The Divisive

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Divisive
Tiedot
Toiminnassa 1997–2007
Tyylilaji hardcore punk
Kotipaikka Seinäjoki, Suomi
Laulukieli englanti, suomi
Jäsenet

Touko, kitara, laulu
Heiska, basso
Jaska, rummut

Entiset jäsenet

Kalle, basso (19972000)

The Divisive oli suomalainen hardcore punk -yhtye, joka perustettiin Suomussalmella kesällä 1997. Yhtye ehti lähes kymmenen toimintavuotensa aikana soittaa 118 keikkaa 21 eri maassa. Yhtye lopetti toimintansa 5. tammikuuta 2007.

The Divisiven sanoitukset ovat suurelta osin poliittisia, ottaen kantaa muun muassa militarismiin, kapitalismiin, nationalismiin ja homofobiaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Touko, 14 ja Kalle, 15 perustivat The Divisive-yhtyeen Suomussalmella Juntusrannan kylässä alkuvuodesta 1997. Rumpaliksi löytyi Toukon 12-vuotias pikkuveli Jaska ja saman vuoden kesällä bändi harjoitteli ensimmäisen kerran yhdessä. Touko muutti syksyllä 1998 Seinäjoelle lukioon, mutta bändi jatkoi yhdessä soittamista 500km välimatkasta huolimatta. Syksyllä 2000 Jaska muutti vanhempiensa kanssa Alavudelle jolloin bändin kotimaakunnaksi vaihtui Etelä-Pohjanmaa ja uudeksi basistiksi löytyi seinäjokelainen Heiska. Bändi päätti lopettaa toimintansa syksyllä 2006 ja soitti viimeisen keikkansa Seinäjoella 5. tammikuuta 2007. The Divisiven lopettaessa kaikki jäsenet asuivat jo eri kaupungeissa; Touko Tampereella, Jaska Helsingissä ja Heiska Jyväskylässä.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Divisive / Misguided (split 7", 2000)
  • Why? (CDR-EP, Full Contact Resistance (bel), 2001)
  • The Divisive / FoF (bel) / Go Ape! (nl) / THL (bel (4-way split CD, Full Contact Resistance (bel) 2001)
  • Where have all the flowers gone? (CD-EP, 2002)
  • The Divisive / Mise en Scene (bel) (split-CD, Full Contact Resistance (bel), 2002)
  • The Divisive / Abduktio (fin) (split-CDR, Nekac (lv), 2003)
  • Do we only dream? (7", 2004)
  • The Divisive / Out of Tune (fin) (split 7", 2004)
  • The Divisive / Svini V Kosmose (rus) (split MC, Karma Mira Records (rus), 2005)
  • Sano edes sana (CD-EP, Puukkoo Levyt, 2006)
  • Discography (CD, Karma Mira Records (rus) 2006)

Jäsenet muissa yhtyeissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]