Suunniteltu vanheneminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suunniteltu vanheneminen on kulutustuotteiden teolliseen suunnitteluun tai muotoiluun liittyvä ilmiö, jossa tuotteen valmistaja rajoittaa tietoisesti tuotteen käyttöikää. Näin tehdään yleensä siksi, että kuluttajat joutuisivat uusimaan kulutusosan tai ostamaan uuden tuotteen useammin. Klassinen esimerkki suunnitellusta vanhenemisesta on hehkulamppu. Suurimmat hehkulamppujen valmistajat kokoontuivat Sveitsin Genevessä 25.12.1924 ja muodostivat kartellin, jossa hehkulampun kestoksi määriteltiin 1000 tuntia, mikä vastaa noin yhden vuoden käyttöä. Sitä ennen lamppujen kestoikää oli tuotekehityksellä onnistuttu jatkamaan jopa 2500 tuntiin. Kartellista käytettiin nimeä Phoebus. [1].

Laitteen elinikää voidaan lyhentää monin tavoin. Televisioissa ja tietokoneissa voidaan kuumuutta huonosti sietävät kondensaattorit sijoittaa herkästi kuumenevaan paikkaan. Laitteen akku voidaan tehdä kiinteäksi, jolloin akun vioittuminen tekee laitteesta lähes käyttökelvottoman. Väitetään, että printtereistä ja kahvikoneista on löydetty laskureita, jotka pysäyttävät koneen toiminnan 18 000 printin tai 3 000 kahvikupillisen jälkeen. Valmistajat laskevat laitteille käyttöiän. Laskennalliset eliniät ovat todennäköisyyksiä isolle joukolle laitteita: kuinka monta prosenttia enintään vioittuu tietyn ajan kuluessa. Yleensä ei kuitenkaan voida osoittaa, että laite osaisi vioittua itsestään.[2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Obsolencia programada El Mundo. (espanjaksi)
  2. Hautamäki, Terhi: Miksi kaikki hajoaa? Helsingin Sanomat. 11.5.2013. Viitattu 11.5.2013.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Planned obsolescence
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.