuksia, muun muassa eräässä tekstissä noin vuodelta 180 mainitaan prytanien talo, jossa Miletoksen virkamiehet ottivat vastaan vieraita. Didymassa oli myös gymnasion, roomalaiskaudella basilika ja kylpylä.[24]

Pyhä tie

Miletoksen ja Didyman välillä kulki niin sanottu pyhä tie, joka alkoi Miletoksen eteläportista ja jonka loppupäätä reunustivat useat patsaat. Keisari Trajanus antoi jälleenrakentaa tien ja samoihin aikoihin rakennettiin portti kohtaan jossa Didyman temppelialue alkoi. Tien pituus oli 16,4 kilometriä eli 11 roomalaista mailia.[25]

Pyhän tien temppelinpuoleista päätä reunustivat useat patsaat. Eräs patsaista esittää istuvaa Teikhioussan kuningasta Kharesta. Patsaassa on piirtokirjoitus: "Olen Khares Klesioksen poika, Teikhioussan hallitsija, patsas Apollolle". Tätä patsasta lukuunottamatta Khareesta ei ole muuta tietoa. Osassa muissa patsaissa on myös omistus Apollonille. Patsas ei alkujaan ollut tarkoitettu kulttikuvaksi, mutta Khareen kuoleman jälkeen hänen patsaansa joutui palvonnan kohteeksi. Khareen patsas ja yhdeksän muuta, jotka yhdessä tunnetaan nimellä Khares-ryhmä, vietiin British Museumiin vuonna 1859. Myöhemmin muita patsaita on viety Louvreen ja Istanbulin arkeologiseen museoon.[26][27]

Pyhä tie mainitaan myös eräässä miletoslaisessa piirtokirjoituksessa, jossa kerrotaan miletoslaisen kulttiryhmästä molpoi ("laulajat"). Piirtokirjoitus on noin vuodelta 100 eaa., mutta sen alkuperä on luultavasti noin vuodelta 450 eaa. Ryhmään kuului useita korkea-arvoisia miletoslaisia, kuten stefanefor (kruununkantaja), joka oli Miletoksen vuotuinen eponyymi virkamies. Ryhmän tuli säännöllisesti tehdä pyhiinvaellusmatka Miletoksen Apollon Delfinoksen temppelistä Didymaan. Piirtokirjoitus määrää millaisia riittejä ryhmän tuli tehdä eri paikoissa tien varrella. Riitteihin kuului esimerkiksi uhrauksia ja hymnien laulamista.[28]

Didyman perustamismyytti

Konon ja Varro kertovat teoksissaan Didyman oraakkelin alkuperän. Defoilaisella Demokloksella oli poika Smikros, jonka kanssa hän purjehti Delfoista Miletokseen oraakkelin ohjeiden mukaan. Poika karkasi kuitenkin ja eräs Eritharses otti hänet kasvatikseen. Smikron meni tämän jälkeen naimisiin joko Eritharseen tyttären kanssa (Varron mukaan) tai erään rikkaan miletoslaisen tyttären kanssa (Kononin mukaan). Raskaana ollessaan vaimo näki unta että aurinko meni sisään hänen suustaan ja ulos hävyn kautta. Parille syntyi poika, jolle annettiin nimeksi Brankhos, joka oli niin kaunis että Apollon rakastui häneen. Apollon suuteli Brankhosta kun tämä oli paimentamassa ja opetti tälle ennustamisen taidon. Paikalle jossa Apollon suuteli Brankhosta rakennettiin Apollonin temppeli.[29]

Tarinan taustalla voi olla Delfoin yritys saada kunnia myös Didyman oraakkelista tai miletoslaisten yritys liittää oma oraakkelinsa Delfoin kuuluisampaan oraakkeliin. Myös Strabon kertoo Brankhoksen olleen alkujaan Delfoista. Apollonin rakkaus Brankhosta kohtaan oli tunnettu aihe antiikin aikana ja siihen viitataan usein kreikkalaisessa ja latinalaisessa kirjallisuudessa. Apollon mainitaan myös joskus Brankhoksen isänä, Kononin ja Varron tarinassa aurinko viittaa Apolloniin.[30]

Historia

Arkaainen kausi

Varhaiset vaiheet

Gorgonin pää temppelin korniisissa.[2]
Temppelin rauniot.

Ensimmäinen kulttipaikka perustettiin jo ennen kuin kreikkalaiset kolonisoivat Joonian. Temppelin vierasperäiseen alkuperään viittaa nimi "Didyma", joka alkujaan oli anatolialaisesta kielestä. Kreikkalaisia se muistutti sanasta didymoi ("kaksoset"), joka viittasi Apolloniin ja Artemikseen. Itse temppelirakennus oli peräisin 700-luvun eaa. lopulta.[2]

500-luvulta peräisin olevat piirtokirjoitukset osoittavat temppelin olleen jo silloin pitkään toiminnassa. Noin vuodelta 600 eaa. peräisin olevassa homeerisessa hymnissä mainitaan Apolloniin Miletoksen herrana, jonka uskotaan viittaavan Didyman temppeliin. Historiallisella ajalla temppeli tunnettiin laajalti. Itse Didyma mainitaan kirjallisissa lähteissä ensimmäisenä Herodotoksen historiassa.[31] Herodotos kertoo Egyptin faaraon Nekau II:n lähettäneen lahjoja temppelille vuonna 608 eaa. voitettuaan Megiddon taistelun. Faaro lähetti muun muassa taistelussa käyttämänsä vaatteet temppelille.[20] Lyydian kuningas Kroisos lahjoitti Didyman temppelille yhtä paljon kultaa kuin hän oli lahjoittanut Delfoin temppelille.[2] Herodotoksen tarinassa Kroisos lähetti viestin seitsemälle eri oraakkelille testatakseen näitä. Tarinan mukaan vain Delfoi ja Oropoksen Amfiareion läpäisivät Kroisoksen testi. Herodotos mainitsee myös brankhidien pappissuvun, jonka jäsenet huolehtivat temppelirakennuksesta ja oraakkelista aina vuoteen 494 eaa. asti. Brankhidit juonsivat juurensa myyttisestä Brankhoksesta, jolle Apollon oli suonut ennustamisen lahjan.[1] Arkaaisella ajalla Didyma tunnettiin myös nimellä brankhidai, joka myös tarkoitti brankhidien pappissukua.[4]

Alkuperäinen kulttipaikka koostui luultavasti alttarista ja lähteestä. Varhaisimmat kivirakennukset Didymassa rakennettiin 600-luvun eaa. lopulla, ja niitä edelsivät luultavasti puiset rakennukset. Alkujaan puinen Apollonin temppeli korvattiin pienellä kivisellä naoksella. Tämän ympärille rakennettiin myöhemmin temppeliä ympäröivät korkeat seinät. Nämä seinät ympäröivät temppeliä ehkä vain kolmelta ilmansuunnalta. Arkeologit ovat löytäneet naoksen sekä eteläisen ja pohjoisen seinän jäänteet.[20]

Sardis joutui Persian vallan alle noin vuonna 546 eaa. ja tämän jälkeen myös Miletos joutui Persian valtapiiriin. Miletos sai säilyttää samat oikeudet, jotka sillä oli ollut jo Kroisoksen vallan alla.[32]

Herodotos kertoo että Kymen kaupunki konsultoi Didyman oraakkelia sen jälkeen kun eräs Paktyes oli yllyttänyt lyydialaiset kapinaan persialaisia vastaan. Kapinan epäonnistuttua Paktyes pakeni Kymeen, minkä jälkeen kymeläiset halusivat kysyä neuvoa oraakkelilta pitäisikö heidän luovuttaa Paktyes persialaisille. Didyman oraakkeli vastasi että kymeläisten tuli luovuttaa Pakyes persialaisille. Kymeläiset eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä, vaan lähettivät erään Aristodikoksen hakemaan uuttaa lausuntoa oraakkelilta. Oraakkelin taas antoi käskyn luovuttaa Pakyes Aristodikos alkoi poistamaan temppeliin pesiytyneitä lintuja ja niiden pesiä. Pian Apollonin ääni kuului temppelistä ja kysyi miksi Aristodikos hääti Apollonin suojatteja. Aristodikos kysyi puolestaan miksi Apollon suojeli omia suojattejaan, mutta käski Kymeä toimimaan päinvastoin. Apollon vastasi että kymeläisten ei olisi tullut alkujaankaan kysyä jumalalta niin epäpyhää kysymystä. Herodotoksen tarina on luultavasti osittain fiktiota, mutta ensimmäinen oraakkelin vastaus saattaa olla aito.[33]

Uudempaa temppelirakennusta alettiin rakentaa 500-luvun puolivälissä. Tämä rakennus oli yhtä pitkä kuin Parthenon ja vähän leveämpi. Temppelissä oli kahdet pylväsrivistöt kaikilla sivuilla ja 8 tai 12 pylvästä käsittänyt pronaos. Temppelin länsiosassa sijaitsi katoton adyton, eli temppelin pyhin osa, jossa sijaitsi pieni naos, joka saattoi olla alkuperäinen.[20]

500-luvun lopulla kuvanveistäjä Kanakhos teki pronssisen Apollonin patsaan, joka sijoitettiin naokseen. Patsas oli samannäköinen kuin Kanakhoksen tekemä Apollonin patsas Thebassa, joka oli tehty setripuusta.[34]

Temppelin tuho

Kun Miletos nousi kapinaan persialaisia vastaan vuonna 499 eaa., ehdotti historioitsija Hekataios, että miletoslaiset ottaisivat käyttöönsä Didyman temppelin aarteet, koska muuten persialaiset tulisivat ryöstämään ne itselleen. Persialaiset kukistivat Miletoksen vuonna 494 eaa., ja Didyman temppeli poltettiin ja sen aarteet vietiin Susaan. Miletoslaisia otettiin vangiksi ja vietiin Persianlahden rannalla sijainneeseen Ampeen. Brankhidien pappissuvun jäseniä saattoi olla muiden vangiksi otettujen mukana, tai heidät saatettiin teloittaa. Didyman oraakkeli ei ollut toiminnassa seuraavan 160 vuoden aikana, eikä temppeliä jälleenrakennettu tuona aikana.[35][19]

Brankhidien kohtalosta on myös toinenkin versio, joka saattaa olla myöhempää perua. Sen mukaan Kserkses poltti temppelin vuonna 479 eaa. ja vei brankhidit Sogdianaan, josta Aleksanteri Suuri löysi heidän jälkeläisensä Intian sotaretkensä aikana. Tämä tarina on luultavasti Kallistheneen sepittämä.[36]

Didyman sijainti.

Seuranneiden 160 vuoden aikana Miletos joutui aluksi Ateenan vallan alle, ja noin vuonna 400 eaa. se joutui taas Persian valtapiiriin. Tältä ajalta on löydetty piirtokirjoituksia, kolikoita ja muita arkeologisia löytöjä, jotka osoittavat kulttipaikan olleen vielä käytössä.[37]

Hellenistinen kausi

Temppelin koristelujen yksityiskohtia.

Suurin osa Joonian kaupungeista antautui Aleksanteri Suurelle Granikosjoen taistelun jälkeen vuonna 334 eaa. Miletos ei kuitenkaan antautunut, vaan Aleksanterin armeija valtasi sen piirityksen jälkeen. Aleksanteri teki Miletoksesta demokratian, ja pian kaupunki alkoi jälleen kukoistamaan. Miletoslaiset alkoivat suunnitella Didyman temppelin jälleenrakennusta. Vuoteen 331 eaa. mennessä oraakkeli oli jälleen toiminnassa. Kallistheneen mukaan pyhästä lähteestä, joka oli aikaisemmin kuivunut, alkoi jälleen virrata vettä. Kallisthenes kertoo lisäksi, että miletoslaiset toivat Aleksanterille oraakkelin ennustuksia, kun tämä oli Egyptissä.[4][11] Ennustukset kertoivat muun muassa, että Aleksanteri oli Zeun poika. Oraakkeli ennusti myös Aleksanterin tuleva voiton Gaugamelassa, Dareioksen kuoleman ja Spartan kapinan. Näitä ennustuksia voidaan pitää jokseenkin aitoina. Didyman oraakkeli ennusti luultavasti Aleksanterin voittavan persialaiset. Ennustusten tavoite oli luultavasti saada Aleksanterin tuki temppelin jälleenrakentamiselle.[11] Aleksanteri määräsi temppelin jälleenrakennettavaksi, mutta todellisuudessa tämä tapahtui vasta Seleukos I:n aikana. [2]

Uutta oraakkelia ei laitettu yhden ainoan suvun huostaan kuten aikaisemmin, vaan tällä kertaa Miletoksen kaupunki otti sen suoraan hallintaansa. Didyman johtava pappi, profêtês, oli kaupungin nimittämä virkamies, jonka virkakausi oli vuoden pituinen. Pappia avustivat kaksi muuta virkamiestä (tamiai) ja neuvosto (kosmoi).[38]

Temppelin alue toimi myös turvapaikkana (asylia). Miletoslaisten mukaan turvapaikkaoikeudet oli myöntänyt Dareios I, mutta tästä ei ole varmuutta. Seleukoksen aikana temppeli toimi kuitenkin turvapaikkana.[39]

Vuonna 301 eaa. käydyssä Ipsoksen taistelussa miletoslaiset tukivat Seleukos I:stä. Kiitollinen Seleukos tuki Didyman temppelin jälleenrakennusta. Myös Seleukoksen vaimo Apama I ja poika Antiokhos I tukivat temppelin rakennusta, mikä ilmenee vuodelta 299 eaa. peräisin olevasta piirtokirjoituksesta. Antiokhos rakennutti muun muassa stoan markkinapaikalle, jonka tulot tuli käyttää temppelin jälleenrakentamiseen. Seleukos palautti myös kuvanveistäjä Kanakhoksen 500-luvulla tekemän Apollonin patsaan, jonka persialaiset olivat vieneet Ekbatanaan. Seleukos ja Antiokhos lahjoittivat Apollon Didymaeukselle useita uhrilahjoja vuonna 288 eaa.[38][19]

Miletoslaiset aikoivat rakentaa temppelin, joka olisi melkein suurin koko kreikkalaisessa maailmassa. Temppelistä piti tulla kooltaan 109 kertaa 51 metriä, mutta se jäi kesken.[2] Temppelin suuri halli jäi vaille kattoa ja katottomaan halliin rakennettiin pienempi pyhäkkö. Arkkitehdeiksi valittiin miletoslainen Dafnis ja efesoslainen Paionios.[1][19] Paionios oli myös ollut Efesoksen Artemiin temppelin arkkitehtina. Uuden temppelin rakennustyöt jatkuivat vuosisatoja ja temppeliä rakennettiin vielä keisari Caligulan (hallitsi 37–41 jaa.) aikana. Caligula halusi saada temppelin valmiiksi omalla hallituskaudellaan. Ilmeisesti temppeli oli kuitenkin niin valmis noin vuonna 250 eaa., että sitä saatettiin käyttää oraakkelitoimitusten yhteydessä. Uusi naos valmistui luultavasti 200-luvulla. Vuonna 277/276 eaa. keltit ryöstivät Didyman ja veivät mukanaan suuren osan temppelin aarteista, mikä ilmenee samana vuonna tehdystä piirtokirjoituksesta. Seleukidit jatkoivat Didyman tukemista vuoteen 190 eaa. asti.[40]

Didymassa oli vuosittain juhlittu Apollon Didymaeuksen juhlia. Vuodesta 207 tai 203 eaa. juhlat laajennettiin panhelleenisiksi, eli niihin saivat osallistua kaikki kreikkalaiset. Hellenistisille juhlille tyypillisesti ne järjestettiin tämän jälkeen joka neljäs vuosi. Juhlien laajennuksen jälkeen Didymaan rakennettiin muun muassa stadion, jossa järjestettiin juhliin kuuluvat kisat. Stadion oli temppelin eteläpuolella, ja eteläsivun krepidoman rappusia käytettiin stadionin istuinpaikkoina.[41]

Roomalaiskausi

Kitharaa soittavaa Apollonia esittävä patsas, joka on löydetty Miletoksesta. Roomalaiskaudelta, 100-luvulta jaa.

Antiokhos III:n hävittyä roomalaisille vuonna 191 eaa. Miletos ja Didyma joutuivat Rooman ja sen liittolaisen Pergamonin valtapiiriin, mutta säilyttivät autonomiansa. Vuonna 133 eaa. alueesta tuli osa Rooman Asia-provinssia. Roomalaiset arvostivat suuresti Didyman oraakkelia, ja se kukoisti roomalaiskaudella. Vuonna 84 eaa. roomalaiset ottivat Didyman juhlat omaan hallintaansa sen jälkeen, kun Miletos oli kannattanut Mithridatesta. Julius Caesar laajensi Didyman temppelin aluetta, joka toimi turvapaikkana. Myöhemmin keisari Tiberius antoi Rooman senaatille oikeuden tutkia kreikkalaisten temppeleiden turvapaikkaoikeuksia. Ilmeisesti temppelien turvaan oli etsiytynyt rikollisia. Senaatti hyväksyi Didyman oikeuden turvapaikkana. Didymalla oli myös muita erityisoikeuksia Rooman vallan aikana, sillä se oli yksi kahdeksasta temppelistä, jotka saivat ottaa vastaan maata testamenttien perusteella.[42]

Dio Cassius kertoo, että keisari Caligula halusi temppelin itselleen, mutta luultavampaa on, että Caligula määräsi itselleen rakennettavan temppelin Miletokseen. Dio on luultavasti sekoittanut tämän Caligulan haaveisiin saada Didyman temppelin rakennustyöt valmiiksi. Keisari Trajanus puolestaan kunnosti Miletoksen ja Didyman välistä pyhää tietä, joka oli vaikeakulkuinen pyhiinvaeltajille. Toisin kuin Delfoin oraakkeli, Didyman oraakkeli jatkoi ennustusten antamista 200- ja 300-luvuilla jaa.[43] 200-luvun alussa Didyma mainitaan yhtenä roomalaisen maailman seisemästä pyhimmästä paikasta.[44]

Vuonna 262 gootit hyökkäsivät Jooniaan ja tuhosivat Artemiin temppelin Efesoksessa. Kuullessaan tästä miletoslaiset linnoittivat Didyman ja puolustivat sitä gootteja vastaan. Gootit eivät onnistuneet valtaamaan Miletosta ja Didymaa. Eräs piirtokirjoitus kertoo, että temppelin puolustajilta loppui vesi, mutta ihmeen ansiosta syntyi lähde, joka pelasti puolustajat. Ilmeisesti entinen lähde oli tukkiintunut, ja temppelin puolustajat avasivat sen piirityksen aikana. Vuonna 287 konsuli Festus rakennutti kaivon lähteen ympärille. Vuonna 303 Didyman oraakkeli kannatti keisari Diocletianuksen aloittamaa kristittyjen vainoa. Konstantinus Suuren aikana kristinusko pääsi kuitenkin voitolle, ja keisari Constantius II kielsi pakanalliset uhraukset. Tätä ei kuitenkaan noudatettu yleisesti.[43]

Viimeisen kerran Apollonin oraakkeli toimi Didymassa keisari Julianuksen aikana. Kristinuskoa vastustava keisari nimitytti itsensä Didyman papiksi. Didyma oli luultavasti yksi niistä oraakkeleista, joilta Julianus haki ja sai kannustavan lausunnon Persian sotaretkeään varten. Vuonna 391 kaikki oraakkelit kiellettiin keisarillisella määräyksellä. Vuonna 400 kaikki pakanalliset temppelit suljettiin, ja luultavasti toiminta Didyman temppelissä lakkasi tuohon aikaan.[45][7]

Bysanttilaiskaudesta nykypäivään

Kristityt tekivät Didyman Apollonin temppelin adytonista basilikan, ja sitä käytettiin Hieronin piispanistuimena. Hieron (pyhä paikka) oli Didyman nimi bysanttilaiskaudella. Temppelin etupuolella olleet linnoitustyöt säilytettiin ja adytonin itäpuolinen osa rakennettiin uudelleen linnoitukseksi. Linnoitus tuhoutui ja basilika vaurioitui maanjäristyksessä 900-luvulla. Miletos ja sen ympäristö säilyivät Bysantin vallassa aina 1300-luvulle, jolloin turkkilaiset valtasivat sen. Temppeli oli pystyssä vielä vuonna 1446, kun Cirica di Ancona kävi paikalla. Temppeli luhistui kuitenkin vuoden 1493 maanjäristyksessä. Didyma oli turkkilaiskaudella kreikkalainen kylä, ja myöhemmin 1923 väestönsiirron yhteydessä sinne muutti turkkilaisia. Kylän nykyinen nimi on Didim-Yenihisar.[46][7]

Arkeologiset tutkimukset

Didyman Apollonin temppelin adyton.

Englantilaiset tutkivat Didyman raunioita vuonna 1765, ja tuolta ajalta on ensimmäinen arkeologinen raportti Didymasta. 1800-luvulla paikalla kävi useita retkikuntia. Vuosina 1857-1858 C. T. Newtonin johtama retkikunta löysi pyhää tietä reunustaneita patsaita. Ranskalaiset arkeologit alkoivat temppelin etusivun esiinkaivamisen vuosina 1873 ja 1895-1896. Saksalaiset jatkoivat temppelin esiinkaivamista vuosina 1905-1913. Ensimmäisen maailmansodan lopetti kaivaukset siltä erää. Saksalaiset jatkoivat kaivauksia vuosina 1924 ja 1926. Kaivaukset ovat jatkuneet sporadisesti toisen maailmansodan jälkeen. Vuodesta 1962 Saksan arkeologinen instituutti on jatkanut Didyman alueen tutkimista. Nykyisin tutkimukset keskittyvät pyhän tien varrelle ja ympäristöön. [46][47]

Antiikin lähteet

Arkeologisten löytöjen lisäksi Didyman temppeli mainitaan useassa antiikin aikaisessa teoksessa. Ensimmäisen kerran Didyma mainitaan Herodotoksen historiassa. Myös Strabon, Pausanias ja Suetonius käsittelevät kirjoissaan Didyman temppeliä.[7]

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d Antiikin käsikirja, hakusana "Didyma"
  2. ↑ a b c d e f g h Didyma Livius.org. Viitattu 29.10.2010.
  3. ↑ Mogens Herman Hansen et. al.: An inventory of archaic and classical poleis, s. 1082. Oxford University Press, 2004. ISBN 9780198140993.
  4. ↑ a b c d e Dillon s.91
  5. ↑ Fontenrose s.3
  6. ↑ Didyma Hello Turkey. Viitattu 15.11.2010. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e The Princeton Encyclopedia of Classical Sites, hakusana "Didyma"
  8. ↑ Didyma Sacred Destinations: Sacred Destinations. Viitattu 9.11.2010. (englanniksi)
  9. ↑ N. G. L. Hammond: THE BRANCHIDAE AT DIDYMA AND IN SOGDIANA. accessmylibrary.com. Viitattu 1.11.2010.
  10. ↑ Fontenrose s.77-78
  11. ↑ a b c Fontenrose s.14-15
  12. ↑ Fontenrose s.12, 16, 24
  13. ↑ Fontenrose s.46-51
  14. ↑ Fontenrose s.86, 94, 104
  15. ↑ Didyma Ground Plan Encyclopaedia Romana. Viitattu 8.11.2010.
  16. ↑ Fontenrose s.30-31
  17. ↑ Fontenrose s.32-34
  18. ↑ a b Fontenrose s.34-35
  19. ↑ a b c d e f g Perseus, Didyma, Hellenistic Temple of Apollo
  20. ↑ a b c d Fontenrose s.9
  21. ↑ James Grout: The Temple of Apollo at Didyma Encyclopaedia Romana. Viitattu 4.11.2010.
  22. ↑ Fontenrose s.41
  23. ↑ Fontenrose s.42-43
  24. ↑ Fontenrose s.44
  25. ↑ Fontenrose s.28-29
  26. ↑ Marble statue of Chares, ruler of Teichioussa British Museum. Viitattu 8.11.2010.
  27. ↑ Fontenrose s.116
  28. ↑ Fontenrose s.14, 27
  29. ↑ Fontenrose s.106-107
  30. ↑ Fontenrose s.107-108
  31. ↑ Fontenrose s.8-9
  32. ↑ Fontenrose s.10
  33. ↑ Fontenrose s.10-11, 212-214
  34. ↑ Fontenrose s.11
  35. ↑ Fontenrose s.12, 16
  36. ↑ Fontenrose s.12
  37. ↑ Fontenrose s.13
  38. ↑ a b Fontenrose 1988, s. 16.
  39. ↑ Fontenrose s.21
  40. ↑ Fontenrose s.17-18
  41. ↑ Fontenrose s.19-20
  42. ↑ Fontenrose s.20-21
  43. ↑ a b Fontenrose s.22-24
  44. ↑ Alan K. Bowman et. al.: The Cambridge Ancient History: The Crisis of Empire, A.D. 193-337, s. 556. Cambridge University Press, 2005. ISBN 9780521301992.
  45. ↑ Fontenrose s.24
  46. ↑ a b Fontenrose s.25-27
  47. ↑ Didyma German Archaeological Institute. Viitattu 8.11.2010.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Didyma&oldid=9396865”