Julianus Apostata
Wikipedia
Julianus (lat. Flavius Claudius Iulianus, 331 – 26. kesäkuuta 363) oli Rooman keisari vuosina 361–363. Kristityt historioitsijat ovat antaneet hänelle nimen Julianus Apostata (Julianus Luopio). Hän oli Konstantinus Suuren velipuolen poika. Hänen ollessaan lapsi hänen serkkunsa Constantius II teurasti suvun miespuoliset jäsenet Julianusta, hänen veljeään ja Constantiuksen veljiä lukuun ottamatta. Tämä oli mahdollisesti osatekijä Julianuksen myöhempään kristinuskon epäilyyn. Hän johti sotilastoimia valtakunnan itäosissa. Kun keisari Constantius II kuoli, Julianuksen joukot olivat jo huutaneet hänet keisariksi. Sisällissodalta vältyttiin, ja Julianuksesta tuli keisari.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lapsuus
Julianus syntyi todennäköisesti touko- tai kesäkuussa vuonna 331 Konstantinopolissa. Konstantinus Suuri oli Julianuksen isän velipuoli. Julianuksella oli vanhempi velipuoli Gallus. Kun Konstantinus I kuoli toukokuussa 337, Julianus oli vasta kuusivuotias. Constantius II:n teurastaessa suvun miespuolisia jäseniä Julianus selvisi todennäköisesti nuoren ikänsä vuoksi. Joukkomurhassa kuolivat Julianuksen isä Julianus Constantius, velipuoli Galluksen vanhempi veli, setä Flavius Dalmatius sekä sedän pojat Flavius Julius Dalmatius ja Hannibalianus. Julianus kasvoi isoäidinsä luona Bithyniassa. Julianuksen huoltajana toimi Nikomedeian piispa Eusebios. Vuonna 342 Julianus ja hänen elossa selvinnyt velipuoli Gallus siirrettiin asumaan keisarin maatilalle Kappadokiaan. Siellä pojat olivat käytännössä vankeja; he olivat täysin eristettyjä ulkomaailmasta. Ollessaan siellä Julianus luki filosofiaa ja retoriikkaaa, koska lähes kaikki muu paitsi lukeminen oli kiellettyä.
Vuonna 348 keisari Constantius II uskalsi tuoda pojat takaisin hoviin. Julianus oli tuolloin 17-vuotias. Koska Julianus oli lukenut paljon ja hänestä oli kasvanut varsin viisas nuorukainen, Constantius II päätti siirtää Julianuksen pois pääkaupungista Nikomedeiaan jatkamaan opintoja. Vuonna 351 Gallus sai caesarin eli apulaiskeisarin arvonimen. Samaan aikaan Julianus vielä jatkoi opintojaan ensin Pergamonissa ja sitten Ateenassa. Julianus tutustui muun muassa uusplatonilaiseen filosofiaan, joka oli niin sanotusti hellenistisen kulttuurin älyllinen vaihtoehto kristinuskolle tuohon aikaan. Erityisesti hän kiinnostui oppi-isänsä Maksimos Efesoslaisen teurgisesta opista, joka oli sekoitus uusplatonilaista filosofiaa ja magiaa. Samana vuonna 351 Julianus luopui kristinuskosta, mutta piti kääntymyksesä salassa Constantius II:lta tämän ollessa elossa.
Julianuksen velipuoli Gallus murhattiin vuonna 354. Oli vähällä, ettei Julianuskin menettänyt henkeään. Sen sijaan hänet kutsuttiin Roomaan vastaamaan syytteistä, joihin kuului vehkeily Galluksen kanssa. Julianuksen onneksi hän ei joutunut oikeuden eteen. Constantius II:n puoliso, Eusebia, vakuutti keisarin Julianuksen luotettavuudesta, ja Julianus sai pitää henkensä ja palata opintojen pariinsa Ateenaan. Hänen täytyi kuitenkin pian palata takaisin Roomaan, mutta tällä kertaa hieman mukavimmissa merkeissä. Hänelle annettiin Galluksen aikaisemmin saama apulaiskeisarin, caesarin, arvonimi. Tuohon aikaan keisarin arvonimi oli augustus ja hänen apulaiskeisarinsa arvo oli tuo caesar.
[muokkaa] Gallian caesar
Elokuussa 355 Gallian provinssissa syttyi kapina, kun frankkilainen jalkaväenkomentaja Silvanus julistautui augustukseksi eli keisariksi. Silvanuksen omat sotilaat tappoivat hänet 28 päivää kestäneen "keisariuden" jälkeen. Tuon ja keisari Magnentiuksen kapinan jälkeen maakunta oli hyvin rauhaton. Osasyy Julianuksen keisariksinimittämisessä oli lähettää hänet Galliaan, jotta hän saisi tilanteen rauhoittumaan "keisariudellaan". 24-vuotiaan Julianuksen oli nyt vuosien filosofian ja retoriikan opintojen jälkeen ryhdyttävä sotapäälliköksi ilman minkäänlaista sotilaskoulutusta. Hän valmistautui toimeensa lukemalla Julius Caesarin Gallian sotaa ja Plutarkhoksen sotasankareiden elämänkertoja. Kaikkien hämmästykseksi nopeaälyinen ja kekseliäs Julianus menestyi erinomaisesti työssään ja sai alueensa, Gallian, Britannian ja Hispanian, rauhalliseksi. Hänen jopa onnistui siirtää taistelut Reinin itärannalle. Hänen voittonsa kasvatti sotilaiden kunnioitusta häneen, mutta ruokki keisarin pahoja aavistuksia. Kaiken kukkuraksi keisarin vaimo ja Julianuksen puolestapuhuja Eusebia kuoli joskus vuoden 357 jälkeen. Eusebian tilalle hovissa vaikuttajiksi nousivat hovimiehet, jotka panettelivat Julianusta ja näin lisäsivät entisestään keisarin epäluuloja häntä kohtaan.
Seuraavina vuosina Julianus sai Reinin rajan hallintaan ja rakennutti alueelle useita linnoituksia. Julianuksen alamaiset pitivät hänestä, koska hän oli alentanut veroja. Sotilaat pitivät hänestä, koska hän voitti kerta toisensa jälkeen alueelle tunkeutuvat germaanit. Ainoa, joka ei hänestä pitänyt, oli keisari Constantius II.
[muokkaa] Valtataistelu
Vuonna 360 Julianuksen menestys ja keisarin epäluulot ja kateus olivat saavuttaneet välirikon pisteen. Kaikki tiesivät, että pian jotain tapahtuisi. Keisari Constantius lähetti Julianukselle viestin, jossa hän käski Julianusta lähettämään osan joukoistaan itään taistelemaan persialaisia vastaan. Matkaan oli komennettu yhteensä neljä yksikköä, joilla oli edessä pitkä ja rankka marssi. Lisäksi he olivat tähän mennessä puolustaneet kotiseutujaan, mutta nyt he joutuisivat taistelemaan vieraiden alueiden takia, eikä se heitä miellyttänyt. Vaikka Julianus kehotti sotilaita lähtemään, he päättivät kieltäytyä tehtävästä. Seuraavana yönä sotilaat päättivät huutaa heidän komentajansa Julianuksen augustukseksi. Julianus ei aluksi suostunut tehtävään, mutta ajatus kyti hänen mielessää pitkin päivää ja illalla se oli jo tulessa. Sisällissotaa hän ei silti halunnut aloittaa. Hän lähetti keisarille kirjeen, jossa hän pyysi uudenlaista vallanjakoa. Saatuaan kirjeen Kappadokian Caesareassa Constantius II raivostui. Hän lähetti Julianukselle takaisin kirjeen, jossa Julianusta käskettiin pysymään caesarina ja erottamaan hänen esikunnastaan muutamia "sodanlietsojoita". Julianus kieltäytyi tottelemasta. Hän valmisteli hallituskautensa viisivuotisjuhlia sekä teki vielä yhden onnistuneen sotaretken frankkeja vastaan.
Constantius II yritti voittaa Julianuksen samalla tavalla kuin hän oli voittanut Magnentiuksen: yritti aiheuttaa kahden rintaman sodan pyytämällä Alemannien kuningas Valdomaria hyökkäämään Julianuksen kimppuun. Julianus sai kuitenkin tietää juonasta vangitsemaltaan frankkien kuninkaalta. Sen jälkeen Julianus joutui erottamaan muutamia tuoreita upseereitaan, koska he paljastuivat keisarin kätyreiksi. Tilanne oli saavuttanut sen pisteen, että edessä oli sota. Enää ei voinut neuvotella.
[muokkaa] Sisällissota
Keisari julisti Julianuksen valtakunnan viholliseksi, joten Julianuksella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin taistella keisaria vastaan. Julianus, joka oli lukenut paljon teoksia sodankäynnistä oli joka oli suorittanut useita onnistuineita hyökkäyksiä germaaneja vastaan, oli nyt suurimman koitoksensa edessä. Hän jakoi joukkonsa kolmeen eri osastoon ja käski heidän edetä kohti itää ja keisaria heinäkuussa 361. Gallian hän jätti erään luottomiehensä, Flavius Sallustiuksen, käsiin. Kun Julianus joukkoineen saapui Sirmiumiin, hänet otettiin riemuiten vastaan. Sen jälkeen hänen matkantekonsa hidastui. Hän kulki sellaisten alueiden läpi, joiden asukkaat piti vakuuttaa hänen paremmuudestaan. Sirmiumista Julianus siirtyi Naissukseen, jonne hän jäi hoitamaan mainoskampanjaansa. Tähän kampanjaan kuului muun muassa lukuisten kirjeiden lähettely lähikaupungeille. Yksi näistä kirjeistä on säilynyt. Tuo kirje ateenalaisille on täynnä vihaa Constantiusta kohtaan, jota Julianus syytti perheensä murhasta. Kirjeiden lähettelyn lisäksi Julianus lähetti illyrialaisile ja kreikkalaisille kultarahoja, joilla hän toivoi ostavansa heidän tukensa. Julianuksen ollessa Naissuksessa keisari Constantius II lähti Persian-rintamalta kohti länttä selvittämään tätä vallanjako-ongelmaa. Hän kuitenkin kuoli yllättäen matkalla Mopsukrenain kaupungissa 3. marraskuuta 361. Ennen yllättävää kuolemaa Constantius ehti nimittää Julianuksen seuraajakseen. Tämä teko säästi valtakunnan sisällissodalta ja sai Julianuksen vallankaappauksen vaikuttamaan lailliselta eikä niinkään kaappaukselta.
[muokkaa] Julianuksen kuolema
Julianus kuoli kesäkuun kuudentena vuonna 363. Julianus sai kuolettavan haavan keihäästä, ja keisarillisen lääkäri Oribasiuksen suorittamasta leikkauksesta huolimatta keisari kuoli vuoteeseensa seuraavana yönä.
Julianuksen kuolinsanoiksi on usein väitetty "Nenikekas Galilaie" tai "Vicisti, Galilaee" ("olet voittanut, galilealainen"). Julianus oli käyttänyt kristityistä pilkkanimitystä "galilealaiset". Tämä tarina on todennäköisesti kristittyjen jälkikäteen kehittämä. Syylliseksi hänen kuolemaansa lähteet esittävät niin kristittyä sotilasta kuin persialaisten joukossa sotinutta saraseenia. Joka tapauksessa kristityt historioitsijat iloitsivat tapauksesta viitaten esimerkiksi keisarin kaataneeseen aseeseen "oikeudenmukaisuuden keihäänä".
[muokkaa] Lähteet
- Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit, s. 385-392. Kolmas, laajennettu painos. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
| Edeltäjä Constantius II |
Rooman keisari |
Seuraaja Jovianus |
