Matkapuhelin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Matkapuhelimien kehitystä.

Matkapuhelin eli kännykkä on langaton puhelin, jonka toiminta perustuu korkeataajuuksisten radioaaltojen eli mikroaaltojen hyödyntämiseen. Matkapuhelin on mikroaaltojen välityksellä yhteydessä matkapuhelinverkon tukiasemaan, joka välittää tietoliikenteen eteenpäin muualle puhelinverkkoon.

Toisin kuin lankapuhelin, matkapuhelin tarvitsee varastoitua sähköenergiaa toimiakseen: tätä varten matkapuhelimessa on ladattava akku. Nykyaikaiset matkapuhelimet sopivat kokonsa puolesta taskuun, ja niiden paino on korkeintaan joitain satoja grammoja.

Kansainvälinen televiestintäliitto ITU on arvioinut maailmassa olleen noin 4,6 miljardia matkapuhelinliittymää vuoden 2009 lopussa.[1] Markkinatutkijayhtiö Wireless Intelligence arvioi matkapuhelimen käyttäjiä olevan jo yli neljä miljardia 2009.

Perusominaisuuksia matkapuhelimessa ovat puheluiden soittamisen ja niihin vastaamisen lisäksi tekstiviestit ja ladattavat moniääniset soittoäänet. Lähes kaikilla uusilla puhelinmalleilla voi myös ottaa kuvia, pelata, soittaa musiikkia, kuunnella radiota, käyttää sähköpostia ja selata verkkosivuja.

Ns. älypuhelimilla on myös paljon muita sovelluksia käyttäjien ja yritysten tekeminä, kuten kartat ja navigaatio. Tavallisesti matkapuhelimen akussa riittää puheaikaa noin neljäksi tunniksi.

Kännykkä on Nokian rekisteröimä tuotemerkki. Nokia jätti hakemuksen huhtikuussa 1987, ja se hyväksyttiin toukokuussa 1989.[2] Tuolloin matkapuhelimet ja sana kännykkä eivät olleet vielä kovin tunnettuja. Sittemmin kännykkä on muuttunut yleisnimeksi, joka tarkoittaa matkapuhelinta.

Matkapuhelimen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokia 3310 oli Suomen yleisin (5,1 %) puhelin vuonna 2007, jolloin Suomen noin neljästä miljoonasta matkapuhelimesta 86 % oli Nokioita.

Radiopuhelimia on käytetty pitkään 1900-luvulta lähtien ensin erilaisina kokeiluina ja myöhemmin etenkin toisessa maailmansodassa. Historian ensimmäiset matkapuhelimet täyttivät auton tavarasäilön eivätkä olleet helposti kannettavissa. Siviilikäyttöön matkapuhelimet saatiin laajemmin 1950-luvulta lähtien, kädessäpidettäviä matkapuhelimia oli saatavilla vuodesta 1973 alkaen.

Vuonna 1960 avattiin Ruotsissa maailman ensimmäinen osittain automatisoitu autoradiopuhelinjärjestelmä MTA. Autoradiopuhelimet perustuivat vielä putkiradiotekniikkaan ja releisiin. Puhelimen autoon asennettava laitteisto painoi tuolloin yhteensä 40 kilogrammaa. Vuonna 1962 esiteltiin modernisoitu versio MTB, joka perustui transistoritekniikkaan. Vuonna 1971 julkaistu MTD versio oli jo kaupallinen menestys. Suomessa avattiin käsivälitteinen Autoradiopuhelin (ARP) -verkko vuonna 1971. Myös se saavutti suuren suosion, mikä aiheutti tiheimmin asutulla seuduilla verkon ruuhkaantumista.

Motorolan tutkijaa ja johtajaa Martin Cooperia pidetään ensimmäisen käytännöllisen kädessäpidettävän matkapuhelimen kehittäjänä. Motorola ja Bell Labs olivat käyneet kovaa keskinäistä kilpajuoksua matkapuhelimen kehittämisessä. Lopulta 3. huhtikuuta 1973 Cooper soitti raskaalla, mutta kädessä pidettävällä matkapuhelimellaan, josta tuli sitten tuote nimellä Motorola DynaTAC, kilpailijalleen, Bell Labsin Joel S. Engelille.[3] Motorola oli matkapuhelintekniikan uranuurtaja, joka vaikutti suuresti matkapuhelimien kehittymiseen malleillaan Motorola MicroTAC, jossa oli kansi näppäimistön suojana, ja erityisesti vuoden 1996 mallillaan Motorola StarTAC, joka oli ensimmäinen suuren yleisön suosion saannut matkapuhelin.[4]

Ensimmäinen automaattinen matkapuhelinverkko avattiin Japanissa vuonna 1979. NTT oli rakentanut ensimmäisen sukupolven (josta käytetään myös nimitystä 1G) matkapuhelinverkon Tokion kaupunkialueelle. Viidessä vuodessa verkko laajeni kattamaan koko Japanin väestön ja oli ensimmäinen maanlaajuinen 1G-verkko maailmassa. Vuonna 1981 avattiin samantyyppinen pohjoismainen NMT-verkko Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Saudi-Arabia oli tosin ehtinyt avata oman NMT-450 verkkonsa kaupalliseen käyttöön jo kuukautta ennen Pohjoismaita. NMT oli maailman ensimmäinen matkapuhelinverkko joka mahdollisti puhelimen käyttämisen ulkomailla eli roamingin. Yhdysvaltain ensimmäinen 1G verkko avattiin Chicagossa vuonna 1983. Useat muutkin maat avasivat omia matkapuhelinverkkojaan 1980-luvulla, muun muassa Iso-Britannia, Meksiko, Kanada.

Ensimmäisen yhä käytössä olevan toisen sukupolven (2G) verkon avasi kaupalliseen käyttöön vuonna 1991 suomalainen Radiolinja, joka on sittemmin sulautunut osaksi Elisaa. Tuolloin käyttöön otettiin digitaaliset GSM-matkapuhelinverkot. Suomessa se merkitsi myös kilpailun alkamista matkapuhelinmarkkinoilla, sillä aiemmin niitä oli hallinnut yksinään Tele NMT450- ja NMT-900 -verkoillaan.

Vuonna 2001 japanilainen NTT avasi ensimmäisen kaupallisen WCDMA-standardiin perustuvan kolmannen sukupolven (3G) matkapuhelinverkon.[5]

Nykyään 3G -verkkojen viimeisimpiä kehitysaskeleita ovat nopeat datayhteydet jotka on toteutettu HSPA-perheen HSDPA ja HSUPA-tekniikoilla. Näitä kutsutaan vaihtelevasti nimillä 3.5G, 3G+ ja turbo 3G. Datansiirtonopeuksia tulee lähitulevaisuudessa ennestään nopeuttamaan LTE-tekniikka, jota on kutsuttu myös nimillä 3.9G ja 4G.

Matkapuhelintyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simpukkapuhelin avattuna.

Matkapuhelimen perustyyppi on nykyään GSM-puhelin, jolla voi soittaa ja lähettää sekä vastaanottaa tekstiviestejä. Uudemmissa malleissa puhelin voi valita useammasta eri taajuusalueesta, jolloin kyseessä on kaksi-, kolmi- tai jopa nelitaajuuspuhelin. Yksinkertaista matkapuhelimen Internet-selailua varten kehitettiin WAP-puhelimet, kuten Nokia 7110 vuodelta 1999, joka perustui paljolti Nokia 6150:n tekniikkaan.

Seuraavana kehitysvaiheena olivat GPRS-matkapuhelimet, joiden pakettikytkentäinen tietoliikenneratkaisu mahdollisti puhelukanavan varaavaa piirikytkentäistä datasiirtoa joustavamman ratkaisun tiedonsiirrolle esimerkiksi WAP:ia varten. Manner-Suomeen kolmelle televerkko-operaattorille valmistuivat GPRS-verkot keskikesäksi 2001 ja ne olivat maanlaajuiset niin kuin GSM-verkot muutoinkin.

Seuraavat kehitysvaihe GPRS:ää nopeamman EGPRS:n eli EDGE:n myötä olivat kamerapuhelimet, joista alkoi kehittyä multimediapuhelimia. Kun tietoliikenne ja puhe alkoivat siirtyä 3G-verkossa musiikin ja musiikkivideoiden lataaminen tuli mielekkääksi. Multimediapuhelimien vei melko pitkälle Sony Ericsson, jossa ruotsalaisen puhelinyritys Ericssonin kumppanina oli japanilainen viihde-elektroniikkayritys Sony. Samaan aikaan, kun mediapuhelimet yleistyivät, alettiin edullisempiin malleihin lisätä viihdytykseksi FM- eli ULA-radio, vaikkei puhelimissa ollut 3G:ä eikä kameraa.

Tuoteryhmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkapuhelinten määrän moninkertaistuttua alkoivat laitteet erota toisistaan niihin liittyvien ominaisuuksien perusteella. Tavallisten, pääasiassa vain puheluiden soittamiseen tarkoitettuja puhelimia on kutsuttu peruspuhelimiksi, mitä kuvastaa esimerkiksi Nokian 1000-sarja. Halvan hinnan avulla niitä on pyritty markkinoimaan kehitysmaihin. Samankaltaisia, tosin ominaisuuksiltaan monipuolisempia, ovat Nokian 2000- ja 3000-sarjat.

Kamerapuhelimiksi sanotaan matkapuhelimia, missä on digitaalikamera. Digitaalikamera sisältyy hyvin moniin tavallisiin puhelimiin, mutta kameran tarkkuus on parantunut VGA:sta miljoonien pikselien kameroihin. Samalla myös videoleikkeet ovat kehittyneet näiden myötä.

Multimediapuhelimiksi sanotaan matkapuhelimia, joissa on yleensä digitaalikamera sekä riittävästi sisäänrakennettua tai SD-muistia musiikki- tai videotiedostojen tallentamiseen. Sonyn kautta viihde-elektoniikan kokemusta hankkinut Sony Ericsson, sekä Nokia toivat 2000-vuosikymmenen puolivälissä markknoille runsaasti tämän tyyppisiä laitteita. Näitä olivat mm. Nokia N93, SonyEricsson K750 ja SonyEricsson K800.

Älypuhelimiksi kutsutaan sellaisia matkapuhelimia, joille on ominaista saatavilla oleva laaja valikoima monipuolisia sovelluksia, mediantoisto sekä nopeat Internet-yhteydet matkapuhelin- tai WLAN-verkkojen avulla.

Muotoilun mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokia Communicator 9210.

Aikaisemmin matkapuhelimissa ei ollut monia tyyppejä samalla perustekniikalla. Varhaiset matkapuhelimet olivat ajoneuvoon kiinteästi asennettavia kokonaisuuksia jotka käsittivät yleensä radio-osan ja kojelautaan asennetun luurin. NMT-puhelimien myötä puhelimen saattoi ottaa autosta mukaansa, salkkumallinen puhelin sisälsi radion, akun ja luurin. Vasta kädessäpidettävien matkapuhelimien yleistyttyä muotoilu loi toisistaan eroavia tyyppejä. Matkapuhelimia oli suorakaiteen muotoisia ja läppätyyppisiä, missä näppäimistöjä suojasi aukikäännettävä kansi. Ulosvedettävä antenni oli pakollinen ominaisuus USAssa, sillä käyttäjät vaativat sen. Monissa TV-sarjoissa ja elokuvissa kuvattiin tarkasti miten sankari veti antennin ulos ja vastasi puheluun.

Nokia oli jo 1990-luvulla maailmanlaajuisesti merkittävä valmistaja ja sen tuotteet hallitsivat aikakautensa muotoilutrendejä matkapuhelimissa. Nokia ryhtyi pienentämään suorakaiteen muotoisia puhelimiaan, ensimmäinen "käsikapula" oli Nokia 1011 joka oli varsin kookas. Se oli ensimmäinen massatuotettu GSM-puhelin. Sitä seurasivat 2010 ja Nokia 2110, joista varsinkin jälkimmäinen "ventti-kymppi" oli menestys, ja muotoilijansa Frank Nuovon yksi parhaista töistä. Puhelimien taidokkaat vaihtokuoret, mm puujäljitelmä, olivat suuri menestys. Nokia 2110 myytiin hieman erilaisen myös Mobira 5000 ja Philips/Technophone nimillä hieman erilaiselle muotoilulla mm näyttö oli erilainen.

Näitä seurasivat 1630 ja 8110 eli "banaani" ja tuloksena oli yhdellä kädellä läppää kääntämättä käytettävä suklaapatukkapuhelin. 1630 oli maailman ensimmäinen puhelin johon oli tarjolla aurinkokennolla varustettu akku, ja 8110:n akut olivat edistyksellisiä litium-akkuja.

Pian näiden jälkeen Nokia toi markkinoille 5110-puhelimen jossa kuoret olivat helposti vaihdettavissa ilman työkaluja, sekä 6110-mallin, joka oli edellisen luksusmalli, sekä pian sen jälkeen kaksitaajuuspuhelin 6150, joka toimi sekä GSM 900 että 1800 verkoissa. 6110:n erikoisuus oli kuoren valon suunnan mukaan muuttuva väri.

Näitä seurasi 7110 jossa "peukalopyörä" ja 6200-sarja sisäisillä antenneilla ja sittemmin Bluetooth-ominaisuuksilla.

Varsinaisia erikoisuuksia olivat pienet 8210 ja kromattu 8850 joka ei ollut varsinainen myyntimenestys heikohkon toiminnallisuuden takia, sekä titaanikuorinen 8920 Samoihin aikoihin Nokia toi markkinoille Communicator-tuoteperheen, joka alun suuresta ja kömpelöstä mallista on kehittynyt yhdeksi markkinoiden myydyimmäksi malliksi, ja jonka muotoilu on koko ajan seurannut samaa linjaa.

Sittemin Nokialla on ollut useita markkinoita haastavia malleja, vedenpitäviä mutta 7280 ja 7380 erottuvat massasta koska niissä ei ole perinteistä näppäimistöä vaan valintakiekko.

Erityisesti Samsung toi vuosituhannen alkuvuosina Aasian markkinoille uusia läppäpuhelimia, jotka olivat kooltaan pieniä ja paksuja. Niitä alettiin kutsua simpukkapuhelimiksi. Nokia myöhästyi tästä muodista ja menetti sen vuoksi markkinaosuuttaan kahdesta kolmeen prosenttiyksikköä. Simpukkapuhelimeen on usein helpompi vastata vaikkapa sormikkaat kädessä, sillä ne on yleensä suunniteltu niin, että kun läppä avataan, aukeaa myös linja.

2010-vuosikymmenen alussa myytiin Euroopassa älypuhelimia jo enemmän kuin peruspuhelimia.[6] Älypuhelimien muotoilu ja ulkonäkö muistuttavat eri valmistajilla huomattavasti toisiaan. Tyypillinen nykyaikainen älypuhelin on alle yhden senttimetrin paksuinen suorakaiteen muotoinen laatta ja sen näyttöruutu peittää laitteen etupuolen lähes kokonaan.

Käyttöjärjestelmän mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin matkapuhelimissa ja erityisesti älypuhelimissa niihin asennetun käyttöjärjestelmän merkitys on huomattava. Aikaisemmin kuluttaja ei yleensä tiennyt mikä käyttöjärjestelmä puhelimessa oli eikä sillä ollut vaikutusta valintoihin laitetta ostettaessa. Nykyisin aivan halvimpia peruspuhelimia lukuunottamatta kuluttaja laitteen ostaessaan valitsee käyttöjärjestelmien ja niiden ympärille rakennettujen ekosysteemien välillä. Ekosysteemi käsittää käyttöjärjestelmän ohella muun muassa sen tukemat sovellukset ja sovelluskaupat, joissa sovelluksia on mahdollisuus selata ja hankkia. Nykyisin yleisimpiä älypuhelimien käyttöjärjestelmiä ovat Android, iOS ja Windows Phone. Sovellukset eivät ole keskenään yhteensopivia käyttöjärjestelmien välillä. Sovelluksista yleensä onkin oma versio kullekin käyttöjärjestelmälle erikseen.

Matkapuhelinstandardeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään käytetyin matkapuhelinteknologia on GSM. Se tunnetaan niin sanottuna toisen sukupolven (2G) teknologiana. Sitä ennen Suomessa oli käytössä ensimmäisen sukupolven analoginen NMT-tekniikka. Matkapuhelimilla toimivassa tiedonsiirrossa nykyään yleisin tekniikka on GPRS, joka mahdollistaa huomattavasti aiempaa nopeamman ja halvemman tiedonsiirron matkapuhelimiin. GPRS on niin sanottua 2,5. sukupolvea, eli 2,5G. Seuraavasta sukupolvesta, eli 3G, on olemassa useampia kilpailevia standardeja, joista yleisimmät ovat Euroopassa suosittu UMTS ja Pohjois-Amerikassa, Japanissa ja Korean tasavallassa suosittu CDMA2000. Neljännen sukupolven standardeja (4G) tulee olemaan mm. LTE ja erityisesti sen kehittyneempi versio LTE-Advanced.

Taajuusalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Analogisten matkapuhelinverkkojen käytössä on ollut vuosikymmenten mittaan useita eri taajuusalueita. Pohjoismaisen NMT-verkon käytössä oli aluksi 450 MHz taajuus, jonka rinnalle saatiin myöhemmin 900 MHz taajuus. Vanhan verkon kapasiteetti ei kyennyt enää vastaamaan kasvaneeseen kysyntään ja uusia käyttäjiä ohjattiin 900 MHz verkkoon. NMT-puhelimet eivät kyenneet vaihtamaan näiden taajuuksien välillä. Digitaalisten matkapuhelinverkkojen taajuudet vaihtelevat alueittain. GSM-verkkojen käytössä oli aluksi 900 MHz taajuus ja myöhemmin myös 1800 MHz. Muualla on käytössä 850 MHz ja 1900 MHz taajuudet. Puhelimia jaotellaan myös sen perusteella kuinka monella taajuudella ne kykenevät toimimaan. Kaksitaajuuspuhelimet käyttävät kahta taajuusaluetta kun taas kolmitaajuuspuhelimet toimivat kolmella taajuusalueella. Tämä laajentaa puhelimen käyttömahdollisuuksia liikuttaessa paikasta toiseen, kun eri verkkojen väliset sopimukset kattavat kaikki kaksi tai kolme verkkoa.

WAP[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: WAP

WAP on avoin maailmanlaajuinen standardi kokonaisvaltaisten langattomien ratkaisujen kehittämiseen, esimerkiksi tiedonsiirtoon matkapuhelimen ja Internetin tai tietokonesovellusten välillä. WAP-tekniikan avulla oli mahdollisuus kehittää monipuolisia vuorovaikutteisia ja reaaliaikaisia langattomia palveluja, kuten langattomia pankkipalveluja ja Internet-pohjaisia uutispalveluja, joita voidaan käyttää matkapuhelimilla ja muilla langattomilla laitteilla. 2010-vuosikymmenellä operaattorit ovat vähitellen lakkauttaneet wap-palvelut tarjoten vastaavia palveluita muilla alustoilla.

Muita sovelluksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkapuhelin voi toimia myös maksulaitteena. Tätä käyttöä kutsutaan mobiilimaksamiseksi. Vuodesta 2010 lähtien useat uudet matkapuhelinmallit varustetaan NFC-sirulla, jolloin matkapuhelimella voidaan maksaa esimerkiksi julkisen liikenteen matkalippu. Aiemmin tämä on tapahtunut tilaamalla se tekstiviestinä puhelimeen, NFC-sirulla se tapahtuu viemällä puhelin lähelle maksulaitetta. WAP on avoin maailmanlaajuinen standardi kokonaisvaltaisten langattomien ratkaisujen kehittämiseen, esimerkiksi tiedonsiirtoon matkapuhelimen ja Internetin tai tietokonesovellusten välillä. WAP-tekniikan avulla voidaan kehittää monipuolisia vuorovaikutteisia ja reaaliaikaisia langattomia palveluja, kuten langattomia pankkipalveluja ja Internet-pohjaisia uutispalveluja, joita voidaan käyttää matkapuhelimilla ja muilla langattomilla laitteilla.

Matkapuhelinten valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkapuhelinten valmistuksessa käytetään robotteja ja automaattisia tuotantolinjoja. Suomalaiset JOT Automation ja Elektrobit olivat maailman johtavia matkapuhelinten valmistuksessa käytettävien koneiden tuottajia.

Matkapuhelimien terveysvaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkapuhelimien käytön lisääntyessä on syntynyt epäilyjä, että puhelimestä lähtevä pienitaajuinen sähkömagneettinen säteily voisi vaarantaa käyttäjän terveyden. Varsinkin kun matkapuhelinta käytettäessä laite sijoitetaan hyvin lähelle aivoja. Sähkömagneettisen säteilyn kudoksia lämmittävä vaikutus on ollut jo kauan tiedossa.[7], mutta viime aikoina on alettu tutkia myös mikroaaltosäteilyn mahdollisia muita vaikutuksia.

Maailman terveysjärjestön alainen Maailman syöpätutkimuksen kattojärjestö IARC (The International Agency for Research on Cancer) varoitti vuonna 2011, että matkapuhelimen käyttö voi aiheuttaa syöpää. Perusteluna oli langattomien puhelinten käyttöön yhdistetty kohonnut aivosyöpäriski. [8]

Nykyisten tutkimusten seuranta-ajat eivät ole riittävän pitkiä osoittamaan mahdollista syöpäriskiä kokonaisuudessaan, koska syövän kehittyminen kestää vähintään kymmenen, joskus kaksi- tai kolmekinkymmentä vuotta.

Säteilyturvakeskuksen on tarkoitus osallistua vuonna 2006 Maailman terveysjärjestö WHO:n alulle panemaan kansainväliseen seurantatutkimukseen matkapuhelinten terveysvaaroista. Cosmos-nimellä kulkeva tutkimus on laajin kännyköiden yhteyttä eri sairauksiin selvittävä hanke. Mukana tutkimuksessa on Ruotsi, Tanska, Hollanti ja Britannia. Suomessa Cosmos ei ole vielä edennyt pilottitutkimusta pidemmälle rahoituksen puuttuessa.

Suomessa toteutettavassa osuudessa olisi tarkoitus seurata tuhansien suomalaisten kännykän käyttöä ja terveyttä yli kymmenen vuoden ajan. Cosmos tutkii kännykän yhteyttä kaikkiin sairauksiin, ei vain syöpiin. Kännyköiden terveyshaittoja selvittäneitä tutkimusohjelmia vetänyt professori Jukka Juutilaisen mukaan tutkimuksia on tehty pääasiassa eläinkokeilla, soluviljelmillä sekä laboratorioissa koehenkilöiden kanssa. Toteutuessaan Cosmoksesta voidaan saada vastauksia, joita voi pitää luotettavampina, kuin aikaisempia kännykän käyttäjien sairauksia selvittäneiden tutkimusten tuloksia, Juutilainen sanoo. Säteilyturvakeskuksen epidemiologisen laboratorion johtajan Päivi Kurttion mukaan Ruotsissa tutkimus on saanut rahoitusta matkapuhelinoperaattoreilta ja Vetenskapsrådetilta. Britanniassa tutkimukselle on myönnetty rahaa terveysministeriöltä ja operaattoreilta. Myös Tanskassa rahoitusta on saatu valtiolta. Säteilyturvakeskus neuvottelee tällä hetkellä yhteistyöstä muun muassa operaattoreiden ja Nokian kanssa. Operaattoreilta tutkimukseen tarvitaan asiakasrekisterit. [9].

Vaikutukset perimään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2005 tehdyssä meta-analyysissa tutkittiin 63 in vitro- ja in vivo -tutkimusta ja saatiin loppupäätelmäksi, että radiotaajuinen säteily ei yleisesti ottaen ole genotoksista, ja että positiivisia löydöksiä raportoivissa tutkimuksissa ilmenee julkaisuharhan vaikutusta.[10]

Uudempi, vuonna 2009 tehty, 101 tutkimusta kattava meta-analyysi taas kertoi, että hieman yli puolet radiotaajuisen säteilyn genotoksisia eli perimämyrkyllisiä vaikutuksia koskevista tutkimuksista raportoi genotoksista vaikutusta. Tekijöiden mukaan on runsaasti näyttöä siitä, että radiotaajuinen säteily kykenee vaurioittamaan perimää monellakin eri tavalla.[11]

Vuonna 1995 julkaistiin Bioelectromagnetics-lehdessä tutkimus, jossa raportoitiin DNA-vaurioita kahden tunnin mikroaaltoaltistuksen jälkeen, vaikkei altistustaso ylittänyt julkisia turvallisuusstandardeja.[12]

Joulukuussa 2004 julkaistiin Euroopan Unionin puiteohjelmaan kuulunut laaja REFLEX-tutkimus (Risk Evaluation of Potential Environmental Hazards from Low Energy Electromagnetic Field Exposure Using Sensitive in vitro Methods), johon osallistui 12 laboratoriota eri Euroopan maissa, mukaan lukien Suomen Säteilyturvakeskus. Saatiin vahvaa näyttöä DNA-vaurioista soluviljelmissä, kun ne altistettiin sähkömagneettiselle säteilylle. Viitteitä, muttei näyttöä, saatiin myös muista solumuutoksista kuten kromosomivaurioista ja muutoksista tiettyjen geenien toiminnassa.[13]

Ateenan yliopistossa tehty, vuonna 2004 julkaistu tutkimus osoitti banaanikärpästen lisääntymiskyvyn alenemista, kun hyönteisiä altistettiin 900 MHz pulssikoodatulle säteilylle 6 minuuttia päivittäin viiden päivän ajan.[14]

Vuonna 2007 samat tekijät julkaisivat toisen banaanikärpästutkimuksen, jossa tällä kertaa käytettiin sekä 900 että 1800 MHz taajuuksia. Kummallakin taajuudella havaittiin yhtäläinen lisääntymiskyvyn muutos.[15]

Kolmannessa artikkelissaan tekijät kirjoittivat, että muutokset heidän mukaansa johtuivat DNA-vaurioista lisääntymiselimissä.[16]

Vuonna 2009 Australiassa tehdyssä tutkimuksessa altistettiin ihmisen spermaa in vitro radiotaajuiselle säteilylle 1,8 GHz taajuudella ja havaittiin korrelaatio säteilyannoksen ja siittiöiden alentuneen liikkuvuuden ja elinvoiman välillä. Lisäksi havaittiin DNA-murtumien lisääntyneen.[17]

Säteilyturvakeskuksen suositukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähkömagneettiselta säteilyltä suojautumiseen pätee samat periaatteet kuin muultakin säteilyltä suojautumiseen. Säteilyturvakeskus toteaa, että suurin sähkömagneettisen säteilyn altistus on kännykän käyttäjillä. Siksi kännykänkäyttäjien on hyvä tietää seuraavat asiat jos haluaa vähentää omaa tai läheistensä altistumista [18].

  • Kännykän valmistajat ilmoittavat SAR-arvon puhelimien teknisten tietojen mukana. SAR-arvoja voi vertailla Säteilyturvakeskuksen sivuilla.
  • Päähän kohdistuva säteily vähenee pieneen osaan käyttämällä handsfree-laitetta.
  • Vanhempia suositellaan varmuuden vuoksi rajoittamaan lastensa matkapuhelimen puhekäyttöä. Tekstiviestiä lähetettäessä altistuminen on minimaalista.
  • Pienikin väli puhelimen ja kehon välillä, esimerkiksi vyökotelo, vähentää altistumista.
  • Tatuoitu tai meikattu iho matkapuhelinta vasten saattaa aiheuttaa yliherkkyysreaktion.
  • Heikossa tukiaseman kentässä samoin kuin muodostaessaan yhteyttä matkapuhelin voi säteillä sata kertaa voimakkaammin kuin hyvässä kentässä.
  • Niin sanotuista matkapuhelinsuojista ei ole suurta hyötyä, sillä matkapuhelin nostaa tehoa, kun yhteys tukiasemaan heikkenee suojan takia [19].

Rahoituksen vaikutus tutkimustuloksiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimusaiheeseen sisältyvien taloudellisten intressien vuoksi rahoitusharhaa (engl. funding bias) on vaikea sulkea pois tämän alueen tutkimuksia arvioitaessa. Vuonna 2006 tehdyssä matkapuhelinten terveysvaikutuksia koskevassa tutkimuskatsauksessa huomattiin, että yksinomaisesti alan teollisuuden rahoittamissa tutkimuksissa tilastollisesti merkittäviä terveysvaikutuksia ilmeni harvimmin. Vähintään yhden tilastollisesti merkittävän terveysvaikutuksen raportoi 82 % julkisrahoitteisista tutkimuksista, mutta vain 33 % puhtaasti teollisuuden rahoittamista tutkimuksista.[20]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Raili Leino: Matkapuhelimia tänä vuonna 4,6 miljardia Tekniikka&Talous. 6.10.2009. Viitattu 8.10.2009.
  2. PRH Tavaramerkkitietokanta
  3. http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/2963619.stm
  4. Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History), s. 214-217. Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4. Suomi
  5. http://www.umtsworld.com/umts/history.htm
  6. IDC: Älypuhelimet ohittivat peruspuhelimet Euroopassa itviikko.fi. 8.9.2011. Taloussanomat. Viitattu 1.2.2014.
  7. Matkapuhelimien säteilyn vaikutukset Säteilyturvakeskus. Viitattu 29.12.2010.
  8. IARC classifies radiofrequency electromagnetic fields as possibly carcinogenic to humans (pdf) (Lehdistötiedote) 31.5.2011. IARC. Viitattu 4.6.2011. (englanniksi)
  9. Suurtutkimus kännykän vaaroista ei ole saanut rahoitusta Suomessa 20.07.2008. MTV3.fi. Viitattu 19.2.2010.
  10. Genetic Damage in Mammalian Somatic Cells Exposed to Radiofrequency Radiation: A Meta-analysis of Data from 63 Publications (1990–2005, Vijayalaxmi et al., Radiation Research, 169(5):561–574, May 2008 at http://www.bioone.org/perlserv/?request=get-abstract&doi=10.1667%2FRR0987.1
  11. Ruediger, HW (August 2009). "Genotoxic effects of radiofrequency electromagnetic fields". Pathophysiology 16 (2-3): 89\u2013102. Elsevier. doi:10.1016/j.pathophys.2009.02.002. PMID 19264462. 
  12. Harrill, Rob (March 2005). "Wake-up Call". The University of Washington Alumni Magazine (March 2005). Viitattu 2008-05-31. 
  13. (2004) REFLEX - Risk Evaluation of Potential Environmental Hazards From Low Frequency Electromagnetic Field Exposure Using Sensitive in vitro Methods (html), VERUM Stiftung für Verhalten und Umwelt. Viitattu 2010-12-29. 
  14. Panagopoulos, DJ; Karabarbounis, A; Margaritis, LH (2004-12-01). "Effect of GSM 900 MHz mobile phone radiation on the reproductive capacity of Drosophila melanogaster". Electromagnetic Biology and Medicine 23 (1): 29–43. London, UK: Taylor & Francis. doi:10.1081/JBC-120039350. ISSN 1536-8378. OCLC 87856304. Viitattu 2008-01-15. 
  15. Panagopoulos, DJ; Chavdoula, ED; Karabarbounis, A; Margaritis, LH (January 1, 2007). "Comparison of bioactivity between GSM 900 MHz and DCS 1800 MHz Mobile Telephony Radiation". Electromagnetic Biology and Medicine 26 (1): 33–44. London, UK: Informa Healthcare. doi:10.1080/15368370701205644. ISSN 1536-8378. PMID 17454081. OCLC 47815878. Viitattu 2008-01-14. 
  16. Panagopoulos, DJ; Chavdoula, ED; Nezis, IP; Margaritis, LH (January 10, 2007). "Cell death induced by GSM 900 MHz and DCS 1800 MHz mobile telephony radiation". Mutation Research 626 (1–2): 69–78. Amsterdam, Netherlands: Elsevier. doi:10.1016/j.mrgentox.2006.08.008. ISSN 0027-5107. PMID 17045516. OCLC 109920000. Viitattu 2008-01-15. “Our present results suggest that the decrease in oviposition previously reported, is due to degeneration of large numbers of egg chambers after DNA fragmentation of their constituent cells, induced by both types of mobile telephony radiation. Induced cell death is recorded for the first time, in all types of cells constituting an egg chamber…” 
  17. De Iuliis, Geoffry N.; Rhiannon J. Newey, Bruce V. King, R. John Aitken (July 31, 2009). "Mobile Phone Radiation Induces Reactive Oxygen Species Production and DNA Damage in Human Spermatozoa In Vitro". PLoS ONE 4(7) (e6446): e6446. doi:10.1371/journal.pone.0006446. ISSN doi=10.1371/journal.pone.0006446. PMID 19649291. PMC:2714176. 
  18. http://www.stuk.fi/julkaisut_maaraykset/kirjasarja/fi_FI/kirjasarja6/_files/78165517107200071/default/6_9.pdf STUK: Säteilylähteet ja altistuminen]
  19. http://www.stuk.fi/sateilytietoa/sateilyn_terveysvaikutukset/matkapuhelin_terveysvaikutus/fi_FI/matkapuhelimet/Matkapuhelimien säteilyn vaikutukset
  20. Anke Huss (2006-09-15). "Source of Funding and Results of Studies of Health Effects of Mobile Phone Use: Systematic Review of Experimental Studies". Environmental Health Perspectives 115 (1): 1. doi:10.1289/ehp.9149. 

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kopomaa, Timo: Kännykkäyhteiskunnan synty: Tihentyvä arki, tiivistyvä kaupunki. Helsinki: Gaudeamus, 2000. ISBN 951-662-789-7.
  • Timo Paukku ja Niko Kettunen: Kännykkä - Lyhyt historia; Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2014; ISBN 978-952-222-537-5

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]