Sastamalan seurakunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sastamalan seurakunta on evankelis-luterilainen seurakunta Pirkanmaalla. Se kuuluu Turun arkkihiippakuntaan.[1] Seurakunta syntyi vuoden 2009 alussa Keikyän, Kiikan, Mouhijärven ja Vammalan seurakuntien yhdistyessä. Vuonna 2013 mukaan liittyi vielä Kiikoisten seurakunta. Seurakuntaan kuuluu kuusi kappeliseurakuntaa, Karkku, Keikyä, Kiikoinen, Kiikka, Mouhijärvi ja Suodenniemi.

Seurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin toukokuussa 2009 Ari Paavilainen. Seurakunnan alkuaikoina kirkkoherran virkaa hoitivat sijaisina Hannu Kilpeläinen, Lauri Salminen ja Lasse Hautala. Uudeksi kirkkoherraksi ehdolla olivat Someron kirkkoherra Asko Ojakoski, Kiikan kappalainen Jouni Pihlajamaa ja Hervannan kappalainen Ari Paavilainen.

Seurakunnalla on jäseniä noin 21 000 ja työntekijöitä noin 80.

Kirkkorakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunnalla on yksitoista kirkkoa:

Kappelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut rakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakuntataloja on Karkussa, Kiikoisissa, Kiikassa, Keikyässä, Mouhijärvellä, Suodenniemellä ja Vammalassa. Leirikeskuksia on kolme: Leiriaho Kiikassa, Leirimaja Vammalan Houhajärvellä ja Salmi Suodenniemellä. Lisäksi Vammalassa seurakunnalla on virastotalo ja pappila.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seurakunta lyhyesti ja Rakennukset Sastamalanseurakunta.fi. Viitattu 22.7.2011.
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.