Suomalainen tieteiskirjallisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomalainen tieteiskirjallisuus syntyi 1800-luvun lopulla. Varhaiset tieteiskertomukset olivat kuvitelmia tulevaisuudesta ja yhteiskunnallisia utopioita.[1][2] Itsenäistymisen jälkeen ilmestyi useita teoksia, joiden voi sanoa edustavan Euroopassa 1800-luvun loppupuolelta asti yleistä tulevaisuuden sota -lajityyppiä. Sotakuvaukset olivat rauhanaatetta edustavia varoituksia kuten Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä (1917) tai Suur-Suomi-aatteen mukaisia utopioita kuten Aarno Karimon Kohtalon kolmas hetki (1926). Muun muassa jännitysromaaneissa esiteltiin tulevaisuuden keksintöjä, aika- ja avaruusmatkoja, esimerkkeinä H. R. Hallin ja Marton Taigan teokset.[1] 1940-luvulla ilmestyi Outsiderin viihteellisiä Atorox-seikkailuja. Robotti Atoroxin mukaan on myöhemmin nimetty suomalaisten tieteisnovellien palkinto. 1940-luvun lopulta alkaen tieteiskirjallisuus oli yleisimmin nuortenkirjallisuutta.

Tieteiskirjallisuus käsitteenä vakiintui Suomessa 1950-luvulla, vaikka julkaisutoiminta käännöskirjojenkin suhteen oli varsin vaatimatonta, arviolta noin 60 teosta koko vuosikymmenen kuluessa. Seuraavilla vuosikymmenillä kotimainen tuotanto oli edelleen vähäpätöistä, vaikka lajin angloamerikkalaisista klassikoista suomennettiin lähes kaikki mainitsemisen arvoinen.[3]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen tulevaisuudenkuvitelma on ollut Zachris Topeliuksen kesken jäänyt jatkokertomus Simeon Levis resa till Finland (Helsingfors Tidningar 1860). 1800-luvun lopulla julkaistiin paljon kertomuksia, joissa kuvailtiin tulevaisuuden Suomea lähinnä kahden kysymyksen kannalta: naisen aseman ja kielipolitiikan. Suomea itsenäisenä maana ei uskallettu kuvata kuin rivien välissä.[4]

Alba Ödegård siirsi tapahtumaympäristön kertomuksessaan I Zululandet efter sjuhundratjugofem år (1880) ajallisesti ja paikallisesti kauas. Paikkana on tulevaisuuden Zulumaa ja aiheena kielipolitiikka. Sulo M. Hytösen puhdasverinen utopia Uni ilmestyi 1906.[4]

Vuonna 1912 lastenkirjailija Arvid Lydecken julkaisi kokoelman Tähtimaailmassa seikkailuja, jonka pitkä novelli tai ehkä jo romaani ”Tähtien tarhoissa” oli saanut vaikutteita H. G. Wellsin teoksesta Ensimmäiset ihmiset kuussa (suom. 1907).[5] Vuonna 1917 ilmestynyt tuntemattoman kirjoittajan ruotsinkielinen novelli Lösningen ('Ratkaisu') on laadultaan mustaa huumoria ja kuvaa hajoavaa Suomen kansaa.[4]

Maailmansotien välillä ilmestyi Suur-Suomi-scifiksi ja jääkäriscifiksi nimettyyn kirjallisuudenlajiin luettavia tekstejä.[4] Siihen kuuluu kuvauksia tulevaisuuden sodista ja niihin liittyvistä teknisistä keksinnöistä. Utopioiden kirjoittamiseen vaikutti pelko kommunismin leviämisestä.[6] Myös nuorisoromaaneissa keksittiin uudenlaisia kulkuneuvoja ja ihmepolttoaineita 1950-luvulle saakka.[6]

Vuonna 1935 Sigurd Wettenhovi-Aspa julkaisi teoksen The Diamondking of Sahara, joka ei ole ilmestynyt suomeksi.[7]

Aikakauden sotaisuus heijastui 1940-luvun viihdekirjallisuudessa esimerkiksi ydinsodan uhkana. Pojille suunnatuissa seikkailusarjoissa näkyi tuolloin alkanut ufo-muoti. 1950-luvulla tieteiskirjallisuuden käsite tuli tunnetuksi, kun aikaisemmin oli ollut yksittäisiä kuvitelmia ja seikkailuja.[1] 1950-luvulla ilmestyi suomeksi Ray Bradburyn Marsin aikakirjat ja Tammi julkaisi jonkin aikaa Raketti-käännösromaanisarjaa nuorille. Otava järjesti kirjoituskilpailun Seikkailuja tieteen maailmassa, jonka voitti Armas J. Pulla teoksella Lentävä lautanen sieppasi pojat. Kilpailun tuloksena 1950-luvun lopulla ilmestyi runsaasti nuorten tieteisromaaneja.[8] Vuonna 1955 ilmestyi Mitä missä milloin -kirjassa laaja ja asiantunteva lajityypin esittely aina antiikin kirjallisuudesta saakka.[9] 1960-luvun alussa tieteisromaanien julkaisu tyrehtyi.[10]

Ennen 1960-lukua anglosaksisen science fictionin tuntemus oli Suomessa vähäistä.[11] Vuonna 1968 ilmestyi Erkki Ahosen Paikka nimeltä Plaston, joka oli ensimmäinen vakava aikuisten tieteisromaani pitkään aikaan. 1970-luvun romaaneissaan Ahonen pohti ihmisen ja tekniikan suhdetta muuttuvassa yhteiskunnassa. Romaanikirjailijana hän ei kuitenkaan saanut heti seuraajia.[12] 1970- ja 1980-luvulla ilmestyneissä yksittäisissä tieteisromaaneissa näkyi maailmanpoliittinen jännite ja huoli ympäristön tuhoutumisesta.[1]

1980-luvun ainoita huomionarvoisia tieteisromaaneja oli Jukka Pakkasen Auruksen tapaus (1980).[8] Kirjailija ei tosin itse pitänyt teosta tieteiskirjallisuutena.[13]

Suomalainen science fiction -fandom oli alkanut järjestäytyi 1970-luvun lopulla, mutta 1980-lukua on pidetty ratkaisevana säännöllisen harrastajaverkoston syntymiselle.[3] Murroskohtana voidaan pitää vuotta 1982, jolloin harrastajakunta järjesti ensimmäisen kansallisen harrastajatapaamisen. Vuoden 1986 Finnconia pidetään ensimmäisenä valtakunnallisena scifi-tapahtumana.

1980-luvun alussa harrastajalehdet alkoivat julkaista tieteisnovelleja. Myös harrastajia yhdistävä Suomen tieteiskirjoittajat perustettiin 1983. Lehtien piirissä kehittyi kirjoittajapolvi, joka alkoi julkaista myös tieteisromaaneja etenkin 1990-luvulta alkaen.[1][8] Tunnettuja tieteiskirjailijoita ovat muun muassa Risto Isomäki ja Hannu Rajaniemi[14]. Tieteiskirjallisuutta ovat kirjoittaneet myös Johanna Sinisalo, Leena Krohn, Maarit Verronen, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Tero Niemi ja Anne Salminen, Anne Leinonen sekä J. Pekka Mäkelä.

2000-luvulla jaottelua fantasiaan ja tieteiskirjallisuuteen ovat haastaneet uudet ulkomaiset esikuvat. Myös kotimaisten teosten kohdalla on yhä useammin puhuttu ”uuskummasta” kirjallisuudesta. Uuskummaksi (new weird) nimetyt teokset ovat olleet niitä, joiden on koettu kyseenalaistavan perinteiset jaottelut yhdistämällä tuttuja elementtejä useasta lajityypistä. Uuskummaksi katsottavaa novellistiikkaa on julkaistu lähinnä scifille ja fantasialle omistautuneissa harrastajalehdissä, etenkin Portissa ja Tähtivaeltajassa.

2000-luvun suosituimpia aiheita on ollut dystopia. Monet kirjailijoista ovat rajanneet maailmankylän EU-liittovaltiota muistuttavaan byrokraattiseen dystopiaan. Vuokko Tolosen romaanissa Tampereen ilmasto (1997) kuvataan kaupungin lähiötä, jossa turvallisuustieteen laitos tarkkailee ihmisten käytöstä. Samoilla linjoilla on Juha Ruusuvuori todellisuuden tasoja sekoittavassa romaanissaan Nokian nuoriso-ohjaaja (2003) ja karismaattista uskonliikettä käsittelevässä romaanissa Pyhän kalan kultti (2007). Tieteiskirjallisuudelle ominaisia ajatuskokeita dystooppisesta kehityksestä löytyy muiltakin kirjailijoilta, esimerkiksi Merete Mazzarellan novellikokoelma November (2004, Marraskuu) ja Heimo Suden romaani Kentauri (2003). Niitä ei ole kuitenkaan tavattu lukea suhteessa tieteisfiktion traditioon, vaan kirjailijakuvan mukaisesti osana valtavirtaproosan perinnettä.[3]

Pienkustantajilla on ollut huomattava merkitys uusien alalajien esittelijänä. Helsinkiläinen Kirjava (2002–) ja tamperelainen Vaskikirjat (2007–)  ovat julkaisseet keskeisiä käännösteoksia. Turkulainen Turbator (2007–) on julkaissut useaakin lajityyppiä, dekkareiden ja paikalliskirjallisuuden ohella. Uusin tulokas on osuuskuntamuotoinen Osuuskumma (2012–), joka on erikoistunut lajirajoja ylittävien teosten julkaisemiseen.[3] Merkittävin yksittäinen foorumi harrastajien kohtaamiselle on ollut Risingshadow-verkkosivusto (1997–) sen edistäessä keskustelua nuoremman ja vanhemman harrastajapolven välillä.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ijäs, Jyrki: Suomalainen tieteiskirjallisuus. Teoksessa Hinkkanen, Juhani & Ekholm, Kai (toim.): Science fiction. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1990. ISBN 951-692-217-1.
  • Sisättö, Vesa: Tieteis- ja fantasiakirjallisuus Suomessa. Teoksessa Sisättö, Vesa & Jerrman, Toni (toim.): Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita, s. 13–18. Helsinki: BTJ, 2006. ISBN 951-692-617-7.
  • Soikkeli, Markku: Fantasia ja scifi tiellä uuskummaan. Teoksessa Mika Hallila et al (toim.): Suomen nykykirjallisuus. Helsinki: SKS, 2013. ISBN 978-952-222-467-5

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e Sisättö 2006.
  2. ↑ Ijäs 1990.
  3. ↑ a b c d e Soikkeli 2013.
  4. ↑ a b c d Vesa Sisättö: Suomen tulevaisuus. Helsingin Sanomat, 1.12.2017, s. C 2–3.
  5. ↑ Ijäs 1990, s. 14.
  6. ↑ a b Ijäs 1990, s. 15.
  7. ↑ Ijäs 1990, s. 11.
  8. ↑ a b c Ijäs 1990, s. 12.
  9. ↑ Koponen, Jari: Politiikkaa ja kuolemansäteitä. Yliopisto, 1995, nro 20, s. 24–26. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.7.2009.
  10. ↑ Ijäs 1990, s. 30.
  11. ↑ Ijäs 1990, s. 24.
  12. ↑ Ijäs 1990.
  13. ↑ Ijäs 1990, s. 35.
  14. ↑ Soikkeli, Markku: Uusin suomalainen kirjallisuus: Tieteis- ja fantasiakirjallisuuden murros (PDF) 2012. Tampereen yliopisto. Viitattu 22.12.2012. [vanhentunut linkki]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomalainen_tieteiskirjallisuus&oldid=21318261”