Ted Curson
| Theodore ”Ted” Curson | |
|---|---|
|
Ted Curson Turussa heinäkuussa 2009. |
|
| Syntynyt | 3. kesäkuuta 1935 (ikä 76) |
| Kotipaikka | |
| Tyylilajit | avant-garde jazz bebop |
| Soittimet | trumpetti |
Theodore ”Ted” Curson (s. 3. kesäkuuta 1935 Philadelphia, Pennsylvania, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen jazztrumpetisti. Hän on kenties parhaiten tunnettu esiintymisistään basisti Charles Mingusin kvartetissa.[1]
Curson sai ensimmäisen trumpettinsa kymmenvuotiaana ja perusti ensimmäisen yhtyeensä ystäviensä kanssa.[2] Hän opiskeli Granoff Musical Conservatoryssa Philadelphiassa. Hän muutti New Yorkiin Miles Davisin kehotuksesta 1956. Hän teki ensimmäisen levytyksensä Cecil Taylorin kanssa vuonna 1959. 1960-luvun alussa hän liittyi Charles Mingusin yhtyeeseen.[3] Cursonin vuonna 1964 levyttämää, Eric Dolphylle omistettua kappaletta ”Tears for Dolphy” on käytetty kolmessa elokuvassa, esimerkiksi Pier Paolo Pasolinin Teoremassa.[3]
Suomessa Curson tunnetaan Pori Jazzin vakioesiintyjänä. Hän on esiintynyt jokaisessa Pori Jazzissa ensimmäisestä lähtien. Hän myös vieraili linnanjuhlissa vuonna 2007.[4]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Yanow, Scott: Ted Curson: Biography Allmusic. Viitattu 12.6.2009. (englanniksi)
- ↑ Ted Curson: Biography All About Jazz. Viitattu 12.6.2009. (englanniksi)
- ↑ a b Kelsey, Chris: Ted Curson: More than a Survivor JazzTimes. 2006. Viitattu 12.6.2009. (englanniksi)
- ↑ Hiltunen, Hertta: Oliko ennen kaikki paremmin, Ted Curson?. Helsingin Sanomat / Nyt-liite, 11.7.2008.
Sivulta puuttuu