Tim Cahill
Sivulta puuttuu  |
||
| Henkilötiedot | ||
|---|---|---|
| Koko nimi | Timothy Filiga Cahill | |
| Syntymäaika | 6. joulukuuta 1979 (ikä 33) | |
| Syntymäpaikka |  Sydney, Australia |
|
| Pelipaikka | keskikenttäpelaaja | |
| Pituus | 178 senttimetriä | |
| Seura | ||
| Seura |  New York Red Bulls |
|
| Pelinumero | 17 | |
| Junioriseurat | ||
| 1997 1997–1998 |
Sydney United Millwall |
|
| Seurat | ||
| Vuodet | Seura | O (M) |
| 1998–2004 2004–2012 2012– |
Millwall Everton New York Red Bulls |
220 (52) 268 (67) 26 (5) |
| Maajoukkue | ||
| 1993 2004- |
 Samoa U-17 Australia |
1 (0) 61 (27) |
|
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat, päivitetty 2. kesäkuuta 2013. |
||
Timothy Joel Cahill (s. 6. joulukuuta 1979 Sydney) on australialainen jalkapalloilija, joka edustaa yhdysvaltalaista New York Red Bullsia ja Australian jalkapallomaajoukkuetta. Hänet valittiin Oseanian vuoden pelaajaksi vuonna 2004. Hän oli myös ehdolla maailman parhaaksi pelaajaksi vuonna 2004.
Sisällysluettelo |
Ura[muokkaa]
Cahill muutti 17-vuotiaana Englantiin haaveenaan päästä ammattilaisjalkapalloilijaksi. Aikaisemmin hän oli edustanut Australiassa Sydney FC:tä. Englannin kakkosdivisioonalainen (nykyään League One) joukkue Millwall FC teki sopimuksen Cahillin kanssa. Cahillin johdolla Millwall nousi jo kauden 2000-01 päätteeksi ykkösdivisioonaan (nykyään Championship). Mestaruussarjassa Cahill johdatti kauden päätteeksi 13 maalillaan Millwallin neljänneksi ja joukkue oli lähellä nousua jo Valioliigaan. Lopullisen läpimurtonsa Cahill teki Englannissa kaudella 2003-04 kun Millwall eteni ensimmäisenä joukkueena Valioliigan ulkopuolelta FA-Cupin finaaliin saaden vastaansa Manchester Unitedin. Välierissä Cahill oli tehnyt voittomaalin Sunderlandia vastaan. Maali valittiin myös BBC:n vuoden urheiluhetkeksi. Vaikka Millwall hävisi loppuottelun Manchester Unitedille. Cahill keräsi kiinnostusta Valioliigajoukkueilta. 22. heinäkuuta 2004 Cahill siirtyi Millwallista Evertoniin 1,5 miljoonan punnan korvauksella. Cahillistä tuli kautta aikojen ensimmäinen Evertonin pelaaja, joka on ollut ehdolla Kultaisen pallon saajaksi vuonna 2004. Everton menestyi kaudella 2004-05, vaikka joukkue oli myynyt kauden kynnyksellä huippulupauksensa Wayne Rooneyn Manchester Unitediin. Cahillin Everton nousi neljän suuren joukkoon jättämällä paikallisvastustaja Liverpool FC:n vasta viidenneksi ja ilman Mestarien Liiga paikkaa kaudelle 2005-06. Cahill pelasi tällä ensimmäisellä kaudellaan Evertonissa 33 peliä ja teki niissä 11 maalia. Maalimäärä riitti joukkueen sisäiseen maalikuninkuuteen ja kannattajien äänestyksessä hänet valittiin Evertonin kauden 2004-05 pelaajaksi. Onnistunut kausi tuotti Cahillille uuden 5-vuotisen jatkosopimuksen elokuussa 2005 Evertoniin. Kausi 2005-06 oli pettymys Evertonille ja Cahillille. Joukkue tippui jo Mestarien liigan karsinnoissa pois arvostetuimmasta seurajoukkueturnauksesta maailmalla. Valioliigassa joukkue jäi vasta 11:nneksi. Cahillin maalimäärä myös laski selvästi kaudesta 2004-05. Hän teki vain 6 osumaa 32 ottelussa.[1]
Maajoukkueura[muokkaa]
Samoa[muokkaa]
Cahill pelasi 14-vuotiaana Samoan alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, minkä vuoksi kesti vuoteen 2004, ennen kuin hän sai luvan edustaa Australiaa.
Australia[muokkaa]
Cahill teki debyyttinsä Socceroosille 30. maaliskuuta 2004 Etelä-Afrikkaa vastaan. Toukokuussa 2004 hänet valittiin Oseanian mestaruuskilpailuiden joukkueeseen sekä elokuussa Ateenan olympialaisiin. Cahill iski ensimmäisessä täydessä ottelussaan kaksi maalia ja seuraavassa hän teki hattutempun. 2004 hänet valittiin Oseanian vuoden pelaajaksi. Cahillista tuli 12. kesäkuuta 2006 Australian historian ensimmäinen maalintekijä maailmanmestaruuskisoissa, kun hän teki kaksi maalia Japanin verkkoon. Pelin jälkeen FIFA valitsi Cahillin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Australia eteni lopulta kisoissa neljännesvälieriin, jossa tuli tappio Italialle.
Muuta[muokkaa]
Cahillin äiti on samoalainen, isä englantilainen.
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Joakim Österberg: Evertonin pieni soturi - Tim Cahill. GOAL, 2009, nro Kesäkuu, nro 5, s. 42-45.
1 Ján Mucha | 2 Hibbert | 3 Baines | 5 Heitinga | 6 Jagielka | 7 Biljaletdinov | 8 Saha | 10 Arteta | 14 Vaughan | 15 Distin | 16 Beckford | 17 Cahill | 18 Neville | 19 Gueye | 20 Pienaar | 21 Osman | 22 Yakubu | 23 Coleman | 24 Howard | 25 Fellaini | 26 Rodwell | 28 Anichebe | 29 Silva | 34 Duffy | 35 Agard | 37 Baxter | 38 Wallace | 43 Mustafi | Manageri Moyes
1 Schwarzer | 2 Neill | 3 Moore | 4 Cahill | 5 Čulina | 6 Popović | 7 Emerton | 8 Skoko | 9 Viduka | 10 Kewell | 11 Lazaridis | 12 Čović | 13 Grella | 14 Chipperfield | 15 Aloisi | 16 Beauchamp | 17 Thompson | 18 Kalac | 19 Kennedy | 20 Wilkshire | 21 Sterjovski | 22 Milligan | 23 Bresciano | Valmentaja Hiddink
1 Schwarzer | 2 Neill | 3 Moore | 4 Cahill | 5 Čulina | 6 Beauchamp | 7 Emerton | 8 Wilkshire | 9 Kennedy | 10 Kewell | 11 Chipperfield | 12 Federici | 13 Grella | 14 Holman | 15 Jedinak | 16 Valeri | 17 Rukavytsya | 18 Galekovic | 19 Garcia | 20 Milligan | 21 Carney | 22 Vidošić | 23 Bresciano | Valmentaja Verbeek
