Paikka nimeltä Plaston
| Paikka nimeltä Plaston | |
|---|---|
| Kirjailija | Erkki Ahonen |
| Kustantaja | Gummerus |
| Julkaistu | 1968 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 205 |
| Edeltävä | Paperihanskat |
| Seuraava | Kuumatka |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Paikka nimeltä Plaston on Erkki Ahosen vuonna 1968 julkaisema tieteisromaani.
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsinkiläinen biologian ja hyönteistieteen opiskelija Matti on retkellä suoalueella. Hän kohtaa oudon alumiinin värisen kiekon, joka johdattaa hänet tietokoneen ohjaamaan avaruusalukseen. Matti päätyy vieraalle planeetalle Plastonille. Hän toteaa, että täydellinen tekniikka takaa planeetan asukkaille täydellisen hyvinvoinnin ja kaiken tiedon. Plastonin asukkaiden koneet jatkavat edelleen toimintaansa, mutta asukkaat ovat ikään kuin henkisesti taantuneet sikiöasteelle.[1] Tekniikan ylivoimaisuuden vuoksi planeetan asukkaat ovat käyneet tarpeettomiksi, turhautuneet ja jättäneet kaiken keskustietokoneen hoidettavaksi.[2]
Piippua polttavassa, planeettaa tarkkailevassa hyönteistieteilijässä voi nähdä Ahosen minähahmoa[3]. Tieteisromaani oli Ahoselle väline, jonka kautta hän pystyi tarkastemaan etäältä kiinnostuksen kohteitaan: teknistymistä, todellisuuden ja yhteiskunnan kehityksen luonnetta.[1]
Planeetalla Matti tapaa naisbiologin, joka on noudettu Etelä-Afrikasta. Matti ja nainen rakastuvat. Tuotannolleen ominaisesti Ahonen keskittyy miehen kokemusmaailmaan. Voi tulkita, että nainen jää miehelle ikuisesti tuntemattomaksi.[1]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teos sai hyvän vastaanoton. Matti Rosvall kirjoitti Aamulehdessä: ”Erkki Ahonen on kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen vakavasti otettavan tieteisromaanin avartaen kotimaisia käsityksiä ainakin hivenen verran kohti tulevaisuutta, jota suomalainen kirjallisuus ei oikeastaan tunnusta lainkaan tuntevansa.”[4] Science fiction -asiantuntija Jyrki Ijäksen mukaan Paikka nimeltä Plaston antoi lupauksen parempitasoisesta suomalaisesta tieteiskirjallisuudesta. Ahonen säilyi kuitenkin yksin 1970-luvun merkittävimpänä tieteiskirjailijana.[3]
Jarmo Aaltosen mukaan Plastonin maailman yhtymäkohdat kirjoitusajan maailmaan ovat ilmeiset. Hänen mukaansa Ahonen näkee teknistyvän maailman vaarana inhimillisyyden katoamisen, mikäli tekniikkaa sovelletaan yksipuolisesti.[5]
Jyrki Ijäs toteaa Ahosen pohtivan elämän kehityskaarta, älyllisen elämän rappion mahdollisuutta ja sen syitä. Vaikka Ahonen ei teoksessaan avaa yhtä monimutkaisia ajatuskuvioita kuin seuraavissa tieteisromaaneissaan, hän saa Plastonista kiintoisan vertailukohteen ihmisen kulttuurin kehitykseen.[6]
Lehtiarvosteluita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Huhtala, Aarre: Turun sanomat 29.9.1968.
- Paavilainen, Matti: Helsingin sanomat 29.9.1968.
- Sala, Kaarina: Uusi Suomi 1.12.1968.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Erkki Ahonen: Paikka nimeltä Plaston (1968) Kiuruveden kaupunki. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 20.11.2011.
- ↑ Aaltonen 1987, s. 16.
- ↑ a b Ijäs, Jyrki: Suomalainen tieteiskirjallisuus. Teoksessa Hinkkanen, Juhani & Ekholm, Kai (toim.): Science fiction, s. 16, 29, 34. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1990. ISBN 951-692-217-1.
- ↑ Rosvall, Matti: Tiede on suurta – elämä ei?. Aamulehti, 29.9.1968.
- ↑ Aaltonen, Jarmo: Inhimillinen luovuus ja maailmanmalli. Teoksessa Savolainen, Matti (toim.): Tieteiskirjallisuuden maailmoita, s. 16, 20. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1987. ISBN 951-692-185-X.
- ↑ Ijäs, Jyrki: Suomalainen tieteiskirjallisuus. Teoksessa Hinkkanen, Juhani & Ekholm, Kai (toim.): Science fiction, s. 30. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1990. ISBN 951-692-217-1.