Statoil
| Statoil ASA | |
|---|---|
| Yritysmuoto | Julkinen osakeyhtiö |
| Osake | NYSE: STO OSE: STL |
| Perustettu | 1972 |
| Perustaja | Norjan valtio |
| Toimitusjohtaja | Helge Lund |
| Kotipaikka | Stavanger, Norja |
| Toimiala | Öljy- ja kaasuala |
| Henkilökuntaa | 31 000 (2007) |
| Kotisivu | www.statoil.com |
Statoil ASA (nimellä StatoilHydro vuosina 2007–2009) on norjalainen öljy- ja kaasuyhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Stavangerissa. Se on sekä Norjan että koko Pohjoismaiden suurin yhtiö, jonka osake noteerataan Oslon sekä New Yorkin pörsseissä. Yhtiö fuusioitui 1. lokakuuta 2007 Norsk Hydron öljy- ja kaasudivisioonan kanssa ja sen toiminnot sulautettiin osaksi tällöin perustettua StatoilHydro -yhtiötä. Yhtiö vaihtoi nimensä takaisin Statoiliksi 1. marraskuuta 2009.
Statoililla on 31 000 työntekijää 40 maassa ja sen markkina-arvoksi arvioitiin 528 miljardia Norjan kruunua 2007. Yhtiö pumppaa 1,7 miljoonaa barrelia öljyä päivässä ja sen hallussa oleviksi tunnetuiksi öljyvaroiksi arvioidaan noin kuusi miljardia barrelia. Se on maailman kolmanneksi suurin raakaöljyn myyjä ja eräs suurimmista kaasuntoimittajista. Yhtiö toimii 39 öljykentällä.
Yhtiö on maailman johtava syvänmeren öljyntuottaja ja sen syvänmeren porausteknologia on maailman huippua.[1]
Statoil on maailman suurimpia raakaöljyn tuottajia, ja suuri maakaasun toimittaja Euroopassa. Statoil-nimisiä huoltoasemaketjuja on Skandinaviassa, Irlannissa, Puolassa, Baltian maissa ja Venäjällä.[2]
Historia[muokkaa]
Statoil perustettiin vuonna 1972 Norjan kansanedustuslaitoksen päätöksellä kehittämään öljyn- ja kaasuntuotantoa maassa. Seuranneeseen kehitykseen vaikutti huomattavasti Statfjordin öljykentän löytyminen Pohjanmerellä, joka oli aikansa suurimpia meriöljykenttiä. Öljyntuotanto Statfjordilla alkoi 1979 ja Statoilista tuli kentän pääoperaattori 1987 44 %:n osuudella.
1980-luvulla toiminta laajeni erilaisten yhteistyö- ja kehittämissopimusten kautta Euroopan kaasuntuotantomarkkinoille. Samaan aikaan yhtiö perusti ensimmäiset huoltoasemaketjunsa Skandinaviaan ja hankki itselleen Esson huoltoasemat, jalostamot ja petrokemian tuotantolaitokset Ruotsissa ja Tanskassa.
Yhtiö listautui Oslon ja New Yorkin pörsseihin 2001 ja tuli siten osittain yksityistetyksi, Norjan valtion säilyessä kuitenkin pääomistajana.[3]
Statoilin ja Norsk Hydron osien fuusioon johtanut suunnitelma julkaistiin 18. joulukuuta 2006 ja Norjan parlamentti Storting hyväksyi fuusiosuunnitelman kesäkuussa 2007. Perustamisen syynä oli lisääntyneen kilpailukyvyn tavoittelu suuremman yrityksen voimin kansainvälisillä markkinoilla. 1. lokakuuta 2007 perustetun uuden yhtiön nimeksi tuli StatoilHydro[4].
-
Pääartikkeli: Norsk Hydro
Norsk Hydron historia alkoi 1905, jolloin Norsk hydro-elektrisk Kvælstofaktieselskab perustettiin tuottamaan typpipohjaisia lannoitteita. Öljyalalle yhtiö meni 1960-luvulla, jolloin se osallistui Ekofiskin kentän öljyvarojen hyödyntämiseen. Fuusion tapahtuessa yhtiö oli mukana 13 öljy- ja kaasukentällä.
StatoilHydron johtokunta päätti kokouksessaan 24. maaliskuuta 2009 muuttaa yhtiön nimen takaisin Statoil ASA:ksi. Asia käsiteltiin lopullisesti yhtiökokouksessa 19. toukokuuta.[5] Yhtiö vaihtoi nimensä takaisin Statoiliksi 1. marraskuuta 2009. Nimivaihdosten arvioitiin maksaneen 260 miljoonaa kruunua.[6]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ StatoilHydro in Brief www.statoil.com. 2007. Viitattu 11. marraskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ http://www.statoil.com/en/About/InBrief/Pages/default.aspx
- ↑ http://www.statoil.com/en/about/history/Pages/default3.aspx
- ↑ http://www.statoil.com/en/About/InBrief/Pages/default.aspx
- ↑ Anne Lindeberg: Statoil blir navnet Dagens Næringsliv. 24.3.2009. Viitattu 25.3.2009. (norjaksi)
- ↑ Asle Bentzen: Statoil - Hydro tur/retur: 260 mill. Tv2 Nyhetene. 1.11.2009. Tv2. Viitattu 11.11.2009. (norjaksi)
Acergy | Aker | Aker Solutions | DnB NOR | DNO | Fred. Olsen Energy | Frontline | Golden Ocean Group | Marine Harvest | Norske Skog | Norsk Hydro | Orkla | Petroleum Geo-Services | Prosafe | Renewable Energy Corporation | Schibsted | Seadrill | Sevan Marine | StatoilHydro | Storebrand | Subsea 7 | Tandberg | Telenor | TGS-NOPEC | Yara