Strontium

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
RubidiumStrontiumYttrium
Ca

Sr

Ba  
 
 
Sr-TableImage.png
Yleistä
Nimi Strontium
Tunnus Sr
Järjestysluku 38
Luokka metalli
Lohko s
Ryhmä 2, maa-alkalimetalli
Jakso 5
Tiheys 2,640×103 kg/m3
Kovuus 1,5 (Mohsin asteikko)
Väri hopeisen, metallisen valkoinen
Löytövuosi, löytäjä 1790, Adair Crawford
Atomiominaisuudet
Atomipaino 87,62[1] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 200 (219) pm
Kovalenttisäde 192 pm
Orbitaalirakenne [Kr] 5s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 8, 2
Hapetusluvut +II
Kiderakenne pintakeskeinen kuutiollinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste 1050 K (777 °C)
Kiehumispiste 1655 K (1382 °C)
Moolitilavuus 33,94×10−6 m3/mol
Höyrystymislämpö 136,9 kJ/mol
Sulamislämpö 7,43 kJ/mol
Höyrynpaine 100 Pa 990 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus 0,95 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,306 kJ/kg K
Sähkönjohtavuus (20 °C) 7,58 · 106 S/m
Lämmönjohtavuus (300 K) 35,4 W/(m×K)
CAS-numero 7440-24-6
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Strontium (lat. strontium) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Sr ja järjestysluku 38. Se on maa-alkalimetalleihin kuuluva metalli, jota esiintyy runsaasti maankuoressa. Se on kuitenkin harvinaisempi kuin esimerkiksi kalsium tai magnesium, jotka ovat maa-alkalimetalleista yleisimmät.

Strontiumia

Strontium on normaaliolosuhteissa olomuodoltaan kiinteä, hopeanvalkoinen, kevyt ja pehmeä. Täysin kuivassakin ilmassa säilytettynä metalli hapettuu täydellisesti. Strontiumin tiheys on 2,64 g/cm³, sulamispiste 777 °C, kiehumispiste 1382 °C ja CAS-numero 7440-24-6.

Strontiumin elektronegatiivisuus on 0,95 ja ensimmäinen ionisoitumisenergia 548 kJ/mol. Strontiumin pinta on heti leikkaamisen jälkeen hopeankiiltävä, mutta hapettuu ilmassa pian kellertäväksi. Hienojakoinen strontiumjauhe syttyy ilmassa itsekseen. Strontium reagoi myös hitaasti ilman typen kanssa. Strontiumnitraattia (Sr(NO3)2) käytetään irislasin valmistukseen ja ilotulitteissa punaisen värin aikaansaamiseksi. Haihtuvat strontiumsuolat värjäävät kaasuliekin karmiininpunaiseksi. Strontiumhydroksidia (Sr(OH)2) ja -sulfidia (SrS) käytetään loistevärien valmistuksessa ja strontiumkromaatti (SrCrO4) on puolestaan käytössä keltaisena maalipigmenttinä, mutta on myrkyllistä. Strontiumsulfaattia (SrSO4) puolestaan käytetään valkoisena maalipigmenttinä.

Strontiumyhdisteet antavat liekille punaisen värin

Keinotekoinen ja verrattain pehmeä strontiumtitanaatti (SrTiO3) taittaa valoa voimakkaasti ja sillä on hyvä dispersiokyky sekä suuri dielektrinen vakio. Luonnossa oleva strontium ei ole radioaktiivista toisin kuin strontiumin isotooppi Sr-90, jolla on vaarallisuudestaan huolimatta teknistä käyttöä ydinparistoissa. Luonnon strontiummineraaleista tärkeimmät ovat strontianiitti (SrCO3) ja selestiini (SrSO4).

Tärkeimmät strontiumesiintymät sijaitsevat Saksassa Reinin alueella, Strontiassa Skotlannissa ja Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Strontiumia ei kuitenkaan valmisteta taloudellisesti huomattavia määriä, vaikka sitä käytetään muun muassa lasiteollisuudessa, jalostuksessa, optisissa materiaaleissa, ilotulitteissa ja kestomagneeteissa. Radioaktiivisia isotooppeja, joista tunnetuin on strontium-90, käytetään ainakin luuydinsyövän hoitoon.

Metallista strontiumia valmisti ensimmäisenä englantilainen Sir Humphry Davy vuonna 1808. Strontiumia on ensimmäistä kertaa löydetty skotlantilaisen Strontian-kylän kaivoksesta, josta alkuaine on myös perinyt nimensä.

Strontium toimii elimistön aineenvaihdunnassa kalsiumin kaltaisesti eli se muun muassa kertyy luustoon.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Strontium.